keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Valaisimet

Meillä on ollut ihan ensimmäisestä vuokra-asunnostamme lähtien kattolamppuina kromiset kohdevalaisimet, siis ne sellaiset missä on 2-5 spottilamppua. Aluksi pidin näistä valaisimista erittäin paljon niiden yksinkertaisuuden vuoksi, mutta ajan mittaan ulkonäkö alkoi kyllästyttää. Näissä valaisimissa myös valo on todella "suoraa" ja nykyään epäsuoravalo näyttää minusta paljon kauniimmalta.

Vanhat lamput vaihtoivat omistajaa ja siitä alkoikin valaisin pohdinta.
Kaikki lähti siitä ajatuksesta, että valon tulee olla valkoinen. En nyt siis tarkoita, että valaisimen pitää olla valkoinen, vaan nimenomaan valon. En voi sietää niitä keltaistavaloa tuovia lamppuja, vaan lähemmäs 4000kelwiniä olevat ledit ovat paljon paremman näköisiä!

Ledilamppuihin siirtyminen oli luontevaa nyt muuton yhteydessä, kun kaikki muukin uusittiin. 
Ledit ovat hieman normilamppua arvokkaampia, sekä varsinkin noita ihan kirkkaan valkoisia on todella vaikea löytää (Ainakin Lahdesta), mutta pitkäikäisyytensä vuoksi uskon niiden olevan hintansa väärtit.

Lokkivalaisin oli helppo valinta keittiöön.
Se on yksinkertaisesti vain niin kaunis valaisin, ettei sitä voi olla hankkimatta.
Valaisin on ajaton, mutta samalla moderni.
Epäsuoravalo oli myös plussaa.
Kaiken tämän lisäksi olen haaveillut lokista jo pitkään, eli voisin kutsua tätä harkituksi hankinnaksi!



Makuuhuone:

Makuuhuoneen katossa on Glasulta ostettu harmaa valaisin.
Valaisimia etsiessäni vasta tajusin kuinka törkeän hintaisia ne ovatkaan. Pähkäilin ensin design ja perus ikea yms lamppujen välillä ja jälleenmyyntiarvon jonkinlaisen säilymisen vuoksi monet lamput ovat suomidesignea, jotta niistä voi saada edes jotain siinä vaiheessa, kun kyllästyy ;)




Yöpöydillä Virvatulen ihanat harmaat valaisimet <3


Työhuone:

Tämä pöytävalaisin on joskus monta vuotta sitten ostettu lidlistä  ja vieläkin se vaan on niin hyvän näköinen. Lisäksi se on käytännöllinen kosketus himmentimensä vuoksi!


Katossa plafondi led-valolla



Eteinen

Eteisen katossa tämä blig-valaisin.
Tämä on ostettu Anttilasta, kun oli -60% alessa.
Valaisimesta tulee kivaa kuviota eteisesn seiniin.



Tämä pöytävalaisin oli ensimmäinen hankinta uuteen kotiin.
Valkoista ja kromia <3



Olohuone

Olohuoneen kattovalaisin aiheutti kaikista eniten päänvaivaa. Olohuone ja keittiö ovat niin lähellä toisiaan, että halusin valaisimien olevan samaa tyyliä. 
Tämä sopii mielestäni todella kauniisti yhteen Lokkivalaisimen kanssa.













6 kommenttia:

  1. Ärsyttävää 80 prossaa kuvista ei näy.. :( Mutta ne mitkä näkyy on kauniita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö? Toivotaan että palaa jossain vaiheessa näkyviin myös sulle :)

      Poista
  2. Ihania kaikki lamput ! :) saisko linkkiä mist hommattuja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. triple ja lokki on anttilasta, virvatulen yölamput sekä eteisen kattolamppu kodin1 . Makuuhuoneen kattolamppu class ohlsonilta ja työhuoneen valaisin Lahden kauppakeskus valon lamppukaupasta :)

      Poista
  3. minkä kokoinen asuntonne on? :)

    VastaaPoista

Kiitos, kun kommentoit <3