maanantai 22. helmikuuta 2016

Keväinen olohuone



Aina keväisin ( kai nyt jo saa sanoa kevät?) mulla on kova sisustuskuume. Tekis mieli ostaa kaikkea kivaa, muttei sit kuitenkaan tiedä mitä oikeastaan edes haluaisi. Saati sitten tarvitsisi. Ikeahammastakin kolottaisi ihan vietävästi, mutta nyt ei taida olla rahaa. Sinne kun aina menee se satku jos toinenkin. Verkkokauppojakin on tullut koluttua muutamana iltana ja nyt mul on taas aika selkeä visio kevätsisustuksesta.


Harvemmin välitän väreistä, mutta nyt innostuin kokeilemaan vaaleaa roosaa. Ihan hirveän hurjaksi en heittäytynyt, nimittäin väriä on ainoastaan sohvatyynyissä ja kukissa, mutta onhan sekin jo jotain! Roosan lisäksi laitoin pari mustaa tyynyä ja musta beigen torkkupeiton. Tosta peitosta kyselinkin jo mielipiteitä instan puolellla (@netankotiblogi). Aluksi olin sitä mieltä, että kuvio on liikaa maton kanssa, mutta kummasti silmä alkaa tottua ja päätin pitää hänet. Voihan sen aina heittää makkariin jos ei myöhemmin enää mielytäkkään.





Tauluhyllyille suunnittelin laittavani julisteita mustiin kehyksiin. Nämä kolme allaolevaa julistetta sopisi olohuoneeseen aika kivasti! Onko teillä kokemuksia näistä Desenion julisteista?

Desenio.fi

Onko teillä tapana vaihtaa kodin tekstiilejä vuodenajan mukaan?


4 kommenttia:

  1. Noi Deseniot sopisi kyllä teille hyvin! 😍

    VastaaPoista
  2. Ei voi kyllä muuta kuin huokaista, niin kaunista.♥

    VastaaPoista
  3. Mäkin puhun ihan keväästä jo, mulla kevät alkaa jo kun vuosi vaihtuu! :D Ja tykkään aina kevään tullen uudistaa sisustusta jonkin verran. Uudet sohvatyynyt ainakin lähtee jossain vaiheessa tilaukseen, sillä niillä saa ilmettä jo paljon vaihdettua. Nyt houkuttelisi tilata vähän sinistä meidän vaaleanpunaisten tyynyjen seuraksi,en vaan ole ihan varma toimiiko se yhdistelmä. Ihanan raikas olkkari, varmasti nuo Desenion julisteet sopisi hyvin. :)

    VastaaPoista
  4. voi kun on kaunista <3:) ihana blogi :)

    VastaaPoista

Kiitos, kun kommentoit <3