Kirje sinulle ♥

Rakas Mini <3

Haluan kirjoittaa sinulle kirjeen, kirjeen siitä ajasta, kun vasta olet ihan pienen pieni toukka äitin masussa. Koska olet vielä niin pieni, kutsuvat äiti ja isi sinua Miniksi. (Ei hätää, kyllä sinä vielä jonain päivänä saat ihan oikean nimenkin!)

Olet jo muutaman kuukauden kulkenut mukanani, mutta äidistä tuntuu, kuin olisit ollut siinä jo ikuisuuden. Sinusta on tullut minulle ja isille jo tavattoman rakas, vaikka olemme nähnyt sinut vasta muutaman kerran ultrassa.

Äiti silittelee sinua masun läpi ja isi juttelee sinulle iltaisin. Et ehkä kuule sitä vielä, mutta ehkä jonain päivänä annat sieltä jonkin merkin äidille ja isille. Isi on sanonut, että olet jo nyt yhtä itsepäinen kuin äitisi, ja hän on joskus torunutkin sinua, ettei äitiä saa kiusata koko ajan pahalla ololla ja kipeällä vatsalla.

Äidillä on ollut aika huono olo näinä ensimmäisinä kuukausina, mutta uskon, että kaikki kipu ja pahaolo on kaiken sen arvoista. Nyt kun pahoinvointi on suurimmaksi osaksi pois yritän kovasti jumpata, jotta jaksan sitten leikkiä kanssasi loppukesästä.

Näin viime yönä unta sinusta. Se oli ensimmäinen uni sinusta, jonka muistan selkeästi. Unessa sinut vietiin pois luotani heti syntymän jälkeen. Äidille ja Isille sanottiin, että sinun pitää olla isovanhempani luona vanhainkodissa viikon ajan. Odotin viikon, ja viikon jälkeen soitin Mammalle, että tulemme hakemaan lapsemme pois. Et ollutkaan sielä, olit mennyt Nonnan(isoäitisi) luokse, ja sielä oli kaikki muutkin sukulaiset. Olin todella vihainen kaikille. Minusta oli epäreilua, että tädit, sedät , mummot ja papat olivat saaneet tutustua sinuun ennen meitä. Lisäksi minulla oli kauhea huoli sinusta. Synnytyksessä jokin oli mennyt pieleen ja sinun oli hankala hengittää. Olitko kunnossa?

Vihdoin pääsin luoksesi. Näin sinut lattialla. Makasit lampaantaljan päällä harmaissa housuissa, valkoisissa sukissa ja sinitähtisessä bodyssasi. Olit niin pieni. Rakastuin sinuun heti <3 Olin ottamassa sinut syliin, mutta Joensuun täti kielsi. Sinua ei kuulemma saanut ottaa syliin, ettet mene rikki. Istuin lattialle viereesi. Silitin ja pusutin. Olit juuri täydellinen!

Unen jälkeen heräsin itkien.

Olin surullinen, kun sinulla oli unessa jokin hätänä.

Itku ei meinannut millään loppua. Isikin heräsi. Mietin: Mitä jos meidän minille käykin jotain? Mitä jos se viedään meiltä pois?

.....Tiedän. Se oli vain unta, mutta silti niin todellisen tuntuista.

Nyt Äiti lähtee jumpalle, kasva sinä Mini sielä masussa ihan rauhassa ja tule maailmaan terveenä, vasta kun olet siihen valmis. Ensi viikolla on ultra, sielä me näemme taas, olisi ihanaa jos vilkuttaisit meille  pienellä kädelläsi <3

Rakkaudella: Äitisi

Bola-koru

"Bolakoru on raskausaikana käytettävä koru. 

Käyttäessäsi korua odotusaikana, vauva kuulee äänen samaan tapaan kuin äidin sydämenlyönnit. Pitkän nyörin tai ketjun avulla koru yltää vatsan päälle lähelle pienokaista. Vauvan synnyttyä koru on tuttu esine pienelle; tuttu ääni rauhoittaa, pienet silmät katsovat tarkasti kaunista korua, ja pienet kädet hamuilevat sitä."

Näin korusta kertoo bolakorut.fi-sivusto

Itse sain Bola-korun ystävältäni lahjaksi jo jokin aika sitten. Aluksi tuntui vähän hölmöltä pitää korua, kun vatsakaan ei näkynyt. Laitoinkin korun ensin vähän syrjään ja vasta viime viikonloppuna kaivoin sen kaapista ja otin käyttöön. 

