Sekametelisoppa

Viime postauksesta on vierähtänyt jo tovi, joten nyt taitaa olla korkea aika rikkoa reilu viikon blogihiljaisuus. Itseasiassa kaipasin pientä taukoa kirjoittamisesta ja halusin keskittyä kotoiluun täysillä. Toivottavati ette ole kadonneet sieltä minnekään! Tästä postauksesta tulee varmasti ihan sekametelisoppa, mutta mä yritän kirjoittaa edes jotenkin fiksusti. Kuvina on nyt ei mitenkään aiheesiin liittyen perus leikkikuvia ihanassa luonnonvalossa <3

Ihan ensinnäkin se unikoulu. Unikouluhan me aloitettiin Milan ollessa muutamaa päivää vajaa 6 kk. Ensimmäisistä öistä voit lukea täältä. Nyt unikoulun aloittamisesta on tasan kolme viikkoa ja olen erittäin onnellinen, että unikoulu oli yksi ryhmäneuvolan aiheista. Ja ennen kaikkea, onneksi me kokeilimme nauvolan vinkkejä! Ensimmäiset kaksi yötä oli ehdottomasti haastavimmat. Oli ihan hirveää kuunnella pienen itkua viereisestä huoneesta Kallen rauhoitellessa tyttöä takaisin uneen. Näiden haastavimpien öiden jälkeen mulla oli aamulla tosi paha mieli. Olo oli epäonnistunut, vaikka onnistuimmekin. lisäksi mietin jääkö vauvalle traumoja öisestä huudattamisesta. Traumoilta taiettiin välttyä, nimittäin aamulla pinnasängystä kuului iloinen jokellus ja vastassa oli hymyilevä tyttö. Ensimmäiset yöt taisivat siis olla hankalia vain äidille. Kahden katkonaisen yön jälkeen homma alkoi sujua paljon vaivattomammin. Muutamana seuraavana päivänä tutinnosto ja päänsilitys rauhoitti Milan takaisin uneen ja ensimmäisen viikon jäleen meillä nukuttiin jo kokonaisia öitä klo 19:30-06:00.

Aluksi yöherättömyys oli itselle aika vaikeaa. Nimittäin mulla meni oikeastaan ensimmäinen viikko myöskin totutellessa uuteen rytmiin. Oli outoa nukkua yö ilman herätyksiä ja siksi heräsinkin aluksi kolman aikaan, enkä meinannut saada enää unta. Muutaman harjoitteluyön jälkeen myös omat yöheräämiset jäivät pois ja  nyt onkin ollut ihanaa nukkua ilman katkoja. Unikoulu oli meille ihan pelastus, nimittäin olin niin kypsä yösyöttöihin. Mua ärsytti suuresti katsoa vieressä kuorsaavaa miestä, kun itse piti hyppiä imettämässä 3 tunnin välein.

Parin viikon päästä kirjoittelen ihan oman postauksen Milan kuulumisista, mutta täytyy nyt tulla ylpeänä äitinä kertomaan uudesta taidosta. Viikonlopun aikana Mila keksi nousta konttausasentoon ja siitä sitten punnerrusasentoon . Konttausasento on tän hetken lemppari ja kontilleen pitääkin päästä jatkuvasti. Innolla/ jännityksellä odottelen ensimmäisiä konttaus "askeleita".  Ei nimittäin paljoa järki neidin päätä pakota. Ihan kauhulla katselen, kun Mila nousee kontilleen tai punnerrusasentoon ja unohtaakin olevansa vähän ryömimisasentoa korkeammalla. Ei ole yksi eikä kaksi kertaa, mitä pää on kolissut lattiaan. Itkuilta ei siis ole valtytty, eikä varmasti vältytä jatkossakaan.

Nyt ei ole hetkeen tullut kirjoiteltua mun painonpudotus-projektista, joten taitaa olla aika kertoa hieman siitäkin. Tammikuun aikana sain pudotettua muutaman kilon ja aika samoissa lukemissa pyöritään edelleen. Paino ei onneksi aina kerro koko totuutta, kuten ei nytkään. Nimittäin senttejä on lähenyt jonkin verran eikä vaatteet enää purista samalla lailla mitä ennen. Kesään mennessä haluaisin kuitenkin vähän kiinteytyä, saada lihasmassaa kerättyä ja kuntoa kohotettua, joten innostuinkin ottamaan salijäsenyyden Lahden Fressille. Nyt jumppailen Fressillä jo toista viikkoa ja olen erittäin tyytyväinen salivalinnasta. Fressillä ehdoton plussa on lapsiparkki, mihin voi viedä alle vuodenkin ikäisen hoitoon. On ihana saada omaa aikaa myös päivisin ja samalla Mila pääsee leikkimään muiden lapsien kanssa.

Jahas. Mila taitaa heräillä päikäreiltä pikkuhiljaa, joten lopetan tällä erää tähän!