tiistai 15. heinäkuuta 2014

Uusia hankintoja

Viime postauksesta on jo tovi aikaa, joten paljon on ehtinyt tapahtumaan viimisen kahden viikon aikana. Ensinnäkin materiaali-sekä kalustevalinnat alkaa olemaan jo hyvinkin selvillä (toki mieli voi vielä muuttua), ja suurimmat kalusteostokset on jo tehty.

Ensimmäisenä hankimme sohvan, ruokapöydön sekä ruokapöydän tuolit. Nämä on ainoat ns. Pakolliset hankinnat, jotka oli piti tehdä hyvissä ajoin pitkien toimitusaikojen vuoksi.

Sohva oli hankinnoista se kaikista työläin ja hermojaraastavin. Pähkäilin monet kerrat valkoisen, vaaleanharmaan ja harmaan välillä. Toisena päivänä harmaa tuntui parhaalta ja toisina taas valkoinen on se THE sohvanväri. Kyl te tiiätte naisen mieli on muuttuvainen ;)
No päädyttiin kuitenkin siihen valkoiseen väriin, kankaisena. Sohvan malli on avokulmadivaani, mutta tarkempaa kuvaa laitan vasta kun se on meidän kodissa (pitäähän nyt pientä jännitystä olla ;)). Ostimme sohvan Maskusta ja saimme sen erittäin hyvään hintaan alennusmyyntien vuoksi. Samalla keilalla ostimme myös ruokapöydän ja se tulee olemaan valkoinen korkeakiiltopöytä valkoisilla keinonahkatuoleilla. Eli siis valkoistavalkoistavalkoista joka paikkaan! Pakko myöntää, että vähän hirvittää se miten kalusteet pysyy valkoisena, mutta jaan sitten vaikka vieraille kertakäyttöpeflettejä jos alkaa liikaa pelottamaan puhtauden puolesta :D

Viikko sitten kävin vielä ostamassa Maskusta olohuoneen vitriinin ja samailla silmäilin muutamia valaisimia. Vitriiniä meidän ei ollut tarkoitus ostaa, mutta olohuoneeseen jäävän "tyhjän tilan" vuoksi halusimme sinne joko kunnon lepolassen tai vitriinin. Pähkäilyjen jälkeen vitriini nyt vain kuulosti fiksummalta hankinnalta, siksi siis se tuli ostoslistalle.
Olohuoneen matto-ongelmakin ratkesi tuossa viimeviikolla , kun löysin Sotkasta täydellisen maton, lisäksi Askosta tuli ilmoitus että sohvapöytä on saapunut noudettavaksi.
Oon niin innoissani. Alan jo pikkuhiljaa näkemään sisustuskokonaisuuden mielessäni ja siitä tulee niin ihana <3

Suurimmat kalustehankinnat on siis jo tehty, vielä pienet tilpehöörit ja remppamateriaalit ja mäoon valmis muuttoon!





Huomenna suuntaan nokan kohti Jyväskylän asuntomessuja ja toivon löytäväni sieltä joitain hyviä sisustusideoita, joita ehtisi vielä toteuttamaan uuteen kotiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kommentoit <3