Korun kanssa oli aika metkaa kävellä kaupungilla, kun itse kuulee pienen kilinän, mutta kukaan muu ei kuule mitään ;)

Uskon tosissaan, että raskausaikana käytetty koru ja sen ääni tuovat vauvalle turvaa, niin mahassa, kuin hänen synnyttyään.

Viimeaikoina en ole yhtään tykännyt, että mua kuvataan. Musta tuntuu, että oon ihan blörtsähtänyt. Posket näkyy takaa päin ja perä on levinny kaksinkertaiseksi. Juuri mitkän housut tai vaatteet yleensäkään ei tunnu kivoilta tällä hetkellä. Kaikki puritaa ja ahdistaa. Onneksi kaapista löytyi yhdet raskausfarkut! Jes! edes yhdet housut jotka ei kiristä ja purista jatkuvasti :D

Mites te muut Mammat?

Onko teillä ollut Bola-koruja käytössä?

Sisustusjuttuja

HUOMHUOMHUOM!!!

Mikäli näet tekstissä linkkejä oudoissa kohdissa (sanoissa koska, miksi, että yms.) ei niistä kannata klikkailla. Mun koneella on se sata viirusta ja sen vuoksi myös postaukset saattavat vähän sekoilla. Toivotaan, ettei linkkejä näy, mutta jos näkyy samanlailla, kuin mun koneella niin koita elää asian kanssa hetki. Formatoin koneen heti, kun vaan saan kaikki tärkeät tiedostot siirrettyä kovalevylle.

Nyt kun tärkeät asiat on hoidettu alta pois, voin alkaa kirjoitella näitä höpöhöpöjuttuja ;)

Sisustuspostaukset ovat jääneet nyt vähän taka-alalle uuden elämäntilanteen myötä. Asia nyt sinäänsä ei ole mikään ihme, tottakai jokainen kirjoittaakin siitä mikä kiinnostaa sillä hetkellä eniten. Vaikka vauva- ja raskausjutut pyörii tällä hetkellä päässä eniten, en kuitenkaan halua että blogi muuttuu pelkäksi mammablogiksi. Sisustusjuttuja siis tulossa myös jatkossa, mutta vähemmässä määrin (nimittäin kaikki ylimääräinen raha menee varmasti ennemmin miniin, kuin uusiin sisustustavaroihin). Eikä uutta esiteltävää/ kuvattavaa ole,

Jotain uutta on kuitenkin tullut viime kuukausien aikana hankittua. Ei mitään kauhean isoa, mutta vähän jotain. Lisäksi olen hieman muuttanut muutamien tavaroiden paikkoja, sillä saa mukavaa vaihtelua.

Olohuoneen ledlistavalaistus on jo askeleen edellä. Nyt se on jo lattialla listan päällä. Ehkä sen vielä joskus saisi kattoon asti asennettua...

Valaistuksen lisäksi kaksi valkoista tauluhyllyä odottelee vaatehuoneessa seinälle pääsyä. Tauluhyllyt on tulossa tuohon sohvan ylähuolelle, toinen vähän ylemmäs ja toinen viereen alemmas. Tauluiksi olen ajatellut jotain musta-valko-harmaata (ylläri? :D)

Tänään siivouksen yhteydessä, myös sohvapöydän valoiset kynttilät saivat väistyä ja laitoin vähän blingimpää tilalle. Mielestäni kastehelmet yhdistettynä hopeaan ja kromiin toimii aika kivasti!

Kynttiläasetelman lisäksi vaihdoin keittiönpöydän tapletit, nyt keittiökin sai vähän väriä!

No nyt tuli laitettua kuvia reilulla kädellä. En millään osannut päättää, mitkä kuvat valitsen, joten valitsin melkein kaikki. Toivottavasti tällä kerralla enempi on parempi. ;)

- Netta

Mulla oli suunnitelma...

Jo pari vuotta sitten aloin miettimään tulevaisuutta ja tulevaa raskaus/ vauva-arkea. Lapset ovat aina olleet se juttu, eikä koskaan ole käynyt pienessä mielessäkään, etten lapsia haluaisi. Kun siskoni sai lapsia ja seurasin vierestä heidän arkeaan, alkoivat omatkin kasvatusmetodisuunnitelmat ja perjaatteet vanhempana selkeytyä.

Osa "suunnitelmista" tuntuu tällä hetkellä vähän absurdeilta, mutta suurimman osan ajatuksistani voin edelleen allekirjoittaa. Tässä muutamia ajatuksia:

1. En halua imettää lainkaan.

En tiedä mistä tämä ajatus on lähtenyt, mutta jotenkin imetys herättää monenlaisia ajatuksia niin puolesta, kuin vastaankin, etten tiedä onko se kaikki imetyksen arvoista.

