Kirje sinulle ♥

Rakas Mini <3

Haluan kirjoittaa sinulle kirjeen, kirjeen siitä ajasta, kun vasta olet ihan pienen pieni toukka äitin masussa. Koska olet vielä niin pieni, kutsuvat äiti ja isi sinua Miniksi. (Ei hätää, kyllä sinä vielä jonain päivänä saat ihan oikean nimenkin!)

Olet jo muutaman kuukauden kulkenut mukanani, mutta äidistä tuntuu, kuin olisit ollut siinä jo ikuisuuden. Sinusta on tullut minulle ja isille jo tavattoman rakas, vaikka olemme nähnyt sinut vasta muutaman kerran ultrassa.

Äiti silittelee sinua masun läpi ja isi juttelee sinulle iltaisin. Et ehkä kuule sitä vielä, mutta ehkä jonain päivänä annat sieltä jonkin merkin äidille ja isille. Isi on sanonut, että olet jo nyt yhtä itsepäinen kuin äitisi, ja hän on joskus torunutkin sinua, ettei äitiä saa kiusata koko ajan pahalla ololla ja kipeällä vatsalla.

Äidillä on ollut aika huono olo näinä ensimmäisinä kuukausina, mutta uskon, että kaikki kipu ja pahaolo on kaiken sen arvoista. Nyt kun pahoinvointi on suurimmaksi osaksi pois yritän kovasti jumpata, jotta jaksan sitten leikkiä kanssasi loppukesästä.

Näin viime yönä unta sinusta. Se oli ensimmäinen uni sinusta, jonka muistan selkeästi. Unessa sinut vietiin pois luotani heti syntymän jälkeen. Äidille ja Isille sanottiin, että sinun pitää olla isovanhempani luona vanhainkodissa viikon ajan. Odotin viikon, ja viikon jälkeen soitin Mammalle, että tulemme hakemaan lapsemme pois. Et ollutkaan sielä, olit mennyt Nonnan(isoäitisi) luokse, ja sielä oli kaikki muutkin sukulaiset. Olin todella vihainen kaikille. Minusta oli epäreilua, että tädit, sedät , mummot ja papat olivat saaneet tutustua sinuun ennen meitä. Lisäksi minulla oli kauhea huoli sinusta. Synnytyksessä jokin oli mennyt pieleen ja sinun oli hankala hengittää. Olitko kunnossa?

Vihdoin pääsin luoksesi. Näin sinut lattialla. Makasit lampaantaljan päällä harmaissa housuissa, valkoisissa sukissa ja sinitähtisessä bodyssasi. Olit niin pieni. Rakastuin sinuun heti <3 Olin ottamassa sinut syliin, mutta Joensuun täti kielsi. Sinua ei kuulemma saanut ottaa syliin, ettet mene rikki. Istuin lattialle viereesi. Silitin ja pusutin. Olit juuri täydellinen!

Unen jälkeen heräsin itkien.

Olin surullinen, kun sinulla oli unessa jokin hätänä.

Itku ei meinannut millään loppua. Isikin heräsi. Mietin: Mitä jos meidän minille käykin jotain? Mitä jos se viedään meiltä pois?

.....Tiedän. Se oli vain unta, mutta silti niin todellisen tuntuista.

Nyt Äiti lähtee jumpalle, kasva sinä Mini sielä masussa ihan rauhassa ja tule maailmaan terveenä, vasta kun olet siihen valmis. Ensi viikolla on ultra, sielä me näemme taas, olisi ihanaa jos vilkuttaisit meille  pienellä kädelläsi <3

Rakkaudella: Äitisi