keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Mun bränd new ihanuus!

Eilen se pitkästäkin pitkin odotus sitten palkittiin ja Mini päätti vihdoin tulla maailmaan. Synnytys oli yllättävän positiivinen kokemus, tulen kirjoittamaan ihan kunnon synnytyskertomuksia kyllä, kunhan vauvahuuruiltani kerkiän. Lyhykäisyydessään synnytys oli kivulias ja pitkä, mutta ilman puudutteita mentiin. Ilokaasu oli aika metkaa ja oon aika onnellinen ,  miten ollaankaan onnistuttu saamaan aikaseksi jotain näin suloista <3

Mini oli vähän ennustetta pienempi, mut hän on juuri täydellinen,  ja eihän hän olis mini jos ei olis vähän mini aluks! 3410g ja 48cm.

Mä voisin kirjotella tähän vaan pelkästään sydämiä, mut koitan nyt vähän hillitä itseäni.  Pieni on aika ihmeellinen ja sen tuhina on niin suloista<3

Mini nukkuu nyt mun paidan alla, toisella on nenä vähän tukossa ni se tuntuu kiukuttavan. ..mutta kai se sydämen syke tekee olon turvalliseksi. Mua vähän huolettaa, kun mini puklaa lapsivettä ja kuulostaa et toinen tukehtuis.  Oma nukkuminen nyt on ollu vähän kehnoa, mut ehtiihän sitä!

Miniä on niin ihana vaa tuijottaa ja nuuhkia  <3


sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Ihana pieni ihme!

Viime yönä se tapahtui vihdoin!  7645g ja 67cm täyttä rakkautta!   ....Tai sitten ei.

Ei en ole poksahtanut.
Ei en ole pamahtanut.
Olen edelleen yhtenä kappaleena.
Juu olis ollu hirveen kiva jos olis syntyny mun synttäripäivänä...tai Kallen...tai sun mummon...tai naapurin. Mut EI syntyny ei!
Ei en ole synnyttänyt, kuten näkyy!
Ei kyllä se on vielä vauvamaha, en mä huvikseen kanna perunasäkkiä paitani alla.
Ei en kärsi, on ihan normaalia olla raskaana lasketunajan jälkeen.


En tiedä, ketuttaako ihmisiä niin paljon tämä blogi/ insta/ facehiljaisuus, et pitää koko ajan kysyä JOKO?JOKO?JOKO?JOKO? Mua ei tällä hetkellä ärsytä mikään niin paljon, kun jatkuva kysely ja asian vatvominen. Sitten ku päätän räjähtää kahdeksi kappaleeksi, niin kyllä sen sitten varmasti jokainen kuulee. KYLLÄ, infoan asiasta niin täälä, facessa ja instassakin, usko pois!

Tarkoitukseni ei ole millään muotoa loukata ketään, koska enitenhän tämä asia koskee läheisiä/ puolituttuja, mutta mun on pakko avautua asiasta, koska se ärsyttää ja harmittaa. Ja missä muualla avautuisin, kun blogissa? Jokainen joka on ollut raskaana/ jolla on mennyt yli lasketunajan tietää tasan tarkkaan miltä musta tuntuu (tai ainakin  mun vauva.fi kaverit ymmärtää, ja on kokenut samoja fiiliksiä). Ei se haittaa, et yks tai kaks ihmistä kysyy...päin vastoin musta on ihana huomata, et ihmiset on kiinnostunut mun elämästä. Mut välillä mulla keittää yli! Esimeksiksi siinä tilanteessa, kun naapurin mamma jää vartavasten odottamaan vieraiden taakse rappuun oven avaamista, ja tämän jälkeen toteaa "vieläkin yhtenä kappaleena" ja levittää kasvoilleen säälivän hymyn. Mä en tarvi sääliä, mä nautin näistä "rauhanhetkistä" vielä vähän, vaikka ei se vauvan syntymä huono vaihtoehto olekaan.

Myös minusta olis kiva saada vihdoin tämä pieni syliini ja vain nuuhkutella sitä. Aion nuuhkia sitä juuri niin kauan, että olen saanut tarpeekseni ja vasta sitten vieraat ovat tervetulleita. Kyllä olen niinkin itsekäs ihminen, että haluan tutustua omaan lapseeni ensin rauhassa ja sitten vasta ottaa vieraita vastaan. Nuuhkimiseen voi mennä tunti tai kuukausi, kuka tietää? En minä ainakaan, koska en ole vielä poksahtanut!