 Ensinnäkin vauva on niin kiinni äidissä ensimmäisten kuukausien ajan, että isä jää helposti vähän taka-alalle vauvan hoidossa. Lisäksi äiti on paljon pirteämpi aamulla ja päivällä, kun joku muukin voi yöllä nousta antamaan maitoa.

Myös sukulaisilla/ tutuilla on mahdollisuus osallistua vauva-arkeen kyläillessään. Itsestäni oli ainakin ihana syöttää siskon poikia tuttipullosta ja lopuksi röyhtäyttää.

Myös äidillä on elämä. 

Voi käydä shoppailemassa/ urheilemassa/ viettää ihan vain omaa aikaa ilman , että kokee huonoa omaatuntoa siitä, että vauva ei saa äidinmaitoa. Tai jos saa on se pitänyt pumpata valmiiksi pulloon.

...Tiedän, että on paljon tutkimuksia ja kirjoituksia siitä, kuinka terveellistä äidinmaito on lapselle, ja kuinka paljon rakkautta ja läheisyyttä lapsi imetyksen aikana kokee. Näistä asioista huolimatta mielestäni tärkeintä on se, että vauva saa ruokaa (korvikkeena tai äidinmaitona) sekä sitä rakkautta ja läheisyyttä. Tuli se sitten imetyksen muodossa tai ei.

Tällä hetkellä ajattelen melko samoin. Ainoa poikkeus on, että olen valmis yrittämään imetystä. Jos imetys onnistuu olisin erittäin valmis kokeilemaan puoli-imetystä täysimetyksen sijaan. Näin ollen lapsi saisi hyvää ravintoa, sekä äitikin jaksaisi paremmin. Nyt tuntuu, että 2-3 kuukautta imetystä korkeintaan (mutta tämäkin ajatus voi vielä muuttua). En kuitenkaan aio ottaa stressiä imetyksestä. Onnistuu jos onnistuu. Jos ei niin ei haittaa.

2. Vauvalla on vain kivoja vaatteita

Jokaisen mielipide kivasta on vähän erilainen, ja saakin olla. Jokainen pukekoot lapsensa mieleisikseen. Itse olen sitä mieltä, että vauvaa ei tarvitse pukea överi vauvamaisiin vaatteisiin. En voi sietää potkupukuja, joten niitä ei meille myöskään tule. Puolipotkarit ja body näyttää paljon kivemmalta.

kela.fi

3. Ei perhepetiä ja vauva nukkuu omassa huoneessaan

Tämä ajatus on jo muuttunut. Perhepedistä olen edelleen ehdottomalla ei linjalla, mutta vauva ei kyllä nuku yksin. Ei ainakaan aluksi. Pinnasänky tulee aluksi meidän makkariin, ja vasta muutaman kuukauden ikäisenä mini saa muuttaa omaan huoneeseensa.

Olen lukenut monia artikkeileita aiheeseen liittyen, eikä missään ole ollut tarpeeksi hyviä perusteluja perhepedin puolesta, joten se jää. Lisäksi en ole valmis kuoppaamaan parisuhdettamme ja omaa untani...joten. EI

4. Hyvä taloudellinen tilanne ja vakkarityö

No taloudellinen tilanne on ihan hyvä, toki voisihan se aina olla parempikin. Vakkarityötä ei ole, mutta onko sillä nyt perjaatteessa väliäkään? Mielestäni vauvoja saadaan, eikä eikä tehdä, joten liika suunnitteleminenkin on mielestäni turhaa. Luulen, että koskaan ei ole ns. täydellinen aika tehdä lapsia, jos vain miettii mitä kaikkea voi käydä (rahat loppuu, tulee ero, ei oo täitä yms.), en silti tarkoita että suosittelen lähtemään soitellen sotaan. Pieni suunnitelmallisuus on ok, mutta kaikella rajansa.

5. Parisuhteen pitää olla kunnossa

Lapsi parisuhteen laastariksi ei ole ratkaisu mihinkään. Mielestäni parisuhteen pitää olla kunnossa ennen lapsen syntymää ja lapsi on vain "rakkauden sinetti". Ollaan Kallen kanssa puhuttu tulevasta vauva-arjesta ja tilanteesta mahdollisen eron edessä. Me ollaan molemmat luvattu toisillemme, että kumpikaan ei saa lähteä kävelemään ensimmäisen vuoden aikana. Ihan sama kuinka ärsyttävä toinen on, nukutaan sitten vaikka eri huoneissa, mutta erota ei saa!

