maanantai 8. helmikuuta 2016

Viikonloppu Holiday Club Saimaalla

Viikonlopun miniloma Saimaan kylpylässä on nyt taputeltu pakettiin ja koti näyttää vieläkin ihan räjähdykseltä. Mulla on aina ennen lomalle lähtöä tapana puunata koti siistiin kuntoon, jotta on kiva tulla reissusta kotiin. Harmi vaan , se siisteys on aina heti  tipotiessään. Miten tota tavaraa tuleekin pakattua aina noin paljon? Laukut ja vaunut on edelleenkin eteisessä odottamassa paikoilleenlaittoa juuri sillä paikalla, mihin ne eilen laskettiin. 



Kylpyläreissu meni paremmin kuin hyvin ja oli ihanaa olla pitkästä aikaa koko porukka koossa. Meitähän oli siis kaikki sisarukset miehineen/ perheineen sekä isä naisystävänsä kanssa. Tuskin edes oltais lähdetty tällaiselle reissulle ihan kolmistaan. Lomalla on kuitenkin mukava saada välillä sitä ihan omaa aikaakin, ja tällä kombolla saimme hetkeksi irtautua vauva-arjesta ja olla ihan vain kaksin. Kahdenkeskistä aikaa ei nimittäin ole ollut ihan hirveästi Milan syntymän jälkeen. Itseasiassa nämä kerrat voi helposti laskea yhden käden sormilla. Pari salitreeniä ja yksi ravintolaillallinen, ehkä nyt olikin korkea aika.


 Reissuun lähdettiin perjantaina iltapäivästä, ja eipä tästäkään startista selvitty ilman pientä säätöä. Auton huolto venyi jonkun osan vuoksi ja huollon sijisautoa piti lähteä vaihtamaan anopin maasturiin. Sijaisauto oli nimittäin Volvo v40, eikä sen takakonttiin mahtunut edes vaunut ratasosan kanssa. Onneksi saimme isomman auton käyttöön ja matka pääsi alkamaan. Automatka meni yllättävän hyvin molempiin suuntiin vain yhdellä pysähdyksellä. Mila nukkui lähes koko ajan, ja hereillä ollessaan viihdykkeeksi riitti lelu tai musiikki. Perille päästyämme veimme tavarat huoneeseen ja melkein samantien lähdimme kylpylään polskuttelemaan.



Kuva: Booking.com

Huoneena meillä oli perhehuone, mikä oli juuri sopivan kokoinen meille kolmelle. Huoneen saa jaettua kätevästi verholla, sikäli -mikäli verho olisi ollut paikallaan. Meidän huoneessa verho roikkui puoliksi lattialla ja ilmeisesti muutama verho oli otettu/ tippunut kokonaan pois. Kerroimme puutteesta respaan, mutta harmiksemme asialle ei tehty mitään lupauksita huolimatta.  Onneksi Mila on niin sikeäuninen, että illalla pystyi kuitenkin katsomaan leffaa ilman keskeytyksiä. Luulen, että Muutaman vuoden päästä verho on kyllä ihan pakollinen.


Meillä oli Milalla omatekemät ruoat mukana, ja ne sai hyvin säilöttyä tilavaan baarikaappiin. Tässä meidän huoneessa ei ollut vedenkeitintä ja se hankaloitti hieman ruokailuja. Mikro ja jonkinmoinen eväiden syöntipaikka löytyisi kulemma 4 kerroksesta, mutta me lämmitimme ruoat respassa tai ravintolassa. Lapsiperheille siis vinkkinä, kannattaa pyytää huonetta 4 kerroksesta, jotta ruoan lämmitys on helpompaa ja saa syödä rauhassa omassa huoneessa.



Saimaalla ehdoton plussa on, että kaikki palvelut on saman katon alla. Varsinkin pienen lapsen kanssa oli kätevää, että sai pukea uikkarit huoneessa rauhassa päälle ja mennä siitä sitten porukalla pukuhuoneiden kautta suihkutiloihin. Pukuhuoneet oli naisille ja miehille yhteiset ja se myöskin helpotti uintireissua. Aiemmin vaunut on ilmeisesti saanut viedä ihan kylpylään asti, mutta nyt ne oli jätettävä pukutiloihin. Naisten suihkutiloista löytyi kuitenkin muovinen syöttötuloili, johon vauva oli hyvä laskea oman suihkuttelun ajaksi.

Kylpylässä oli lapsille oma ihanan lämmin allas, mutta me viihdyimme paremmin isossa altaassa. Aluksi Mila oli vähän ihmeissään, mutta pian mimmi jo sukelteli ja polski innoissaan hihkuen. Milan kanssa uimme perjantaina ja sunnuntaina, lauantaina pääsimme sitten ihan  kaksin rentoutumaan ja nauttimaan saunamaailmasta.  Näin Tammi- helmikuun vaihteessa ei onneksi ole sesonkiaika, joten allasosastolla oli suht rauhallista.