Nyt helpotti!

Kadun varmasti tämän tekstin julkaisua, mut mä en nyt ihan tosissaan enää jaksa. Tiedän, et kukaan ei halua loukata tai ärsyttää tahallaan, kai? Myös mua rassaa tämä odotus, ja olis kiva jos jotain tapahtuisi... Mut mä en voi pakottaa tota yhtä ulostautumaan (ehkä ärsyttävin sana ikinä!), jos se ei tahdo. Nyt on on mennnyt tasan viikko lasketunajan yli ja jokainen voi siitä sitten laskea, minä päivänä tuo pieni viimeistää on maailmassa (voin auttaa, ens viikon keskiviikkona käynnistetään viimeistään, eli jos käynnistyksessä menee max pari päivää...ni ens viikon perjantaina on varmasti täälä!).

Jos nyt tunnet piston sydämmessäsi, niin toistan vielä, ei ollut tarkoitus loukata. Kerron vaan miltä MUSTA tuntuu. Syytettäköön tästä kirjoituksesta vaikka raskaushormooneita!

Kiitos, ja Anteeks!

tiistai 21. heinäkuuta 2015

Ei vieläkään!

Otsikko kertoo itsessään jo aika paljon. Yhtenä kappaleena edelleen, eikä loppua näy. Toisinaan ajattelen "voisko nää olla supistuksia, mitkä pian kovenee?"  ...mut taitaa olla toiveajattelua!

Eilen oli laskettuaika eikä perus menkka- ja selkäkipuyhdistelmää lukuunottamatta tuntunut missään. Toisaalta olin kyllä asennoitunut, ettei lasettunapäivänä kuitenkaan mitään tapahdu, onhan se nyt tilastollisestikin niin kovin pieni mahdollisuus. Eilen aloin ensimäistä kertaa kunnolla tutustumaan netistä löytyviin käynnistysvinkkeihin...lähteenä tietenkin vauva.fi.

"Järkevimmät" ohjeet taisivat olla kolmen ässän-vinkki, porraskävely, liikunta, rentoutuminen ja akupistehieronta. Kaikkea näistä on nyt kokeiltu parin päivän aikana ja aika turhalta vaikuttaa. Supistuksia ei ole vieläkään alkanut ilmaantua, eikä oikeastaan mitään muutakaan. Taitaa olla niin ettei mitkään vippaskonstit auta ihan oikeasti, vauva tulee ulos vasta sitten, kun hänestä siltä tuntuu. Tää meidän tapaus ainakin vaikuttaa viihtyvän niin hyvin kuplassaan, ettei auta vaikka heittäisin kärrynpyörää!

Tänään oli taas neuvola, kaikki oli kunnossa, eikä missään arvoissakaan ollut huomautettavaa. Mulle varattiin myös aika yliaikaiskontrolliin 1.8, jos ei ennen sitä tapahdu mitään. Vähän uskon ja TOIVON, ettei tarvitsi odottaa Elokuulle asti, mutta toisaalta pelkään, mitä jos se ei tulekaan ulos oma-alotteisesti?

Huomenna olis 40+2 ja ainakin äitigooglen mukaan se on tilastollisesti erittäin todennäköinen päivä synnyttää, kuulemma silloin suurinosa "eräpäivän" ylittäneistä on synnyttänyt. Pidetään peukut pystyssä!

Odotusta voit muuten myös seurailla instagramin puolella @netankoti




sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Asuntomessut 2015

Kauan odotetut asuntomessut on nyt takana päin, Mini on edelleen mahassa ja odottelu jatkuu....

Mulla on vähän sellanen "tyyntä myrskyn edellä"-fiilis. Muutama ihan hirveä päivä takana ja eilen olo oli ihan toinen. Autossa istuminen ei tuntunut missään, liikkeitä tuntui normaalia vähemmän ja selkäkivut ja kovottelut olivat poissa. Vain jalkapohjissa ja pohkeissa tuntuu päivän kävely, mutta turvotusta ei juurikaan ollut...tai no ehkä vähän, mutta se ei tehnyt kipeää.

Mä en oikein tiedä, mitä seuraavaks tapahtuu? Onko normaalia, että ennen synnytystä olo on hyvä ja sitten jysähtää? Vai onko tää merkki siitä, että vielä pari viikkoa h-hetkeen? No mene ja tiedä. Miten teillä lukijoilla on synnytykset käynnistynyt? Millaiset tuntemukset oli ennen niitä "Kyl sä sit tiedät"- supistuksia/ lapsivesien menoa?