Jos suhde on ollut hyvä ennen lasta ja ero tuntuu oikealta vaihtoehdolta vauvan synnyttyä, on mielestäni peiliin katsomisen paikka. Ei syynä ole huono parisuhde, vaan todennäköisesti väsymys.

6. Kun tulen raskaaksi noudatan  "diettiä" ja liikun aktiivisesti

Hahhhahhah! Antakaa mun nauraa omille ajatuksilleni :D

En enkä tajunnut kuinka raskasta raskaanaolo onkaan, mutta jos olen ihan oikeasti kuvitellut noudattavani diettiä niin olen ollut joko vajaa päästäni tai sitten en oikeasti ajatellut raskauspahoinvoinnin osuvan kohdalleni! 

Siinä vaiheessa, kun mikään ei maistu on vähän hankala oudattaa mitään ruokavaliota, saatika sitten jos on väsynyt niin lähe siinä nyt sitten jumppaamaan. No toisaalta nyt kun alusta on selvitty, voisi ruoka-asiankin kanssa vähän skarpata, jos en halua synnyttää 10 kiloista maximiniä :D

7. Ostan vauvanvaatteita/ tavaroita vasta, kun tiedän minin sukupuolen

...juu ihan kiva ajatus, mutta todellisuus on ihan eri.

Haluaisin päivittäin käydä vauvanvaateostoksilla, tai ainakin hymistelemässä kaikkea. Ne on niin pieniä ja söpöjä, etten malta olla ostamatta. Eilen ostin Benettonista supersöpöt farkut minille <3

8. Vauvamaha on aluksi pieni ja äitiysvaatteita tarvii vasta ihan lopussa

No joo vatsa on vielä melko pieni, mutta se ei tarkoita sitä, ettei lantio, reidet, perse, vatsa ja tissit olisi ihan toista kokoluokkaa, kuin muutama kuukausi sitten. Vaatekaapista löytyy tällä hetkellä muutamat leggarit, mitkä mahtuu jalkaan. Farkuille on jo sanottu heipat, samoinkuin kaikille tiukoille paidoille. Jos haluan, että mulla on päällepantavaa, on äitiysvaatemaailmaan tutustuttava ihan pian.

9. Hehkun raskausnonnea

Raskaudesta olen kyllä onnellinen, mutta hehkuminen on aika vähäistä :D Tai no hehkunhan mä punaisena aina silloin, kun olen oksentanut tai väsymyskiukku iskee ;)

10. Äitiyslomalla ehtii lomailemaan

Toivotaan, mutta vähän jaksan epäillä. Jos mini vähänkään peri mun luonnetta, ni se on varmasti vauhdikas maha-asuja loppuvaiseessa. Lisäksi uskon, että ison mahan kanssa kesäkuumalla ei oo kauheen kiva.

Ultraa treeniä ja vaatteita

Tänään alkoi nyt sitten kolmastoista, vai onko sittenkin neljästoista raskausviikko. No eniveis 13+1. Ensimmäinen kolmannes siis takana, ja vielä "muutama" viikko edessä. Neuvolassa mulle luvattiin, että erittäin suurella todennäköisyydellä pahoinvoinnin pitäisi olla loppunut tähän mennessä. Olo vaikuttaa nyt hyvältä, mutta pitkien työpäivien jälkeen olo on edelleen surkea, eikä oksentaminen ainakaan viimeviikolla loppunut. Ehkä tällä viikolla sitten? Mulle luvattiin!!! ;)

Neuvolasta saamassani vauvanodotuskirjassa lukee: "monet iloitsevat, että vatsa alkaa näkyä". Tarkoittaa siis varmaankin sitä, että kohta mulla ei ole tätäkään vähää päälle pantavaa. Nyt matkasta on pudonnut melkeimpä kaikki farkut sekä monet siistimmät paidat, koska ne ei vaan yksinkertaisesti enään istu. Onneksi kaupat ja kaappi ovat täynnä ihanan löysiä tunikoita/ neuleita ja joustavia trikoita.

Vauvasta sanotaan seuraavaa:

Kirjan mukaan sikiön pää-perämitta on 7cm ja paino 35g. Taitaa pitää aika tarkalleen paikkansa, nimittäin meidän mini oli perjantaisessa ultrassa 6cm pitkä. 

Ennen ultraa mua jännitti ihan hirveästi. Pelkäsin, että mini on hävinnyt jonnekin ja ultrassa näkyisi vain pelkkää mustaa. Kalle yritti kovasti vakuutella, ettei se sieltä mihinkään lähtisi...mutta minkäs teen vainoharhaisuudelleni. Lisäjännityksen tilanteeseen teki vielä se, että ultra oli Päksissä ja aattelin, et sielä kuuluu hirveitä karjasuja kun joku on just punnertamassa vauvaansa ulos :D no ei kuulunut karjasuja ja kaikki meni muutenkin todella hyvin!

