keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Mila 10kk


Taas on pitkästä aikaa aika kurkata meidän pienen pian jo yksi vuotiaan kuulumisia. Kerroin pari postausta sitten, että suoranaiset Milan kuulumispostaukset tulevat loppumaan Milan täytettyä yksi vuotta. Tuo yksi vuotta tuntuu meille sopivalta iältä ja siksi päädyimme tähän ratkaisuun. Toiset ei laita lapsestaan kuvia lainkaan, toiset jonkun aikaa jo osa jatkuvasti. Annetaan jokaisen kukan kukkia, ja kukin seisokoon päätöksensä takana. Kommenttiboxissa oli taas mielenkiintoista keskustelua käynnissä, kiitos kaikista kommenteista. Olen erittäin kiitollinen kaikista viesteistä ja mielipiteistä ja aionkin lähiaikoina kirjoittaa aiheesta ihan oman postauksensa. Saako lapsesta jakaa kuvia? Saako lapsen asioista puhua avoimesti somessa ja blogeissa?

Mutta nyt niihin Milan kuulumisiin, ettei juna lähde ihan väärille raiteille!


Mila on edelleenkin iloinen ja naurava luonne, toisinaan myös varsinainen vekkuli. Mila itkee ja kiukuttelee harvoin, mutta sitten jos kiukuttaa niin sitten ihan tosissaan kiukuttaa.  Kiukkuun auttaa äidin tai isin syli parhaiten.

Mila osaa jo muutamia sanoja. Ensimmäinen sana oli äiti "äitti" ja heti perään tuli tutti "tuti" ja isi "titi". Lisäksi Mila sanoo jo taitavasti kuukkuu, mikäli joku on piilossa, joku menee piiloon tai jos Mila tekee jotain kiellettyä. Mila ymmärtää mitä sana "ei" tarkoittaa, ja pudistaa sanan kuultuaan päätään. Kielto ei vielä yllä ihan ymmärryksen tasolle, tai sitten se on hauska leikki. Nimittäin kiellon kuultuaan Mila pudistaa päätään, sanoo "eee" ja jatkaa toimintaansa. Äidin sisustusesineet ei siis edelleenkään saa olla rauhassa. Sanojen lisäksi Mila osaa taputtaa ja heiluttaa. Heiluttaessaan Mila sanoo "Hee" , eli heihei. Isille aamuheippojen heiluttaminen on tärkeää, eikä isi saa lähteä töihin ilman vilkutusta ja pusua. Kerran näin pääsi käymään ja sitä ei kannata kokea uudestaan.


Mila konttaa vikkelästi ja osaa seisomaan tukea vasten ja paristi myös ilman. Touhua riittää ja kaikki paikat tutkitaan. Lempileluja on tällä hetkellä kirjat (varsinkin tunnustelukirjat) sekä kaikki soittimet. Syksyllä taitaa olla muskariin ilmoittautuminen edessä, nimittäin rytmimunaa, marakasseja ja kapuloita soitetaan jo nyt niin taitavasti. Muita leluja katsellaan aina pieniä pätkiä kerrallaan, mutta kyllä parhaimmat leikit ja naurut tulee laatikoiden, kenkähyllyn ja lehtipinon tyhjentämisestä. Television läpsimistä ja pyykkikorin tyhjennystä unohtamatta.

Mila tykkää leikkiä muiden lapsien kanssa ja varsinkin serkkupoikien leikkejä on mukava seurata. Milalla on paljon myös ikäisiään vauvakavereita, joiden kanssa keinutaan, polskitaan kahluualtaassa, halitaan ja vaihdetaan märkiä pusuja. Pojat ei oikeastaan kiinnosta ja poikaystäväehdokkaat työnnetäänkin lähes samantien kauemmas. Päivittäin käymme jossain leikkimässä ja moikkaamassa kavereita. Jos ei ihan mammatreffejä saa järkättyä niin sitten suuntaamme Lasten Fressiin moikkaamaan lapsiparkkikavereita. Alkuvuoden olen itseasiassa ollut aika ahkera ja Fressillä käydään se 4-5 kertaa viikossa. Ihana henkireikä äidille ja Milakin pääsee leikkimään ikäistensä kanssa ja samalla saa pieniä maistiaisia tulevasta päiväkotielämästä.




Mila on edelleen hyvä syöjä ja muutamaa hampaista johtunutta kuumeaikaa lukuunottamatta ruokaa menee se viisi ateriaa päivässä + maidot. Maitoa Mila joisi mielellään vaikka kuinka (reilu 1 litra) ja vesi ei ainakaan vielä maistu. Maito nautitaan nykyään täysin pullosta, eikä tissiä ole kaivattu. Imetys loppui vähän liiankin vaivattomasti. Pääsääntöisesti Lämpimät ruoat lusikoidaan suuhun ja välipalat Mila saa syödä itse. Sormiruokailu onnistuu hienosti, mutta helppouden ja siisteyden vuoksi vanhemmat syöttää ruoan aika aktiivisesti.




Päiväunia Mila nukkuu 2-3 kertaa päivässä. Reilu tunin  aamulla, pari tuntia iltapäivällä ja tarvittaessa tunnin alkuillasta. Yöunille käydään n. klo 20 ja 05 juodaaan maitoa 250ml ja unta jatketaan vanhempien välissä 6-6:30. Mila taitaa pikkuhiljaa siirtyä yksiin päiväuniin, mutta mä en ole ihan vielä valmis luopumaan noista aamun unista. Silloin saa niin hyvin siivottua kodin kuntoon tai laiskempana päivänä ehtii ottaa pienet nokoset tai katsoa jotain hömppäohjelmaa. Aamuisin jaksan harvoin avata blogia, koska aikaa on vain reilu tunti. Homma jäisi kuitenkin kesken.


Tällä hetkellä Milan lempipuuhaa on keinuminen, ulkona konttaaminen, hippa, piiloleikit ja yhdessä olo vanhempien, kavereiden ja sukulaisten kanssa. Mila rakastaa kaikkea karvaista ja varsinkin kummien koira saa ison hymyn pienen tytön huulille. Muutkin koirat toki kelpaavat ja lenkillä vaunusta kuuluukin vähän väliä äääääää, haahaahaa ja kiljuntaa. Koirat on niin ihania!

10-kuukautisneuvolassa Mila oli n. 7,5 kiloa ja 70cm, siro tyttönen.



Loppuun vielä House of Brandonin alevinkki. HOB:lla käynnistyi Kesän alennusmyynnit 1.6. alkaen Alennukset jopa -70%, mukana myös kesän uutuuksia. Kannattaa käydä kurkkaamassa ja poimimassa parhaat päältä!



*sis. kaupallisia linkkejä

4 kommenttia:

  1. Aiotko kirjoittaa toihinpalaamisestasi? Meneekö mila siis syksyllä päiväkotiin?

    Sulla on ihana blogi, hyvää kesää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti kirjoittelen :) Alustavien suunnitelmien mukaan ei ole menossa, mutta eihän sitä koskaan tiedä mihin elämä vie.

      Kiitos, samoin sulle <3

      Poista
  2. Oi vitsi miten ootte ottaneet ihania, kauniita 10kk kuvia Milan kanssa! :) Ja pakko vielä sanoa, että teillä on kyllä niin hyvällä maulla sisustettu koti! Eri asia tietenkin pysyykö se noin siistinä kuvienkin ulkopuolella, mutta ehkä se sallittakoon lapsen tullessa taloon! :D

    Terkuin: Sanna
    http://pudotus.blogspot.fi

    VastaaPoista

Kiitos, kun kommentoit <3