No se niistä raskausjutuista....

Asntomessut ovat tänä vuonna Vantaalla, mikä lämmittää Lahtelaisen mieltä mukavasti sijainnillaan. Lähdimme liikkeelle aamulla jo hyvissä ajoin ja heti alueelle päästyämme alkoi talojen kirtely. Olin tutustunut messutarjontaan jo aikaisemmin lehdistä ja itse olin vähän jo valmiiksi pettynyt talotarjontaan. Pidän kovasti kaksi kerroksisista taloista, mutta näen silti meidät asumassa yksitasoisessa kodissa. Yksi kerroksisia taloja oli tasan kaksi koko alueella ja se oli vähän tyhmä juttu.

Talot olivat pääsääntöisesti hienoja, mutta tosi hölmöillä pohjaratkaisuilla. Mielestäni monen kohteen neliöt oli käytetty erittäin hölmösti. Olohuoneet oli todella pieniä ja eteiset ahtaita, kapeista rappusista puhumattakaan. Toisaalta hyvä käydä katsastamassa myös niitä itselle sopimattomia ratkaisuja, jotta kunnolla tajuaa ne omat tarpeensa. Tämä ahtaus tosin saattoi johtua Vantaan kalliista tonteista, ja siitä syystä on vain pakko rakentaa ylöspäin. Ehkäpä ensi vuonna Seinäjoella tarjonta on enemmän perustaviksen mieleinen.

Meidän (Minun) unelmakoti olisi joko yksitasoinen tai sitten selkeäpohjainen kaksikerroksinen. Kodinhoitohuoneen tulisi olla riittään iso ja toimiva. Unelma olisi, että keittiö, ruokatila ja olohuone olisi yhtä tilaa isoine ikkunoineen..takkaa unohtamatta. Makuuhuoneita saisi olla neljä ja aikuisten makuuhuoneesta saisi olla käynti sekä kylpytiloihin, että vaate/pukeutumishuoneeseen. Pihan ei tarvi olla iso, mutta kuitenkin sen kokoinen, että lapsilla on tilaa leikkiä.

Tässä muutama olohuone-keittiö inspiskuva:
















Mielestäni isoissa "yleisissä" tiloissa tiettyyn asti viety värittömyys toimii parhaiten. Selkeät linjat ja järevä kalusteiden asettelu on kaiken a ja o. Tällähetkellä meillä ei juurikaan ole mustaa sisustuksessa, mutta nyt taisin vähän jopa innostua. Mustaa ei saa olla liikaa, mutta musta, kromi, harmaa ja valkoinen toimii yhdessä aika kivasti!

Makuuhuoneita kuvasin myös melko ahkerasti, mutta monen kohteen masterbedroomit oli vähän tylsästi sisustettuja. On totta, että harmaa tehosteseinä toimii ja se on nyt In, mutta lähdin hakemaan jotain vähän erilaisempia ratkaisuja ja niitä tuntui olevan liian vähän. Jotain kuitenkin löytyi....








Vasta nyt kuvia muokkaillessani huomaan, että niin se musta vaan on näihinkin kuviin pompsahtanut. Aiemmin en ole siitä niinkään välittänyt, mutta nyt se tuntuu juuri omimmalta. Hirveästi houkuttaisi tapetoida olohuoneen ja makuuhuoneen tehosteseinät uudestaan, mutta hallitus taitaa olla toista mieltä ;) ...pitää jatkaa suostuttelua!

Wc-tiloissa tykkään valkoisesta, mutta kyllä se musta sopii tännekin! Seinään kiinnitettävä wc-istuin olisi toivelistalla uuteen kotiin.






Kuten ylempänä kirjoitinkin, on toimiva kodinhoitohuone meidän kriteeriristalla seuraavaa kotia hankkiessamme. Kodin hankinta ei kuitenkaan ole ajankohtainen asia tällä hetkellä, aikaisintaan ensi syksynä tai jopa vieläkin myöhemmin. Tässä on siis hyvin aikaa suunnitella ja keräillä ideoita. Yksi hyvä idea kodinhoitohuoneeseen on sijoittaa pyykinpesukone ja kuivausrumpu ergonomiselle korkeudelle ja tehdä koneiden alle pienet vetolaatikot.






Luulin kuvanneeni lastenhuoneita vain vähän, mutta näköjään niitäkin tuli kuvattua ihan mukavasti!












