maanantai 23. maaliskuuta 2015

Rv 24

Tänään käynnistyi taas uusi raskausviikko. Nyt mennään jo rv 24+1. Selailin viikonloppuna vauvakirjoja ja hämmennyin ihan , kun tajusin, että kohtahan tässä siirrytään viimeiselle kolmannekselle. Aika hurjaa!

Alkuraskaushan mulla meni tosi surkeasti. Kokoajan oli huono-olo, väsytti eikä mikään oikeastaan tuntunut hyvältä. Liikunta jäi työnkauttatulevaa liikuntaa laskematta kokonaan, ja vain murto-osa ruoista maistui. Viimeksi jo vähän kirjoittelinkin, että nyt on vähän toinen ääni kellossa (toivottavasti tämä fiilis jatkuu loppuun asti). Tuntuu, että energiaa olisi vaikka muille jakaa. Puuhastelen ja touhuan kokoajan jotain. Koti hohtaa puhtauttaan ikkunoita ja lattialistoja myöten. Kaapeille on annettu kevätsiivous ja parveke on laitettu myös kevätkuntoon. Mulla taitaa olla pesänrakennusvietti ;)

Tällähetkellä nautin raskaudesta kirjaimellisesti täysinrinnoin. Tuntuu, että rintavarustus alkaa huotelemaan jo kokoa H, eikä mitkään liivit mahdu päälle. Vatsa alkaa kasvaa pikkuhiljaa, vaikkakin se on vielä aika pieni pömppis. Minin jumppailut tuntuu varsinkin iltaisin melko vahvoina ja me tulevat vanhemmat menemmekin aina iltaisin aikaisin petiin tunnustelemaan potkuja ja juttelemaan pienelle. Tuleva isä haluaa laulaa Minille iltaisin. Hän ei kuulemma osaa kehtolauluja, mutta hän lauleskelee "Olen omena, olen omena, olen pyöreä omena" :D Mini ilmeisesti tykkää siitä, kun heti alkaa kova nyrkkeilymatsi. Se varmaan ajattelee, "kyllä toi iskä on vähän hölmö, ku tollasta laulaa iltalauluks" :D

Vatsa tosiaan on vielä pienipallo, mutta eiköhän asia korjaannu tässä kevään edetessä. Välillä epäilen onko Mini vähän eksynyt paikasta ja sijaitseekohan mun kohtu sittenkin takamuksessa? Kaikki housut "vähän " kiristää ja pidän peukut pystyssä, että lämpimät ilmat alkaisi, jotta mun ei tarvi enää pitkään tunkea ahteriani Kallen tuulihousuihin.

Tällä viikolla en ole uskaltautunut vaa`alle ollenkaan, mutta luulempa painon taas nousseen. Yritän terveellisen ruoan ja liikunnan kanssa pitää painonnousun inhimillisenä, mutta nesteenkertyminen varsinkin jalkoihin hankaloittaa tätä projektia ikävästi. 

Tällä hetkellä yritän juoda vettä mahdollisimman paljon ainakin 3-4 litraa päivässä. Lisäksi ajattelin kokeilla kotoa löytyviä kompressiosukkia, jospa se tehostaisi kuonaaineiden liikettä. Onko teillä lukijoilla muita kikkoja?

Ensiviikolla on jo seuraava neuvola-aika ja tällä kerralla käymme ilmeisesti läpi kelan tukiasioita sekä saamme raskaustodistuksen. Ensi viikon jälkeen alkaa lisäksi viimeinen työkuukausi. 

Tätä vauhtia kohta on jo Heinäkuu ja saan pienen Minin syliin.


Omaa pientä odotellessa saa onneksi tuoksutella muita vauvoja <3
Ystävän pieni käärö oli niin valloittava pakkaus!

3 kommenttia:

  1. Muista,että normaalissa raskaudessa normaalipainoisella naisella kiloja olisi hyvä tulla 11-16kg :) lapsivesi,kohtu ja vauva tuovat painoa ja painon tuleekin nousta :) lihavuudesta ei ole kyse ja varmasti palaudut hyvin synnytyksen jälkeen :) jatkat vain terveellisesti syömistä ja liikkumista olojen mukaan! :) toivottavasti raskaus sujuu yhtä hyvin jatkossa! :)

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Blogissani on sinulle haaste! :)

    VastaaPoista

Kiitos, kun kommentoit <3