Ravintolatarjonta oli mielestäni vähän huonoa. Tällä hetkelä oli kolme ravintolaa auki; Easy Kitchen, Le Biff ja O` Learys. Easy Kitchenissä ruoka oli abc-ravintoloiden buffatasoa ja siitä lähes 30e oli mielestäni ihan liikaa. Le Biff taas oli aika hintava paikka ja siksi päädyimmekin  Molempina iltoina ruokailemaan O`Learys- ravintolassa ja ruoka oli ihan maistuvaa. Suosittelen ainakin maistamaan Fish and Chips annosta! O`Learysissä musiikki oli aika kovalla, mutta siitä huolimatta Mila nukkui Perjantai-iltana vaunuissa koko ruokailun ajan.

Voin ehdottomasti suositella Holiday Club Saimaata varsinkin lapsiperheille, vaikka listasinkin tähän muutaman epäkohdan.  Meidän viikonloppu oli onnistunut ja sen kruunasi ehdottomasti hyvät yöunet. Mila on nyt nukkunut jo vajaan viikon yöt ilman herätyksiä. Unikoulu on siis tuottanut toivottuja tuloksia!


15 kommenttia:

  1. Oliko sielä myös noi vauvojen kylpytakit? (siis tuo mikä Milalla on päällä) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huoneessa oli 2 kpl aikuisten kylpytakkeja ja 2 lasten. Lasten koko on n. 2v ylöspäin sopiva. Milan päällä on ristiäislahjaksi saatu Marimekon kylpytakki :)

      Poista
  2. Mitkä vaunut teillä on? Oletko tehnyt niistä postausta aiemmin? Meillä on vaunujen osto ajankohtainen ja kuulisin mielelläni käyttökokemuksia eri vaihtoehdoista :) Kiitos kivasta blogista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Meillä on Graco Evo xt vaunut. En ole kirjoittanut niiden käyttökokemuksista, pitäisikin tehdä! :)

      Poista
  3. Kuulostaa ihanalta :) pitäis meidänkin lähteä johki reissun päälle. Aina vaan puhutaan, mutta jäänyt toteuttamatta :D ehkä kesällä sitten?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kesällä sitte! Silloin Leokin on jo vähän isompi :) Meillä on suunnitelmissa lähteä kesällä ulkomaille, mut saapi nähdä tuleeko lähdettyä :D

      Poista
  4. Kiva kuulla (=lukea) onnistuneesta lomasta! :) ollaan tosiaan menossa samaiseen paikkaan miehen ja 8kk tytön kanssa talvilomalla, toivotaan ettei ole ihan ylikansoitettu paikka silloin :D mutta ehdoton plussa on kyllä tuo, että kylpylään voi marssia suoraan kylpytakit päällä ettei tarvi talvivaatekasoja riisua ja pukea eestaas. Missä Mila muuten nukkui tuolla hotellissa ollessanne, teidän kanssa vai matkasängyssä? Katottiin että matkasänky ("pinnasänky") kustantaisi 15€ lisää yöpymisajalta, eihän tuo hinta nyt budjettia kaada, mutta silleen jännä kun kuitenkin perhehuoneesta kyse. Ja esimerkiksi Sokos Hoteleista on saanut matkasängyn ilman lisämaksua. Saadaan tuo reissu kuitenkin niin halvalla etten kyllä ajatellut valittaa sängyn hinnasta kuitenkaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me otettiin toi 15e matkasänky, ni mila nukkui sit siinä. Nukutaan todella harvoin perhepedissä ni tuskin oltais osattu nukkua.

      Enkä oikeastaan tiedä, miten oltais mahduttaa samaan sänkyyn ku ei ollu Parisänkyä vaa kaks erillistä. (Ku ei vauva voi siinä kolossa nukkua).

      Tosiaan vähän hölmö maksaa ku lisävuode on ilmainen...mut joo suosittelen silti ottamaan, jos ei oo tottunu nukkumaa vauvan kans :)

      Poista
  5. Ihana postaus,kiitos :) Me ollaan menossa Isabelin (5kk) Kanssa Saimaalle. Ollaan käyty vauvauinnissa, mutta nyt sitten ihka eka kerta muualla uimassa! Vähän jännittää :D

    Onko Saimaan lähellä muita ruokapaikkoja? Eli siis jotain kaupunkia tms? Osaatko sanoa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Imatralla ainakin on se Rosso, ja netistä katoin et on sielä muutama muukin paikka. Helppous kuitenki vei voiton ja syötiin hotellualueella :)

      Poista
  6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  7. On törkeää, ettet ilmoita blogiyhteistyöstä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mistä sait päähäsi, että tämä on blogiyhteistyö? Matka on ihan omalla rahalla maksettu :)

      Poista

Kiitos, kun kommentoit <3