torstai 8. syyskuuta 2016

Projekti MAHA....ja peppu

Nyt on reilu vuosi synnytyksestä, ja EDELLEEN vatsa on vähän löllö ja niitä raskauskiloja löytyy se reilu 5kg. Haluaisin edelleen pudottaa ja kiinteyttää sen lähemmäs kymmenen kiloa, mutta kilot tuntuvat olevan todella tiukassa. Tai sitten se on se kuuluisa itsekuri mikä tässä puuttuu.

Vatsa on selkeästi palautunut jo aika hyvin, mutta edelleen vatsanseudulla ja kyljissä on löllöä, mikä ei varsinkaan tiukempien vaatteiden kanssa näytä kivalta. Onneksi kuitenkin muutosta tapahtuu kokoajan, kunhan vain jaksaa yrittää. Mä olen ikuinen herkkupeppu (enkä siis hyvällä tavalla), vaan suklaat sun muut herkut maistuu. Käyn salilla ja jumpissa, mutta eihän se yksinään riitä. Ruokavalio on ärsyttävän isossa roolissa tässä projektissa. Ja mulla ei ainakaan ole ongelmana, että unohtaisin syödä kaiken touhun keskellä.




Mä olen oikeastaan koko aikuisikäni ollut jollain kuurilla, tai ainakin yrittänyt olla. On ollut herkkulakkoa, diettiä ja ihan kisadieettiä. Olen tottunut, että muutksia tulee nopeasti, joten tämä hidas edistyminen tuntuu toisinaan aika raskaalta. Pienikokoiset vaatteet odottaa kaapin perällä käyttäjäänsä, mutta en ole lainkaan varma tuleeko ne enää koskaan mahtumaan päälle niin kuin joskus. Toivottavasti!

Tekstillä ei nyt ollut mitään sen ihmeempää pointtia. Halusin vain kertoa teille muillekin raskauskilojen ikuisille pudottajille, että samassa veneessä ollaan. Yritys on kova (ainakin kun sille päälle sattuu), mutta saapa nähdä! Meillä on ollut ajatuksena lähteä loppuvuodesta ulkomaan matkalle ja vähän timmimpi rantalook houkuttaisi. Onneksi on taas syksy, nimittäin se tarkoittaa minulle aina tietynlaista skarppausta herkkujen suhteen. Toivottavasti tälläkerralla onnistuisin ja saisin nämä viimeisetkin mammakilot karistettua. Silloin olo olisi parempi, ja olisihan se paljon mukavampi lähteä joskus uuteen raskauteen ns. nollatilanteesta, eikä valmiiksi plussan puolelta. En nimittäin halua enää ikinä, että vaaka täyttää yli 90 kiloa, raskaana tai ei!

4 kommenttia:

  1. Mun kokemuksen mukaan mikään kuuri ei toimi:D terveisin entinen karkkilakkoilija. Vasta kun sen karkittomuuspäätöksen teki joka kauppareissu erikseen kummemmin miettimättä, sokerittomuudesta alkoi tulla tapa.
    Mulla oli muuten 6kg ekasta raskaudesta jäljellä, kun aloin odottaa toista niin yllättäen paino nousi vähemmän kuin ekassa raskaudessa. Samoihin lukemiin, mutta kun ekasta tuli 20kg niin tokasta tuli 13kg. Nyt kun tokastakin synnytyksestä on kohta 3,5v niin oon samoissa mitoissa kuin ennen ekan odotusta. Hyötyliikunnalla ja järkevällä, normaalilla ruokavaliolla.
    Kaikki naiset sais olla armollisempia kehoilleen :) nää meidän kehot on kuitenkin tehneet supertyön: kantaneet, synnyttäneet ja ruokkineet lapsen. Ihan mahtava työ. Jos siitä nyt tulee pari kiloa niin mitä sitten, annetaan keholle aikaa palautua rauhassa. Kuulin kerran, että synnytyksestä kokonaan palautumiseen menee 3vuotta!

    Enkä sano millään pahalla tätä kaikkea! Vaan kaikella lempeydellä :) toki pitää työstää kroppaa, jos ei ole kotoisa olo siinä, mutta mieti minkä ihanan työn se on tehnyt - suhtaudu siihen lempeydellä :)

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Mulla on 10kk synnytyksestä ja vielä semmoiset 7 kg tota maha ym ylimäärästä löllöä.. Ruokailut menee ihan hyvin, herkkuja ei tuu syötyä juuri ollenkaan,mutta liikuntaan ei tunnu enää riittävän aikaa. Ennen tuli käytyä jumpissa ja salilla 4-5 kertaa viikossa..:/ Vanhat housut menee jo jalkaan, mutta silti tuo ylimääränen ärsyttää.. Täytys kunnostautua kunnolla ton liikunnan suhteen niin varmaan sais noi loputkin ylimääräset sitten pois, huoh...
    -Heini

    VastaaPoista
  4. Tsemppiä!! Mä alotin elämäntaparemontin kesäkuun alussa vähän ennen kuin kolmas lapsi täytti vuoden. Reilussa kolmessa kuukaudessa on karissut yli 9kg! :) lähtötilanne oli muutaman kilon ylipainon puolella. Oon myös liikaa herkkujen perään ja kolme alle 5v lasta kotihoidossa rajoittaa mahdollisuuksia, MUTTA olkoon tämä vaikka tsempparina muille. Se on mahdollista!!!:)

    VastaaPoista

Kiitos, kun kommentoit <3