Vauvanhuoneita ei tainnut olla yhdessäkään kohteessa. Sinänsä harmi, mutta toisaalta hyvä vaan, eipä tule tarvetta tehdä jo valmiiseen huoneeseen muutoksia.

Nyt alkaa olla kuvasaldo esitelty ja on aika taas lysähtää sohvalle odottelemaan Minin tuloa. Huomenna on Kallen synttärit ja lahjatoive oli niinkin vaatimaton, kuin lapsi. Suottaapi olla, että sitä toivetta en valitettavasti pysty toteuttamaan (ainakaan ei ole ollut merkin merkkiä), mutta eihän sitä koskaan tiedä? Olishan se aika huikeeta, et isä ja tytär juhlis syntymäpäiviä samana päivänä...Nii ja on huomenna myös tulevan kummisetstkän syndet. Vink vink Mini, huomenna olis hyvä päivä syntyä ;)


Loppuun vielä pakko laittaa kuva Zeta-lasista. Kyseistä lasia oli käytetty kivasti eräässä messukohteessa ja luulen, et tämä saattaa hyvinkin olla vahva vaihtoehto seuraavan keittiön välitilaan!

torstai 16. heinäkuuta 2015

Kypsää puuhaa

Nyt se päivä sitten koitti! Mä oon todellakin todellakin kypsä tähän oleiluun. Pari viime päivää on ollut ihan syvältä...niitä "kyllä sä sit tiedät, ku oikeet supistukset tulee" odotellessa, kun nyt tulee vaan "mitäköhän nää tuntemukset nyt sit tarkoittaa".

Kaikki alkoi oikeastaan Tiistain neuvolakäynnistä. En tiedä saiko pieni vatsan painelu sun muut tuon pikkuneidin innostumaan, mut sen jälkeen alkoi kova mylläys. Neuvolasta sain lähetteen labrakokeisiin, kun mulla epäiltiin kohonneita maksa-arvoja. Labrakokeiden vuoksi en saanut syödä 12 tuntiin mitään. Eli ilta 21 aamu 9 syömättä. Huomaamattani aloin stressaamaan asiasta ja nukuin koko yön todella katkonaisesti, pelkäsin herääväni hirveään nälkään. "Kaivoin" siinä koko yön siis itselleni kuoppaa johon aamulla putosin. Mua väsytti, harmitti ja oli nälkä! Miks ton yhden pitää mönkiä joka yö ku hullu hissikuilussa?!?

Labra oli ja meni. Mua vähän pyörrytti, mut se ehkä johtuu alhaisesta hemoglobiinista. Sain käynnin jälkeen loistavan idean hakea lisää mansikoita perattavaksi. Mä en tajua, miksen vaan mennyt nukkumaan. Haukottelin vaan kokoajan, mut ehkä halusin leikkiä jotain superihmistä joka kyllä jaksaa. Mansikat sain laitettua ja kokkailin vielä vähän ruokaa, kuten hyvän avovaimon kuuluukin. Tämän jälkeen olin ihan poikki. Annoin itselleni luvan mennä sohvalle katsomaan Greyn Anatomiaa. Grey on yleensä varma nukutuslääke, yleensä nukahdan 10minuutin kohdalla. No en tällä kertaa. Katsoin varmaan viisi jaksoa silmät ristissä, väsytti, mutta pikkupimu oli toista mieltä "Äiti nyt ei levätä". Lisäksi tunsin inhottavaa polttelua alaselässä ja alavatsalla. Ei se paljon sattunut. 1-10 ajateltuna kipu oli ehkä vain 3, mutta tämä "ihana" pieni kipu esti mua nukahtamasta. Välillä olin ihan varma, että supistelee ja meinasinkin kaivaa supistuslaskurin puhelimesta. Mutta en jaksanut, pelkkä ajatuskin väsytti. Mua kiukutti Kallen pitkät työpäivät! Miksei se vois jo tulla kotiin mun seuraks? Puol kuudelta luovutin ja soitin Kallelle, onneksi se oli jo matkalla. Kotiin tultuaan Kalle hieroi   runnoi alaselkää ja se vähän helpoitti oloa.

