tiistai 29. heinäkuuta 2014

Terveiset rempan keskeltä

Maanantaina se kauan odotettu päivä, tehtiin asuntokaupat loppuun.
Nyt ollaa sitten ainakin 20- vuotta elämämme velkaa, mutta se ei haittaa. On se vaan aika huikeeta omistaa oikeesti jotain omaa (nii tai siis pankki omistaa :D!)

Pankista mentiin suoraan uudelle kodille ja aloitettiin remontti.

ennen remontin aloittamista yksi selfie tietenkin!


Tässä nyt tämä vanha laminaatti, mikä siis revittiin pois.
Eihän se nyt oikeasti ole mikään hirveän kamala, mutta kyllä siitä uudesta tulee ainakin sata kertaa kivempi.


Tämä kuva on nappastu maanantaina, kun aloiteltiin remonttia. 
Tämä ihana kukkatapetti sai väistyä uden maalin tieltä.


Eteisen seinät tasoitettiin maanantaina ja eilen sitten maalattiin.

Työhune ennen remonttia

Makkarin maalaamista.



Pientä purtavaa välillä


Pieni vilaus keskeneräisestä olohuoneesta.


Melkolailla valmis eteinen (seinien suhteen siis)
Kuva on tarkoituksella vähön hämyinen, koska esittelen huoneet kunnolla vasta sitten, kun kaikki on täysin valmista.


Terveisin: erittäin väsynyt lomalainen

maanantai 21. heinäkuuta 2014

VIRVATULI

Oletko koskaan kuullut Virvatulesta ja heidän valaisimistaan?
Itselleni kyseinen merkki on aivan uusi tuttavuus ja löysinkin sen merkkiset valaisimeet makuuhuoneeseen, kuin vahingossa.

Itse ostin makuuhuoneen valaisimet Kodin1:ltä Ikeareissun jälkeen viime Perjantaina, ja se oli rakkautta ensisilmäyksellä!



Nämä hopeanharmaat PARK AVENUE
valaisimet ovat juuri sitä tyyliä, mitä haluan makuuhuoneeseen.
Lampun hopeanhohtoinen keramiikkajalka ja varjostin tuo mukavaa yleellisyyttä, mutta samalla kodikkuutta ja rauhallisuutta makuuhuoneeseen.

Lampun normaali hinta on 79,90, mutta se oli niin Kodin 1 sekä heidän verkkokaupassaan  alennuksessa hintaan 49,00.



Innostuin tästä merkistä niin, että kävin tutustumassa tarkemmin heidän nettisivuihinsa ja verkkokauppaan ja sieltä löytyi muutamia muitakin hyviä vaihtoehtoja tulevaan asuntoomme.

Kattovalaisimia





Pöytävalaisimia







 Kaikki postauksen luvat lainattu virvatulen internet- sivuilta:








perjantai 18. heinäkuuta 2014

Jyväskylän asuntomessut part 2

Tässä toisessa osassa keskityn valaisimiin ja valoihin ylipäänsä.
Minulle on pikkuhiljaa tullut tunne, että pidän enemmän epäsuorasta valosta, kuin ihan perinteisistä katto- pöytä ja jalkalampuista. Toki näitä perinteisiäkin valaisimia saa ja pitää olla, mutta haluan myös jotain vähän speciaalimpaa!

Aikaisemmin kirjoitin haluavani eteiseen spottivalaistuksen, mutta hintansa puolesta se unelma saa nyt jäädä myöhemmäksi. Sain nimittäin niin hyviä ideoita Jyväskylästä, että haluan mielummin toteuttaa nämä tämän hetken trendit.






Ihastuin tähän lednauhaideaan samantien. 
Tässä kohteessa siis ledinauha on laitettu tehosteseinän yläpuolelle tehostamaan seinää vieläkin enemmän.
Kattoon on kiinnitetty lednauha koko matkalle ja nauhaa suojaamaan on kiinnitetty kulmalista.