Ultraus ei ollut lähellekään niin kovakouraista, kuin ensimmäisellä kerralla ja kätilö oli todella mukava ja katseltiinkin miniä todella pitkään. Sielä se vilpertti hyppi edestakaisin ja lopuksi pomppi selälläänkin <3 Olin ihan ihmeissään, miten noin pieni voikin näyttää jo nyt niin ihmiseltä. Tosin aivan jäätävän pitkät kädet ja jalat. Aloin ihan ääneen nauramaan , kun mini yhdessä vaiheesa ojensi kätensä ja vilkutti <3 

Lopussa ultrattiin vielä vatsan päältä, kun kätilö ei ollut saanut kuvaa, mistä saisi mitattua niskaturvotusen. Yhtäkkiä tunsin ihan pienen vähänkuin vatsakrampin. se oli tosi jännän tuntunen. Samassa näen kuvaruudulta, kun mini ojentaa jalkaansa. "oliko se potku? tunsinko nyt ensimmäisen liikkeen?" en ollut varma. En halunnut sanoa tuntemustani ääneen, jos se olikin jotain muuta.  Hetken päästä sama kävi kuitenkin uudelleen. En ole vieläkään varma siitä oliko kyseessä potku, mutta ajattelen kuitenkin niin.

Ultran jälkeen olin ihan täpinöissäni ja oonnellinen, onneksi kaikki oli hyvin!

Päksistä ajoimme salille. Huono-olo oli taas muutaman päivän pysynyt poissa, joten ajattelin uskaltautua yli kuukauden tauon jälkeen taas salille. Olin jo etukäteen päättänyt, että aloitan kevyesti koko kropan treenillä, enkä ahnehdi painojen kanssa. Suunnitelma toimi ja olo oli erinomainen koko treenin ajan. Tosin treenin puolivälissä Kalle joutui hetkeksi vaihtopenkinlle, kun sitä alkoi oksettamaan. Tilanne ei millään lailla ollut hänelle mukava ja naama oli kalpea, mutta pakko oli silti sanoa "no hyvä et säkin saat välillä nauttia näistä oloista" :D  vahingonilo parasilo ;)

Jos jotakuta kiinnostaa niin treeni oli seuraavanlainen:

Rinnalleveto + pystypunnerrus tangolla 3x12-15  20kg

Jalkaprässi 3x20 100kg

Reisiojennus 3x12

Reisikoukistus 3x12

Ylätalja 3x12

Alatalja 3x12

Hauiskääntö kp 3x12

Flyers selinmakuulla (rintalihasliike) 3x12 6kg

vuorokäsi pystypunnerrus 3x12 6kg

Ojentajat köydellä taljassa 3x12

Jalkojennostot kyynärnojassa 3x12

Vatsarutistus kiertäen 3x15

Treeni oli just paseli näin pitkän tauon jälkeen. Painot olivat monissa liikkeissä 50% vähemmän, kuin normaalisti, mutta lihaksissa tuntui siitä huolimatta ...ja tuntuu vieläkin.

(Viikonlopun aikana innoistuin vielä toisenkin kerran salille, ja silloin tein pelkkiä jalkoja.)

Treenin jälkeen halusin vielä käydä kirpparilla pyörähtämässä. Tälläkertaa mukaan lähti body ja pipo.

-Netta

Ps. Tällä viikolla kirjoittelen pitkästä aikaa meidän sisustuksesta sekä kuvaan kodin tän hetkistä ilmettä. 

Työhuone vauvanhuoneeksi

Muutama kuukausi takaperin julkaisin täälä blogissa työhuoneen sisustussuunnitelman.

Kiinnostus huoneen sisustamiseen oli kuitenkin erittäin pieni, koska huoneesta tulisi vielä jonain päivänä vauvanhuone. Tilanne ei kuitenkaan ole vielä se, että alkaisin kaivamaan maalisuteja esiin. Mä vaan vähän suunnittelen ja haaveilen... nii ja samalla lasken kuinka paljon vavanhuoneen sisustaminen voikaan maksaa :D

Esittelyssä koti- postauksista voi käydä kurkkimassa meidän sisustustyyliä, mutta muutamalla sanalla mainitakseni tyyli on aika väritön. Valkoista, harmaan erisävyjä ja hopeaa. Työhuoneessa asia on kuitenkin vähän eri. yhdellä seinällä on tapetti, joka on vähän beige. Tykkään tapetista todella paljon, mutta olen alkanut haaveilemaan jostain harmaammasta, jotain minkä ympärille voisi rakentaa harmaa-valkoisen sisustuksen höystettynä värikkäillä yksityiskohdilla. Toisaalta beige vauvanhuone olisi kyllä myös ihan ylisöpö<3

Kuten muuallakin asunnossamme, tulee vauvanhuoneenkin kalusteet olemaan selkeitä ja neutraaleita. Sisustus rakentuu muutamien isompien kalusteiden ympärille.

