tiistai 3. toukokuuta 2016

Pika kuulumiset

Blogissa on ollut nyt hetken aikaa erittäin hiljaista ja vihdoin löysin aikaa pienelle päivitykselle. Kahdessa viikossa on tapahtunut vaikka ja mitä. Konkreettisin tapahtuma oli varmastikin äitiysloman loppuminen ja vanhempainrahasta kotihoidontukeen siirtyminen. Perheen tulossa tapahtui loppu kuussa siis merkittävä notkahdus ja viime viikkoina olen kuluttanut tunteja ja taas tunteja suunnitellen kesää ja rahatilannetta. Täysin kotihoidontuelle jääminen ei ole meidän tilanteessa edes vaihtoehto. On tietyt menot, mitkä pitää hoitaa ja lisäksi olisi kiva matkustella ja mikä tärkeintä, saada rahaa vähän säästöönkin. Muutamat työjutut sain sovittua, mutta liikunnanalalla työpaikat on kesäisin aika finaalissa. Kirjoittelen tästä työ/työttömyys asiasta vielä myöhemmin lisää, mutta sanompa vaan että on ihanaa kun kaikki paperityöt on vihdoinkin saatu hoidettua pois alta ja voi taas  enemmän keskittyä tähän muihin asioihin.



Luonnoksissa on vaikka kuinka paljon otsikoita muistuttamassa monista postausideoista ja yritän nyt tosissaan skarpata tämän kirjoittamisen kanssa. Joku jossain aiemmassa postauksessa onkin kysellyt, miksi blogissani on välillä pitkiäkin taukoja. Vastaus on yksinkertaisesti kova kiire ja ehkä hetkittäinen kyllästymisen kirjoittamiseen. Nautin bloggaamisesta, mutta aikaajoin kaipaan pientä irtiottoa somesta ja täten myös postauksia tulee harvemmin. Viimepäivinä myös väsymys on vaivannut kovasti arkirutiineita. Mila nukkuu öisin nykyään erittäin huonosti ja todella levottomasti, ilmeisesti pian puhkeavien hampaiden vuoksi. Yöllä heräillään minä herään, Kalle kuorsaa 5-7 kertaa ja uudelleen nukuttamiseen menee välillä sekunteja, toisinaan minuutteja. Yöt on tällä hetkellä siis erittäin katkonaisia ja siksi aamupäivän bloggauspäikkärit onkin mennyt nukkuessa tai hömppäohjelmia katsoessa. Olen siis ollut surkea ja laiska bloggaaja, mutta antakaa anteeksi. Blogi on kyllä mielessä, mutta unesta en tingi. Viime yö oli jo huomattavasti parempi (vain 3 herätystä), joten eiköhän yöt ala pikkuhiljaa mennä taas paremmin ja täten myös kirjoittamiseen löytyy energiaa.

Hyvinvoinnista ja energiasta puheenollen, ehkä on aika kertoa herkuttomuushaasteen tuloksia. Reilussa kuukaudessa sain karistettua viitisen kiloa pois ja lisäksi senttejä lähti reilusti ympäri vartaloa. Tiedossa olisi siis parisuhdelaatuaikaa lähiaikoina! Haasteen myötä sain myös lisäinnostusta salitreeneihin ja nyt reilu kuukausi on porskuteltu 5 salitreenillä + sunnuntain ohjauksilla. Nämä liikuntamäärät yhdistettynä hieman rajatumpaan ruokaohjelmaan oli siis aika hyvä kombo. Nyt alan vihdoinkin olemaan aika tyytyväinen omaan vartalooni, vaikka löllöä onkin vielä vähän sielä sun täälä. Tämä tiukka, mutta toisaalta melko vapaa ruokaohjelma sopii mulle erittäin hyvin, ja uskon kiinteytyväni tällä menetelmällä pikkuhiljaa.

Blogin lisäksi myös kamera on ollut erittäin vähällä käytöllä, mutta onneksi puhelimesta löytyy muutamia kuvia huhtikuulta.  Nyt sormet ja varpaat ristiin, että pienet hampaat puhkeaisi pian ja toukokuusta tulisi kirjoitusten suhteen aktiivisempi kuukausi.

Loppuun vielä äitienpäivävinkki meille äideille tai vaikkapa mummolle. Sanoma Medialla on äitienpäivätarjous : Kaikki lehdet alk. 24,90 - ilahduta äitienpäivänä 8.5.  tilaajalahjoina Selfiekeppi & PowerPack-aurinkokennolaturi (arvo 58,95 €), Lumenene LAB ihonhoitosetti & Casa-keittiotekstiilisetti (arvo 62,80 €) tai viikonloppulaukku & yllätyslahja (arvo 64 €).  Sanoma Medialla on laaja valikoima lehtiä, josta varmasti löytyy kaikille mieleistä luettavaa. ( Glorian Koti, Me Naiset, Vauva, Suuri Käsityö, Tiede, Kodin Kuvalehti, Meidän Perhe, Hyvä terveys, ET-lehti, SPORT, Glorian ruoka&viini, Cosmopolitan, Gloria)



1 kommentti:

Kiitos, kun kommentoit <3