keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Projekti- Vauvakirjojen täyttö


Mulla on jo muutaman viikon ajan ollut projektina vauvakirjojen täyttäminen ja nyt vihdoinkin sain kirjat ajantasalle. Tuossa ensimmäisen vuoden kirjassa ei itseasiassa ole enään juurikaan täytettävää tämän täyttökerran jälkeen, lähes kaikki kohdat koskivat näitä ensimmäisiä kuukausia ja raskausaikaa. "Minun kirjani"- kirjassa taas työtä riittää hieman pidemmäksi aikaa, nimittäin tuota kirjaa täytetään 18- vuotta. Mihin mä oon oikein ryhtynyt :D

Onneksi täytin/ täytimme pupukirjaa hieman jo raskausaikana, nimittäin ei niitä raskausajantuntemuksia enää muista. Itseasiassa tuntuu, että koko raskausaika olis jotenki maagisesti pyyhkiytynyt pois. Tai ei ehkä pois, mutta hyvin olen unohtanut kaikki kolotukset ja väsymyksen.


Mä ihan tosissaan nautin suuresti kirjojen täyttämisestä! Itseasiassa oon tosi paperi-ihminen ja muutenkin tykkään kirjoittaa ja askarrellapaskarrella kaikkea järkevää ja ei niin järkevää. Ensin ajattelin tehdä leikekirjatyylisen vauvakirjan, mutta siskon polttarikansion teko oli sen verran iso projekti, että päädyin näihin valmiisiin ratkaisuihin. Onneksi molemmissa kirjoissa on mukavasti tilaa kuville. Tosin teetettyjä kuvia on edelleenkin vinopino kaapissa (ja koko ajan tulee uusia), että kai se on ostettava vielä ihan oikea valokuvakansio. Myydäänköhän niitä enää? :D


Nää neliön muotoiset kuvat on muuten ihan huiput tähän vauvakirjaan, eihän noita normi kokoisia mahtuis kun kaksi per sivu.


Tässä Oppi ja Ilon- kirjassa on just mun mieleinen kuvitus. Ihanan värikästä ja simppeliä, mutta kaikelle tarpeelliselle on oma paikkansa. Mun perfektionistisilmää vähän häiritsee, kun olen kirjoittanut ensin mustalla kynällä (meni läpi) ja sitten oli pakko vaihtaa kuulikseen.

Innolla muuten odotan näitä teini-iän keskusteluja :D Mila, Miltä tuntuu olla 16? Mila, mikä on maailman ärsyttävintä?  Mila, annappa muutama hyvä vinkki vanhemmille!


P.s Tänään saan taas kaivaa pupukirjan esiin, nimittäin meidän vauva osaa ryömiä  <3

4 kommenttia:

  1. Voi miten kivat kirjat! Onko minkä valmistajan? Itse tein juurikin leikekirja tyyppisesti ja huh, kyllä oon sanonut että mahdollisille seuraaville sitten tulee valmis kirja :D vaikkakin tykkään myös askartelujutuista!

    Ja kyllä, valokuva-albumeita löytyy kaupasta, täälläkin niitä on täyttynyt lapsen myötä vähän useampikin ensimmäisen vuoden sisällä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse tehty on aina itse tehty, varmasti hieno! :) Mäki luulen et mahdollisen seuraavan kohdalla tuskin on näin innokas täyttäjä. Toi toinen on oppi &Ilo mut toista en nyt kyllä muista..täytyykin kattoa kunhan pääsen kotiin :)

      Poista
  2. Meillä kans toi Oppi & Ilon kirja. Mietin kans jonkun perinteisen hankkimista vielä. Jos nyt kuitenkin saisi edes yhden ajantasaiseksi... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on kyl oppi ja ilo on kyl kiva, mut saa nähdä jaksaako 18 vuotta täyttää tunnollisesti 😂

      Poista

Kiitos, kun kommentoit <3