Huoneeseen tulee tottakai vauvansänky. Saattaa olla ja todennäköisesti käykin niin, että vauva nukkuu aluksi meidän makkarissa (ei meidän sängyssä!), koska luulen haluavani kuunnella minin hengitystä ja tuhinaa myös yöllä. En usko, että raaskisin viedä hänet toiseen huoneeseen nukkumaan heti alussa.

Sängyn lisäksi lipasto vauvan vaatteille. Eteisessä meillä on tuo MALM-lipasto ja on kyllä niin hyvä ja tilava. Toisaalta myös tuo alempi lipasto on kivan näköinen kaikkine kromikahvoineen.

 Sängyn ja lipaston lisäksi huoneeseen tulee tuoli. En nyt varsinaisesti sano, että imetystuoli (koska...no tällä hetkellä tuntuu että haluaisin imettää ihan maksimissaan muutaman kuukauden, jos sitäkään.) Eli siis tuoli yösyöttöjä ja tulevia iltasatuja varten. Nojatuoli olisi ihana, mutta olen jostain saanut päähäni, että keinutuolikin voisi olla mieleeni. Tosin keinutuolien hinnat pyörii lähempänä 500€, eli ehkä ei :D jos nyt ei jostain kirpparilta satu löytämään huomattavasti edullisemmin.

Varsinkin Lekmerillä oli aivan syötävän ihania sisustusjuttuja vauvanhuoneeseen <3

Ihania pikkupöllöjä, koiria, dinosauruksia ja perhosia... niin ja niitä tähtiä joihin olin mukamas niin totaalisen kyllästynyt :D

Keräilin lisäksi kollaasin tekstiileistä.

Uskon, että pussilakanoiden kanssa panostan mielummin muutaman kympin enemmän, jotta materiaali on hyvä ja kestää pesua. Mutta mites noi lakanat/ peitot/ petarit? kertokaa te fiksummat jo lapselliset ihmiset. Onko jotain mitä tulisi ehdottomasti ottaa huomioon?

Onko ikean tuotteet ihan hyviä, vai kannattaako ostaa esim lastentarvikeliikkeestä?

Puhutaan paljon aikuisten uniergonomiasta, onko patjan valinnalla merkitystä myös vauvan unenlaatuun?

Mutta nyt lopetan tämän sisällä nyhväämisen, menen lämmittämään kaakaot termariin, nappaan makkarapaketin reppuun ja lähden Kallen kanssa Messilään ulkoilemaan!!!

Kun on vain yksi puheenaihe

Viime viikkoina mua on vaivannut pahoinvoinnin lisäksi jatkuvat yöheräilyt. 

Alkuillan ja yön nukun normaalisti, mutta siinä 3-4 aikaa aamuyöstä herään eikä väsytä yhtään!

Pidän silmät kiinni ja korvatulpat korvissa, yritän nukahtaa. Tuloksetta. Olen hereillä tunnista kolmeen tuntiin,yritän nukahtaa, mutta uni ei vaan tule. Oonkin jo diaknosoinut tämän unettomuuden ja olen 100% sitä mieltä, että tämä on kehon/ minin/ jonkun idiootin? todella ärsyttävä tapa opettaa tulevalle äidille hieman epäitsekkyyttä. Ajatuksella: "Opettele nyt valmiiksi niihin yöheräilyihin, niin vauvan kanssa olet sitten, kuin vanha tekijä". ... joopa joo! Kovin on hauskaa!! Tuleva isäkin voisi saada osansa tästä "oppikoulusta " :D

No... näinä yön tylsinä hetkinä olen suunnitellut tulevaa sekä pohtinut mieltä askarruttavia asioita. Viime yönä olen yllättänyt itseni miettimästä tulevaa kesää. Niitä hetkiä, kun minulla on pieni käärö sylissä ja jolloin olen oikeasti Äiti. (HUI!)

Olen miettinyt millaista elämä tulee olemaan? muuttuuko se? Entäpä suhde Kalleen/ perheeseen/ ystäviin? Olenko edelleen Netta vai tulenko jatkossa olemaan vain äiti?

