torstai 4. elokuuta 2016

Syksyn uudet kuviot

Ilmeisesti päätin aloittaa blogitauon jälkeen oikein ryminällä, ja kirjoittaa heti seuraavana päivänä uudestaan. Saa nyt nähdä, kuinka kauan tämä hyvä flow pysyy päällä.  :D Toivottavasti tauko teki terää ja pieni kiinnostuksen puute on historiaa.

Joku teistä kyseli kesäkuisessa kysymyspostauksessa mun työkuvioista ja päätin kirjoittaa aiheesta nyt ihan oman postauksensa. Töitähän mä olen tehnyt äitiysloman aikana sunnuntaisin viime syyskuusta lähtien omalla toiminimellä. Toisin sanoen Mila oli 1kk vanha, kun palasin taas ohjausten pariin. Aluksi itse piti vähän soveltaa ja lintsata, mutta kropan palautuessa pääsin tekemään ohjauksetkin sataprosenttisesti. Nyt jälkikäteen ajateltuna olisin voinut odottaa vielä toisenkin kuukauden ohjausten aloittamista, mutta toisaalta yrittäjän on vain yritettävä.



Äitiyslomalla olisin mielelläni tehnyt enemmänkin tunteja, varsinkin muina päivinä kuin sunnuntaisin. Kelan säännöt tekevät asiasta kuitenkin tietyllä tapaa epäreilun ja hölmön, joten työnteko äitiyslomalla ei kannata, koska muuten saa paiskia töitä peppu ruvella ennenkuin jää voitolle. Ymmärrän, että äidin tai vaihtoehtoisesti isän paikka on kotona ensimmäiset kuukaudet, mutta toisaalta aloilla millä olisi mahdollisuus tehdä paria tuntia muutamana iltana viikossa (Esim kampaajat/ liikunnanohjajat/ hierojat) nykyinen sääntö on ihan hölmö. (Päiväkorvaus on minimi)  Mielestäni olisi tärkeää, että äidit (vaikka ovatkin äitiyslomalla) saisivat paremman mahdollisuuden roikkua työelämässä myös äitiysloman aikana.

Jotain hyötyä alastani kuitenkin on, nimittäin sen ilta/ viikonloppupainoisuus. Meidän syksystä tulee nimittäin aika haipakkaa, kun lähden osa-aikaisesti töihin syyskuun alusta. Elokuu mennään vielä pelkillä sunnuntaitunneilla, mutta heti syyskuun alusta teen maanantai- keskiviikko illat ja sunnuntai aamut ohjauksia. Alkuviikko tulee siis menemään läpsystä vaihto systeemillä ja loppu viikko vähän päiväkohtaisesti. Jätin tarkoituksella muutamat päivät ilman vakitunteja, jotta voin tehdä näinä päivinä joko tuurauksia tai sitten silloin vietetään perhe/ omaa-aikaa.



Odotan syksyä innolla, on ihanaa päästä toihin taas vähän enemmän. Mutta toisaalta syksy tylee kyllä varmasti olemaan myös rankka. Halutaan kuitenkin käyttää tämä mahdollisuus, ennen kun palaan kokopäiväisesti töihin. Tämä läpsystä vaihto työnteko mahdollistaa Milan pitämisen kotona vielä ainakin vuoden loppuun, mikä siis tarkoittaa myös säästöä päivähoitomaksuissa. Ja tottakai on ihanaa seurata tuon pienen taaperon touhuja päivittäin.

Mitä noihin päivähoitomaksuihin tulee, niin ne on mun mielestä ihan hulluja hintoja! Me ei nimittäin jäädä paljoakaan miinukselle tällä osa-aika työllä jos  vertaa kokopäivä töihin. Ei tarvita toista autoa, päivähoitomaksut säästyy, saa kuitenkin kotihoidontukea ja lisäksi tuntitöistä maksetaan huomattavasti parempaa tuntipalkkaa. Mun sydän itkee jo valmiiksi verta, kun tiedän että tovin päästä mekin joudutaan maksamaan hurjia summia päivähoidosta!


Mites se muut äidit? Koska on mielestänne oikea aika palata töihin? Osa-aikaisesti vai kokopäiväisesti?

10 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Pakko oli ihan tarkistaa, tosiaan Kirjoitin koko ajan vain ohjsuksista :D ohjaan siis ryhmäliikuntatunteja ja toiminimellä pt-palveluita :)

      Poista
    2. Kuulostaa hyvältä! Teetkö treeniohjelmia etänä? Esim sähköpostin välityksellä?

      Poista
    3. Teen! Voit laittaa mulle sähköpostia mystarterhome1@gmail.com, kerron mielelläni lisää :)

      Poista
  2. Whaat? Mun mielestä päivähoito Suomessa on lähes ilmaista ottaen huomioon sen todelliset kustannukset ja jos tekee hieman kansainvälistä vertailua...
    -Kati

    VastaaPoista
  3. Yksi lapsi. Maksatte KORKEINTAAN 290e/kk ja tuolla rahalla lapsenne saa hoidon, virikkeitä, askartelut, vakuutuksen, kolme ruokaa päivässä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, summa ei yhden lapsen kanssa kuulosta näin äkkiseltään suurelta. Päivähoitomaksun lisäksi yhdeksi kulueräksi tulisi auto, vakuutus, bensat yms. Kotihoidontuki jäisi saamatta ja lisäksi lapsi "joutuisi" hoitoon. Tarkoitan että käteen jäävä summa osa-aika työn ja kokopäivätyön välillä ainakin liikunnanalalla on lähes mitötön.

      Poista
  4. Ymmärrän Netta erittäin hyvin ratkaisusi ja se kuulostaa erittäin hyvältä. Mä lähden nyt töihin kolmen kotiäitivuoden jälkeen ja hoitoon lähtee kaksi lasta. Tähän mennessä olen saanut kotihoidontuen ja hoitolisää. Töihin lähtiessäni lapset menevät perhepäivähoitajalle ja hoitokulut tulevat, olemaan noin 550e kuussa. Huikea summa. Nyt ei ole taloudessa juurikaan autoa tarvittua, mutta nyt tulevat työmatkakustannukset. Jos laskee että hoitomaksuihin menee se 550e, polttoaineisiin 40e. eli noin 600e heti palkasta pois. Näin laskettuna mulle jää käteen noin 200e enemmän kuin hoitovapaalla ollessa, ja kuitenkin olen ihan täysillä tunneilla töissä ja lapset joutuvat hoitoon. Kyllä tässä välillä pohtii näitä kuvioita. Toki pienempi täyttää loppuvuodesta kolme ja hoitoraha loppuu ja joka tapauksessa on lähdettävä töihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin just! Useamman lapsen kanssa hoitomaksuista tulee kyllä todella suuret :/ Toisaalta työn teko kannattaa aina :)

      Poista

Kiitos, kun kommentoit <3