Meille tosiaan tulee tällaiset valaisimet ainakin makuuhuoneen ja olohuoneen tehosteseinien kattoon. 
Mikäli siis innostuit ideasta, jäähän seurailemaan viikon päästä starttaavaa remonttia!


Tämä olisi unelmasängynpäätyni. Pääty on Iskun mallistosta ja on niin ihana kaikkine valoineen, mutta niin tyyris, että tyydyn DIY- sängynpäätyyn (jonka valmistuksesta on myös tulossa erillinen postaus).

Alemmassa kuvassa oleva makuuhuone oli muutenkin todella ihana ja samaa tunnelmaa on tulossa meille.
Paljon harmaata ja valkoista.
Niin ja seinään tulee pystyraita tapetti.




Keittiöiden valaistuksia:





Näistä lampuista sain idean makuuhuoneen keramiikkalamppuihin. 

Yleisten tilojen valaisimia:


Tässä vielä pari kuvaa niistä lednauha- toteutuksista








Tähän viimeiseen kuvaan on hyvä lopettaa tältä erää. Verhot ovat täydelliset, lamppu yksi lemppareistani ja tuo tuoli <3

torstai 17. heinäkuuta 2014

Jyväskylän asuntomessut part1

Pidin alkuviikosta pienen miniloman töistä, jotta pääsen vierailemaan Jyväskylän asuntomessuilla vielä ennen remonttia ja muuttoa. Ajatuksena oli hakea niitä viimehetken pieniä ideoita, koska suunnitelman pääpiirteittäin oli jo lyöty lukkoon. Pelkäsin, että pääni menee uudestaan pyörälle ja en enään päivän jälkeen tiedä mitä oikeasti haluan. No... kuinkas sitten kävikään?
Meillä on tällä hetkellä valkoinen/ vaalea laminaatti ja olen tykännyt siitä niin paljon, etten uskonut haluavani tummaa lattiaa koskaan. Never say never vai miten se meni, mutta messuilla vaaleanharmaa ja rustiikkisen harmaa lattia miellytti PALJON enemmän!

Valkoinen lattia näytti liian valkoiselta, varsinkin valkoisen sohvan kanssa. Se oli aivan liian steriilin näköinen. Harmaa sohva valkoinen lattian kanssa vielä menisikin, mutta koko valkoinen talo ei nyt sittenkään nappaa ( EHKÄ!!!). 



Vaihtoehto nro 1

Tämä kohde oli todella kiva....omaan makuuni kuitenkin vähän liian tumma mustine keittiön kaappeineen. Lattia ja makuuhuone oli tässä kohteesa kuitenkin enemmän, kuin mieleinen.

Tässä ympäristössä tumma toimii, mutta entäs valkoisen kanssa? 



Lattia on mielestäni sopivan rustiikkinen ja sen pinta tuntui ihanalta. Kuten yllä kirjoitinkin, tämä lattia toimi erinomaisesti tummassa sisustuksessa, mutta miten se istuu valkoisten kalusteiden kanssa?

Vaihtoehto nro 2


Tämä kohde oli sävyiltään yksi lemppareistani. Kivoja ideoita ja ihanan harmooninen kokonaisuus!
Yllättäen lattia oli tumma!
Tämä kuva sai lisäksi pohtimaan puunvärisiä tuoleja ja puun värin lisäämistä sisustukseen ylipäätänsä. Onneksi ruokapöydän tuolit on jo ostettu, niin ei tarvi miettiä ;)


Valkoinen ja tuo ruskea <3 ... ehkä sitten joskus! vai onko vielä liian myöhäistä?



Vaihtoehto nro 3

No tässä se tulee. Valkoinen lattia. Ensirakkauslattiani <3 En tiedä tuliko meille nyt bänät , kun aloin miettimään harmaata lattiaa.

Onhan tämä kuva nyt ihan mielettömän nätti, ei se selittelyjä kaipaa, MUTTA kuvitelkaas tohon nyt se valkoinen sohva. Liian valkoinen eikö?





Valkoinen taas yhdistettynä tumman näyttää silmääni hyvältä.
Meille ei kuitenkaan ole tulossa mitään tummaa...paitsi matto. Onko valkoisen lattian haaveilu siis ihan turhaa?