Mistä puhun ihmisten kanssa? vauvasta, pukluräteistä ja kakkavaipoista? Monella ystävälläni ei ole vielä lapsia, joten mietin miten ystävyyssuhteiden kanssa käy? Onko enää mitään puheenaiheita?

Kelasin mietinnöissäni aikaa taaksepäin... palasin siihen aikaan, kun olin armeijassa.

Mun elämä oli 24/7 vaan inttiä. Olin sitten kasarmilla, metsässä tai lomilla puhuin armeijajuttuja. No mistä muustakaan olisin puhunut, kun eihän mun elämä ollut mitään muuta, kuin sitä armeijaa. Poikapuoliset ystävät ymmärsivät ja heidän kanssa keskustelu olikin mukavaa. Mutta mistä me puhuimme? No siitä armeijasta! Tyttökavereiden kanssa tunsin oloni toisinaan ulkopuoliseksi. Tuntui, ettei ketään oikeasti kiinnosta mitä mulle kuului. Tai jos joku kysyi ja aloin kertomaan kuulumisia, huomasin heidän tylsistyvän pian. Enkä ihmettele! Ketä nyt kiinnostaa poterot, tetsaukset ja rynkyt jos ei edes tiedä mitä ne on!?!

Entäs ne puheenaiheet sitten, kun vauva on maailmassa? Kun elämä on 24/ vauvaarkea.

Ystäviä ja tuttavia kiinnostaa tottakai kuulumiset, ja varsinkin vauvan kuulumiset. Heti kun kerroimme uutiseta, kaikki ottivat uutisen todella hyvin. Multa kyseltiin ja kysellään edelleenkin paljon voinnista ja siitä miten menee, miltä tuntuu ja mikä yököttää. Ja se on musta ihanaa! Ihanaa, että ympärillä on ihmisiä jotka välittävät ja ketä kiinnostaa mun elämä <3 Ja ei sillä, kyllä mustakin on ihana puhua ja vastata kyselyihiin ja pohtia tulevaa, mutta välillä kaipaan, että olisin vain MINÄ. Ja joku kysyisi jotain mitä MULLE kuuluu, tai miten MULLA menee töissä.

Ja uskon, että vauvan synnyttyä kaipaan sitä vielä enemmän. Todennäköisesti kaikki hösää vaan sitä vauvaa, ja hyvä vain että hösää ja höykyttää, mutta mun yksi peloista on se, että kaikki keskustelut koskee vain vauvaa ja perhe-elämää. Se ei tarkoita, ettei tulokas olisi tärkeä. Tottakai on ja varmasti muuttuu tärkeämmäksi ja rakkaammaksi päiväpäivältä, mutta haluan jatkossakin puhua niistä tyttöjen jutuista. Jutella ihan jokapäiväistä hömppää viinilasi kädessä, laulaa siskon kanssa singstaria ja shoppailla vaatteita VAIN mulle!

Eikä se ole minusta lainkaan itsekästä.

Todennäköisesti / Toivottavasti pelkoni osoittautuu vääräksi, nimittäin mulla on maailman paras perhe ja ystävät <3 ... no sen näkee sitten, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

T: nimim. jos vatsa ei ole kasvanut, niin posket ainakin on!

Oloja

Uskallan nyt jo vähän kirjoitella näistä alkuraskauden mietteistä, kun ensimmäinen kolmannes alkaa olla vihdoin!!! Takana päin. Tai oikeastaan se saattaa olla jo takana päin, koska en oikein pysy noissa raskausviikkojen laskuissa mukana. Nyt mennään joko viikolla 11 tai 12  **tähän väliin muuten huomiona, musta on jotenkin tosi jännää ja samalla outoa kirjoittaa sana "raskaus". Vaikka kaikki oireet ovat täällä päivittäin muistuttamassa, ja vaikka olen nähnyt sen pikku minin ultrassa, en meinaa millään uskoa että mun sisällä oikeesti on joku muutaman sentin pituinen matonen :D

No mutta niistä raskausoireista!

Kun tein raskaustestin n. 1,5 kuukautta sitten (eli olin silloin viikolla 5, kai? :D), ei mulla ollut mitään, ei siis mitään oireita. Tai ehkä jotain tosi pientä. Kävin yöllä vessassa pari kertaa, muttei se tuntunut oudolta, koska käyn muutenkin joka yö vessassa, kun tykkään juoda vettä iltaisin niin paljon. Toinen konkreettinen asia oli tapahtuma kasvohoidossa. 

