torstai 24. maaliskuuta 2016

Ja pahimpia on aamut....ja yö

Voi että mä niin "rakastan" näitä vauvavuoden vaiheita! Tää on vaa yhtä vaihetta vaiheen perään. Vain muutama viikko sitten meillä nukuttiin erittäin hyvin. Illalla puol 8 nukkumaan ja aamulla heräiltiin 6-7 välissä. Yöllä oli maksimissaan pari tuntinnostoa, aina ei edes sitä. Nyt kaikki on taas ihan päälaellaan. Vanhempia väsyttää, lasta ei niinkään. Huoh!

Milan ollessa kuuden kuukauden ikäinen me alotettiin unikoulu. Meidän unikoulu oli mielestäni aika lempeä. Lasta kuunneltiin, silitettiin ja itkuun reagoitiin. Ainoa muutos aikaisempaan oli yösyöttöjen pois jättäminen. Maito jäi pois helposti, vaikka ensimmäiset yöt olikin niitä hankalimpia. Unikoulun jäljiltä öihin jäi satunnainen tutinnostelu mutta se ei haitannut, olihan se kuitenkin niin harvinaista. Monet yöt nukuttiin hyvin, mutta sitten tuli täyteen 7 kuukautta ja uudet taidot.

Mila oli yhä enemmän kontillaan ja lopulta keksi nousta tukea vasten. Lisäksi ryömimiseen tuli taas vähän lisää vauhtia ja koko ajan piti olla jonnekin menossa. Kaiken muun lisäksi ruokailuista tuli todella vaudikkaita ja annoskoot pienenivät reilusti, koska syödessä piti olla niin paikoillaan. Tylsää! Ruoalle kiukuttelu tuntui todella oudolta, koska Mila on aina syönyt kokoonsa nähden todella suuria annoksia. Pakkosyöttöön tai ruoalla pelleilyyn en rupea, joten vaihtoehdot jäi aika vähiin. Monesti ruokailua ei keretty kunnolla edes aloittaa kun se taas jo loppui. Onneksi maito sentään maistui, niin ja velli. Tämähän siis tarkoitti sitä, että yöllä oli "pakko" antaa maitoa, ettei likka kuihdu ihan rusinaksi.

Se siitä unikoulusta siis. Aluksi yksi imetys kerta riitti, mutta hetken kuluttua mukaan tuli toinen, ja kolmaskin kerta. Katkottomille yöunille sai siis sanoa heipat ja aamulla väsytti niin pirusti. Tai ei se mitään aamua ollut! Pari viikkoa sitten Mila alkoi heräilemään 4:00-5:30. Joskus neljännellä maitohörpöllä sai jatkettua unta, useimmitenh ei. Onneksi Kalle oli tolloin lomalla nin pystyi vähän vuorottelemaan aamuherätysten kanssa, mutta ei se poissulkenut niitä mun yöherätyksiä.

Toissa yönä mulla meni totaalisesti pata jumiin noiden yösyöttöjen kanssa  ja päätettiinkin kokeilla unikoulua uudestaan nyt kun ruokailut on taas normalisoitunut. Toki kuitenkin tilanteen mukaan eläen. Mikäli päivällä on syöty huonosti, en ala väkisin pitämään lasta nälässä. Onneksi osaan jo tunnistaa milloin on nälkäitku ja milloin riittää tutinnosto. Ensimmäinen yö oli katkonainen, mutta tutti ja syli riitti uudelleen uneenpääsemiseen. Viime yö oli jo taas paljon edellistä parempi ja ensiyölle onkin jo aika kovat odotukset. Onneksi Mila on muuten niin helppo lapsi, ettei tunnu ihan niin pahalta jos välillä tulee huonompia öitä....tai oikeastaan, kyllä se tuntuu!

Eilen oli 8kk neuvola (kirjoittelen siitä enemmän ensiviikolla, kunhan 8kk tulee täyteen) ja puheeksi tuli juurikin syöminen. Milan paino oli kahdessa kuukaudessa noussut vain pari sataa grammaa, tytön ollessa nyt 6,7kg ja pituuttakin oli tullut vain pari senttiä (nyt 68cm). Käyrä oli lähtenyt laskemaan ja siksi saimmekin ohjeeksi lisätä öljyä ruoan sekaan , sekä pitämään iltapalan niin runsaana kuin mahdollista. Neuvolassa sanottiin, ettei yömaitoa tarvitse, jos paivällä ruokaa menee reilusti. Silti kuitenkin aloin nyt miettiä, onko ihan hölmöä ja itsekästä tarjota tuttia maidon sijasta, kun painoa joudutaan muutenkin kontrolloimaan?

Onneksi tänään alkaa Pääsiäisloma ja tiedän että huomenna saan nukkua aamulla ihan niin pitkään kuin haluan.  Pakko nostaa kyllä hattua yksinhuoltajille!  Mä en tiedä miten pärjäisin ilman tota miestä!