Vaihtoehto nro 4

Valkoinen sohva, harmaa seinä, väriä tyynyissä, vähän kromia, ruskea lattia. Tähän kuvaan vois melkein ihastua.


Vaihtoehto nro 5

Väritön minäni alkoi kaipaamaan väriä nähtyäni tämän kohteen.
Tässä talossa oleva latia oli harmaan ja ruskean sekoitus, aika kivan näköinen!




Vaihtoehto nro 6

Tätä kohdetta katsoessani päähäni tuli ajatus: "onko valkoinen sohva sittenkään kiva?"
Tää on ihan hirveetä, kun ei itsekään tiedä mitä haluaa. 


Kuvan otin kuitenkin siksi, että sohva, sohvapöytä ja matto on meille tulevaa tyyliä. 
Niin ja ei kuvassa näkyvä lattiakaan hullummalta näytä.


Vaihtoehto nro 7

Tämä meillä on nyt, ja piti tulla myös uuteen kotiin. Vaihtoehtoja on kuitenkin liikaa, enkä tiedä minkä valita. Kuvassa näkyvä pöytä muistuttaa paljon ostamaamme pöytää. 
Kyllähän ne aika kivasti sopii keskenään.



....mutta muuta musta sohva mielessäsi valkoiseksi. Onko hyvä?






Vaihtoehto nro 8





Nyt auttakaa pliis!

Mikä vaihtoehdoista olisi paras valkoisen sohvan ja vaaleanharmaan maton kanssa?

tiistai 15. heinäkuuta 2014

Uusia hankintoja

Viime postauksesta on jo tovi aikaa, joten paljon on ehtinyt tapahtumaan viimisen kahden viikon aikana. Ensinnäkin materiaali-sekä kalustevalinnat alkaa olemaan jo hyvinkin selvillä (toki mieli voi vielä muuttua), ja suurimmat kalusteostokset on jo tehty.

Ensimmäisenä hankimme sohvan, ruokapöydön sekä ruokapöydän tuolit. Nämä on ainoat ns. Pakolliset hankinnat, jotka oli piti tehdä hyvissä ajoin pitkien toimitusaikojen vuoksi.

Sohva oli hankinnoista se kaikista työläin ja hermojaraastavin. Pähkäilin monet kerrat valkoisen, vaaleanharmaan ja harmaan välillä. Toisena päivänä harmaa tuntui parhaalta ja toisina taas valkoinen on se THE sohvanväri. Kyl te tiiätte naisen mieli on muuttuvainen ;)
No päädyttiin kuitenkin siihen valkoiseen väriin, kankaisena. Sohvan malli on avokulmadivaani, mutta tarkempaa kuvaa laitan vasta kun se on meidän kodissa (pitäähän nyt pientä jännitystä olla ;)). Ostimme sohvan Maskusta ja saimme sen erittäin hyvään hintaan alennusmyyntien vuoksi. Samalla keilalla ostimme myös ruokapöydän ja se tulee olemaan valkoinen korkeakiiltopöytä valkoisilla keinonahkatuoleilla. Eli siis valkoistavalkoistavalkoista joka paikkaan! Pakko myöntää, että vähän hirvittää se miten kalusteet pysyy valkoisena, mutta jaan sitten vaikka vieraille kertakäyttöpeflettejä jos alkaa liikaa pelottamaan puhtauden puolesta :D

Viikko sitten kävin vielä ostamassa Maskusta olohuoneen vitriinin ja samailla silmäilin muutamia valaisimia. Vitriiniä meidän ei ollut tarkoitus ostaa, mutta olohuoneeseen jäävän "tyhjän tilan" vuoksi halusimme sinne joko kunnon lepolassen tai vitriinin. Pähkäilyjen jälkeen vitriini nyt vain kuulosti fiksummalta hankinnalta, siksi siis se tuli ostoslistalle.
Olohuoneen matto-ongelmakin ratkesi tuossa viimeviikolla , kun löysin Sotkasta täydellisen maton, lisäksi Askosta tuli ilmoitus että sohvapöytä on saapunut noudettavaksi.
Oon niin innoissani. Alan jo pikkuhiljaa näkemään sisustuskokonaisuuden mielessäni ja siitä tulee niin ihana <3

Suurimmat kalustehankinnat on siis jo tehty, vielä pienet tilpehöörit ja remppamateriaalit ja mäoon valmis muuttoon!