Eräs perjantai olin varannut ajan kasvohoitoon (en siis tiennyt olevani raskaana). Aivan hoidon loppupuolella kosmetologi sanoi "laitan nyt tällaisen ihanan tuoksuisen kurkkunaamion kasvoillesi".... no joo ei ollut ihanan tuoksuinen! se HAISI ihan mädälle kurkulle eikä olo ollut lainkaan rentoutunut. Oksetti ja yökötti se haju. No selvisin tilanteesta, eikä kukaan varmaan edes huomannut mitään. Itse mietin koko loppu hoidon ajan "Täältä kun pääsen, haen testin apteekista".

No yksi testi riitti kertomaan totuuden tilanteesta. Plussa mikä plussa. 

Kirjoitan testin tekemisestä myöhemmin ihan oman postauksen, joten ei siitä enempää tällä erää.

Testin jälkeen tuuletin Kallelle. "Vähän ihanaa, mulla ei oo pahoinvoitia!!!". 

Tuuletukset olisi ehkä kannattanut jättää vähemmälle, nimittäin heti seuraavana maanantaina se alkoi.

Hirvittävä kuvotus ja väsymys. En tiedä oliko oireet enemmän oman mielikuvitukseni tuotteita kun tiesin olevani raskaana, mutta pirun oikeilta ne tuntuivat!

Alussa väsymys oli se pahin. En oksentanut moneen viikkoon, ainoastaan yökin joitain ruokaaineita (skyr, rahka, puuro, leipä, lämminruoka...mitä näit nyt on :D). Eli toisin sanoen mitään ei tehnyt mieli. Hedelmät, kurkku ja mehukeitto oli ihan jees.

Viikolla 8 oli ensimmäinen aika neuvolaan. Se jännitti ihan hirveästi. Päässä pyöri kauhuskenaariot ilkeistä neuvolatädeistä enkä oikein tiennut mitä odottaa. Luulen, että juuri suuren jännityksen vuoksi oksensin juuri ennen neuvolaan lähtöä. Tai aluksi ainakin ajattelin niin. Todellisuushan oli, että tästä se yökkäily ja oksentelu vasta alkoi.

Vaikka olo oli koko ajan huono, en olisi koskaan uskonut, että näin huono. Ei kukaan ole koskaan kertonut, että se pahoinvointi ei ole vain aamupahoinvointia. Olisikin! Kun tietäisi, että huono olo loppuu viimeistään klo 12, mutta EI se vaan jatkuu ja jatkuu ja oikeastaan pahenee vain iltaa kohden. Tähän lisättynä vielä se väsymys ja etova olo. 

Jos joku olis kertonut joskus, että olo on menkat x10 ni olisin miettinyt kahteen kertaan mihin ryhdyn! (no vitsi vitsi, onhan se palkintokin aika huikea, et kai tässä nyt yhet (siis sadat) pahoinvoinnit sietää ;))

Omaa oloani huojensi tuolloin se, että tiesin loman alkavan muutaman päivän päästä. Tiesin pääseväni lepäämään ja kunnolla rauhoittumaan. No teoriassa voi toimia, mutta joulu ei ollut mikään kauhean rauhallinen, koska juostiin melkein viikon ajan paikasta A paikkaan B.

19 joulukuuta lähdettiin Kallen kanssa ajamaan Joensuuhun. Halusin kertoa uutisen ensimmäisenä siskolleni. Olimme siellä viikonlopun ja tulimme sunnuntaina takaisin kotiin. Maanantaina lähdin siskon ja siskonpoikien kanssa käymään Tädin luona Klaukkalassa. Reissu oli mahtava, mutta maanantaina olo oli aika kehno, joten reissu oli todella raskas. Tiistaina menimme Kallen vanhemmille, Keskiviikkona isälleni, Torstaina äidille ja Perjantaina taas Kallen vanhemmille. Viikko meni samalla kaavalla. Aina kun pääsin kotiin, ryntäsin vessaan oksentamaan päivän ruoat pönttöön. 

Joulun jälkeen olo hieman parani, kun vauhtikin väheni ja pääsi oikeasti rentoutumaan omalle kotisohvalle. Pahoinvointi vähän hellitti, mutta aamut lähtivät edelleen käyntiin vessareissulla.

Nyt tämän viikonlopun olo on ollut huikea! Pahoinvointia ei ole ollenkaan ja olen jaksanut touhuta vaikka mitä. Olen pessyt pyykkiä lähemmäs 10 koneellista ja leiponut korvapuusteja <3

Kyllä musta vielä saadaan pullantuoksuinen- ja näköinen äiti!