Keskiviikon ja torstain välinen yö oli ihan unelma. Nukuin paremmin, kuin pitkään aikaan. (Jopa tunnin pätkiä), mutta en herännyt mihinkään kipuihin. Ehkä olin vaan niin koomassa, etten enää edes tuntenut mitään :D Torstaina olin ihan toinen ihminen, ja jaksoin lähteä aamupäivästä mammabrunssille. Brunssin jälkeen kotiin, mitäpä muutakaan tekemään kun kokkaamaan ja siivoamaan. Miksen vaan voi jo oppia, etten jaksa enää samanlailla. Ärsytti olla ihan tööt, mut pakko oli nöyrtyä ja hetki levähtää. Kova selkä ja alavatsakipu alkoi taas! Kirosin ääneen ja puhui seinille (ehkä jopa tirautin muutaman kyyneleenkin). "Miksi? Miksi? Miksi mun pitää vaa olla? Haluun puuhailla ja touhuta! Tulisit jo Mini Äiti on tosi väsynyt". Elämä tuntui epäreilulta.

Itsehän toivoin, ettei Mini tulisi ennen laskettua-aikaa. Sitä saa mitä tilaa! Mut eiks oo ihan ok muuttaa mieltään? Kaikki meni hyvin, kun olo oli hyvä, mut nyt nää kivut alkaa tosissaan ottaa pattiin. Viime yönä heräsin taas ihan ihme mylläämiseen. Sielä se toinen varmaan räpiköi itseään alaspäin työntäen jaloilla ja käsillä vauhtia. Väsytti, mut jos toinen haluu myllätä ni minkäs sille voin? Tunsin lantionseudulla kovaa painetta ja olin melkein varma, et pää on tätä menoa ulkona hetkenä minä hyvänsä. Samaan aikaan tunsin taas kipua vatsalla ja selässä. Mä en edelleenkään tiedä oliko ne niitä supistuksia, ei varmaan, koska "KYLLÄ MÄ TIETÄISIN, KUN OIKEAT SUPISTUKSET TULEE". Mun tekis mieli kirota toi lause johonkin alimpaan helvettiin. Tällä hetkellä en tiedä mitään ärsyttävämpää lausetta, ku toi!

Jos ei siis käynyt jo ilmi, niin mä oon tosi kypsä tähän raskauteen tällä hetkellä. Liikunta vois auttaa, mut ei se kuitenkaan auta. En usko, et mikään keino saa tota jäärää ulos. Se tulee just silloin ku sille itselle sopii. Oon ihan varma, et hän ei jätä yksiötään ihan helpolla.

Tänään mun on ehkä käytävä apteekissa. Meiltä ei nimittäin löydy panadolia (huomasin, kun yöllä olisin sitä kaivannut), Huomenna olis ne asuntomessutkin. Varmana lähden oli olo mikä vaan. Kävelen sielä niin kauan, että lapsivedet lorahtaa....siinä tosin voi mennä tovi jos toinenkin!


Masukuvia!

 Sain nämä Maanantai-iltana otetut raskausajankuvat itselleni käsiteltyinä jo eilen illalla ja lopputulos on enemmän, mitä olisin uskaltanut toivoa! Hannes onnistui taikomaan kuvista toinen toistaan hienompia, nyt meillä on ihan huikeat muistot hetkestä ennen vanhemmuutta.

Tällä kertaa luotan enemmänkin sanontaan "kuva kertoo enemmän, kuin tuhat sanaa". Ja jos kuvia on kymmenittäin, niin sanoja on todella paljon!


1   © Hannes Paananen   https://instagram.com/hanneshp/




2   © Hannes Paananen   https://instagram.com/hanneshp/




3   © Hannes Paananen   https://instagram.com/hanneshp/


4   © Hannes Paananen   https://instagram.com/hanneshp/




5   © Hannes Paananen   https://instagram.com/hanneshp/


6   © Hannes Paananen   https://instagram.com/hanneshp/


7   © Hannes Paananen   https://instagram.com/hanneshp/




8   © Hannes Paananen   https://instagram.com/hanneshp/


9   © Hannes Paananen   https://instagram.com/hanneshp/


10   © Hannes Paananen   https://instagram.com/hanneshp/


11   © Hannes Paananen   https://instagram.com/hanneshp/




12   © Hannes Paananen   https://instagram.com/hanneshp/


13   © Hannes Paananen   https://instagram.com/hanneshp/


14   © Hannes Paananen   https://instagram.com/hanneshp/

Nyt seuraava ongelma onkin valita näistä kuvista se lemppari/ lempparit, mistä teetetään hieman isompi kuva makuuhuoneen seinälle.

Kuvat on numeroitu 1-14, mikä oli sun lemppari?