Huomenna suuntaan nokan kohti Jyväskylän asuntomessuja ja toivon löytäväni sieltä joitain hyviä sisustusideoita, joita ehtisi vielä toteuttamaan uuteen kotiin.

tiistai 1. heinäkuuta 2014

vajaa kuukausi muuttoon!

Mä oon ihan pienestä pitäen rakastanut sisustamista ja kodinlaittoa. Haluan, että tavarat on järjestyksessä ja yleisilme on siisti ja kodikas. En voisi ikinä kuvitella asuvani kodissa, missä sisustus ei seuraa jotain punaistalankaa. Kodin pitää olla koti, juuri meidän näköinen.

Siitä lähtien, kuin ensiasunnon hankinta varmistui, olen käyttänyt kaiken vapaa-aikani uuden kodin suunnitteluun. En voi sanoa ajattelevani sisustamista joka minuutti, mutta joka tunti mietin varmasti jotain asuntoon liittyvää. Kavereilla ja perheellä alkaa jo varmaan mennä hermot mun suunnitteluihin ja pähkäilyihin, niin pakko tulla välillä tänne pohtimaan ja esittelemään ;)

Mä oon saanut melkeimpä vapaatkädet sisustamiseen. Avopuolisoni luottaa mun makuun ja tietää pitävänsä siitä itsekin. Hän antaa mun suunnitella (tottakai hyväksytän suunnitelmat ennen toteutusta).  Illalla sängyssä esittelen avopuolisolleni ideakuvat, mitä olen päivän aikana netistä löytänyt. Hän sitten rankkaa huonot pois ja hyvät vaihtoehdot siirtyvät hankintalistalle. Meillä tämä järjestely toimii, avokkini ei nimittäin ole niin tarkka ja sisustushullu, kuin minä. Ei se jaksa etsiä sitä MAAILMAN PARASTA yölamppua makkariin kymmeniltä eri nettisivuilta. 

Viimeksi selasin kodin1 verkkokauppaa ja sieltä löytyi vaikka mitä kivaa. 



Lamput tulevat olemaan tuota ylläolevaa tyyliä. Kromia ja valkoista. Nämä kollaasien lamput ovat lisäksi todella edullisia kaikki alle 60€ paitsi tuo roikkuva kattovalaisin 150€.

Lahdessa ei ole kodin1, mutta Vantaalla on aivan IKEAn vieressä, mä haluaisin jo sisustusostoksille!


Sisustaminen on siis yksi mun suuri intohimo, mutta sen lisäksi mä nautin muuttamisesta ja pakkaamisesta. Järjestyksellinen ihminen kuin olen haluan pakata tavarat laatikoihin suunnitellusti. Pakkaamisen aloitin jo tossa viimeviikolla. Hain muutamat pahvilaatikot class ohlsonilta. 

Varasto on jo kokonaan siivottu, läpikäyty ja pakattu. Jokaisessa laatikossa lukee tarkasti mitä se sisältää. Tämän lisäksi aloitin kaappien koluamisen ja laitoin paljon tavaraa myyntiin feissarikirppikselle. 

Tavara teki hyvin kauppansa ja enää ei olekaan mitään myytävää. Sohva, sohvapöytä, ruokapöytä, yöpöydät , verhot yms on myyty. Onhan tämä tietenkin vähän tyhmä asua ihan tyhjässä kodissa, mutta mielummin näin päin, että tavaroista saa hyvän hinnan, kuin että joutuu myymään pilkkahinnalla pois hyvää tavararaa pois muuton tieltä.

Loppuun vielä kuvia viime viikolta:


Suosikki tapetit k- raudan eco mallistosta





- Netta