tiistai 6. syyskuuta 2016

Uusi Arki

Meidän arkeen tuli eilen suuri muutos, kun mulla alkoi pitkän odotuksen jälkeen työt äitiysloman jälkeen. Kerroinkin jo aiemmassa postauksessa, että palaan töihin liikunnanohjausten pariin aluksi osa-aikaisesti ja ehkä ensi vuoden puolella sitten vähän isommin. Nyt aluksi ohjauksia on kolmena iltana ja yhtenä aamuna ja katsotaan miten näiden kanssa uusi arki lähtee luistamaan.

Toivon todellakin , että tämä järjestely toimisi hyvin niin ajankäytöllisesti kuin taloudellisistikin. Omat ajatukset töihin paluusta on vielä sen verran ristiriitaiset, että tällainen välimalli tuntuu ainakin nyt juuri oikealta meille. On ihanaa päästä toteuttamaan itseään ammatillisesti, mutta toisaalta on myös ihanaa olla kotona ja touhuta tuon pikkuvintiön kanssa. Arki tulee ehdottomasti olemaan vauhdikasta, mutta sitähän se olisi joka tapauksessa töiden kanssa tai ilman. Ainoa ongelma tässä tietenkin on ajan löytyminen tuntien suunnitteluun. Taaperon kanssa ohjelmien suunnittelu ja musiikkien etsinnät ei nimittäin ole mikään yksinkertainen kombo. Taapero haluaa nimittäin piirtää juuri sillä kynällä ja sille paperille mihin äitikin, ja hän haluaa kulkea äidin bluetooth-kaiutin kädessä samalla musiikkia kuunnellen. huoh!



Ensimmäinen työilta on nyt takana päin ja pakko se on nyt jo heti aluksi todeta, ettei tämä järjestely ole helpoimmasta päästä. Mies lähtee aamulla hyvissä ajoin töihin, jotta ehtii ajoissa takaisin. Läpsystä vaihto ja minä lähden samantien ohjaamaan ja palaan juuri ennen Milan nukkuma-aikaa. Toivottavasti tämä lähtee tästä hyvin rullaamaan, kunhan päästään hyvin kiinni uuteen arkeen.

Eilen illalla ennen nukkumaan menoa kurkkasin taas Oikotien ja eihän sielä taaskaan ollut mitään uutta. Innostuttiin vähän selailemaan erilaisia valmistalopaketteja ja muutamia kivan näköisiä pohjaratkaisuja löytyi Kotimestareilta. Täytyy ehkä käydä heidän juttusillaan keskustelemassa meidän haaveiden hinnoista ja muutenkin tuosta rakennuttamisesta. Pitäähän sekin vaihtoehto ainakin harkita. Onko teillä kokemusta rakennuttamisesta? Onko hintaa helppo arvioida?



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kommentoit <3