Kuva ei nyt liity tekstiin mitenkään. mutta en löytänyt parempaakaan



15 kommenttia:

  1. Moikka, meillä vähän samanlaista meneillään 8kk:n kanssa. Tosin hän on ollut huono nukkuja alusta saakka, mutta painon kanssa pieniä lisätarkkailuja. Mun mielestä yösyöttöjen jättäminen olisi ollut älytöntä, kun tuntuu, että kaikki olisi tarpeen, mitä tyttö vaan suostuu syömään. Meillä juuri 8kk neukussa neuvolan kanta oli sama, ei yösyöttöjä pois vielä. Mutta ei se sitäkään tarkoita, että tunnin välein tarvii syödä, eli unikouluillaan täälläkin Grodonin tyyliin pehmeästi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näin mäki sitä järkeilein...ehkä sitä on mentävä vain päivä ja yö kerrallaan :)

      Poista
  2. On niin mukava lukea näitä sun juttuja, kun itsellä on reilun viikon nuorempi tyttö. Vaiheita vaiheiden perään. Vielä pari viikkoa sitten nukuttiin suhteelisen hyvin (yksi yösyöttö aamuyöllä), mutta nyt yöt on täyttä helvettiä suoraan sanottuna. Hirveän levotonta ja neiti heräilee 0,5-1,5 tunnin välein heilumaan ja hosumaan ja itkemään. Tutti ja taputtelu auttaa nukahtamaan yleensä) uudelleen, mutta omat unet jää turhan lyhyiksi. Väsyttää

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin vaiheita vaiheiden perään! Ilmeisesti tässä iässä on vauhtia niin paljon, että yölläkin pitää harjoitella uusia taitoja. Teillä heräillään kyllä usein :/ Tsemppia, eiköhän kohta tule taas vaihe milloin nukuttaa paremmin :)

      Poista
  3. Tell me about it dude... Topsu se on päättäny heräillä nyt kahen tunnin välein syömään... toisin sanoen mä nukun max tunnin putkeen ja syötän loput hetket... huaaaaah väsy iskee! Kuka sano että äiskänä olo ois heleppoo....
    -Hanna
    Fitfataitiys.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä! :D Eikä, koittakaa välillä vuorotella niin et annatte vaa pullosta maitoa yöllä ni saat nukuttua. Tekee ihmeen hyvää aina toisinaan. Tsemppiä <3

      Poista
  4. On niin mukava lukea näitä sun juttuja, kun itsellä on reilun viikon nuorempi tyttö. Vaiheita vaiheiden perään. Vielä pari viikkoa sitten nukuttiin suhteelisen hyvin (yksi yösyöttö aamuyöllä), mutta nyt yöt on täyttä helvettiä suoraan sanottuna. Hirveän levotonta ja neiti heräilee 0,5-1,5 tunnin välein heilumaan ja hosumaan ja itkemään. Tutti ja taputtelu auttaa nukahtamaan yleensä) uudelleen, mutta omat unet jää turhan lyhyiksi. Väsyttää

    VastaaPoista
  5. Voi miten tutulta kuulostaa. Noi unijutut, syömiset, paino ja kaikki..:) Olivialla kans ollu painoa vähän vähemmän mut en oo jaksanut stressata kun on niin energinen ja hyväntuulinen. Meillä alko ruoka maistumaan paremmin kun siirryttiin sormuruokailuun. Aluks se oli ihan kamalaa sotkua mutta ei enää :D yöt on ollu 4kk asti yhtä heräilyä.. Unikouluista ja kaikesta huolimatta. Ens kuussa tulee jo vuos täyteen. Koskakohan helpottaa?!:D mut oon luovuttanu noiden öiden kanssa. Välillä tulee hampaita ja millo mitäkin niin tuntuu ettei heräilyihin pysty niin paljon vaikuttaa:) huoh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy kyllä kokeilla tota sormiruokailua vähän enemmän. Jotenki pelkään et Mila tukehtuu :/ Täytyy perehtyä, koska pakkohan lapsen on syödä!

      Poista
  6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  7. Tsemppiä sinne öihin ja kuinka ihana ja pikkuinen Mila on.♥ Meillä Hugo heräilee yleensä kaksi kertaa tissille, mutta mahtuu sekaan niitäkin, kun heräillään ties kuinka monta kertaa ja aamusta tuntuu ettei olisi nukkunut yhtään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä mä vaa ite teen asiasta ongelman ku en mee lapsen tahtiin vaan haluun ite nukkua ehjän yön. Kuitenkin vasta alle vuoden, ni voiko edes odottaa jatkuvasti katkottomia öitä? No hän on <3 Hygo myös <3

      Poista
  8. Tiedän niin tunteen! Välillä niin täynnä näitä kaikenmoisia vaiheita. Meillä on kasvettu kyllä hyvin mutta öisin tissiä silti noin 3-4 kertaa, vaikka jo 7kk ikäinen. Unikoulua mietitty mutta pitää kerätä voimia että jaksais siihen ryhtyä :D Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä se unikoulukaan ole välttämättä ratkaisu :D tai on ehkä hetkellisesti...

      Poista
  9. Mä alotin parsakaalilla ja jäisillä mustikoilla. Parsakaali on tosi hyvä kun lapsi saa varresta kiinni ja se levii suuhun. Ja mustikat sulaa taas niin nopeesti ettei kerkee tukehtuu. Olin aluks niin paniikissa et ku olivia laitto jotain suuhun ni olin jo ottamassa pois :D mutta tosi nopeesti oppi ja nyt jo aikalailla kaikkea. :)

    VastaaPoista

Kiitos, kun kommentoit <3