sunnuntai 7. elokuuta 2016

DIY: IKEAN DUKTIG-KEITTIÖ

Ennen Milan 1- vuotis syntymäpäiviä mietimme päämme puhki. Mitä yksivuotias voisi toivoa lahjaksi? Kirjoja, leluja, vaatteita, nuken... niin ja se leikkikeittiö mitä ajateltiin jo joululahjaksi! Mummille ja Papalle sitten vinkattiin, että valkoinen leikkikeittiö voisi olla mieluinen. Ainot ongelma lahjatoiveessa kuulemma oli, että kaikki valkoiset keittiöt olivat sillä hetkellä loppuunmyyty.

Meinattiin jo hylätä koko idea, kunnes yhtenä iltana selailin tuunattuja Ikean Duktig- keittiöitä. Erilaisia luomuksia löytyi vaikka kuinka paljon, mutta nopean selailun päätteeksi päätimme ryhtyä itsekin DIY hommiin... jos siis Mila saa leikkikeittiön lahjaksi.

Milan ja meidän lahjatoivetta kuunneltiin, ja paketista löytyikin toissa lauantaina Ikean Duktig- keittiö. Hetken aikaa projekti odotti tekijäänsä ja viime viikon lopulla alkoi maalausurakka. Kaikki puun väriset pinnat ensin hiottiin ja lopuksi maalattiin 2-3 kertaan valkoisella kalustemaalilla. Työtaso sai harmaan "kivipinnan" DC Fixillä ja hyllyn yläreunaa koristamaan kiinnitettiin harmaa pitsinauha. Pitsinauha on teippikiinnitteinen, joten sitä pystyy helposti halutessaan joko lisäämään tai poistamaan kuitenkaan vaurioittamatta maalipintaa.








Isoja muutoksia ei siis tehty, mutta tällaisella pienellä ehostuksella keittiöstä tuli meidän näköinen. Nyt keittiö istuu loistavasti meidän kodin muun sisustuksen kanssa. Vielä pitäisi ommella muutamat patalaput ja pari keittiöpyyhettä.

4 kommenttia:

  1. Vautsi, kyllä tuossa kelpaa pikkuneidin leikkiä. :)

    http://kultaoonkotona.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Tosi hieno tuunaus! Ei teillä sattuis olemaan jo tarve loppunu ja kiinnostusta myydä? :D

    VastaaPoista

Kiitos, kun kommentoit <3