perjantai 2. lokakuuta 2015

Jälkitarkastus

Reilu kaksi kuukautta synnytyksestä ja jälkitarkastuskin on nyt takana päin. Olen aina pitänyt jälkitarkastusta sellaisena "rajana". Tämän rajan jälkeen voisi taas alkaa elämään sitä normaalia elämää. Raskauskilot olisi poissa ja saisin luvan normaaliin liikuntaan kaikkine vatsalihasliikkeineen.

Odotin tiistaista jälkitarkastusta monta viikkoa, oikeastaan luulin että se on noin kuukausi synnytyksestä, mutta mulla oli vasta kahden kuukauden kuluttua.  Kaikista eniten odotin sitä, että ammattilainen sanoo mulle missä jamassa mun lantionpohja- ja vatsalihakset on. Lääkärin mukaan mun lantiopohjanlihakset on kunnossa, mutta niitä kannattaa silti treenata aina silloin tällöin. Vatsalihaksia ei kuulemma edes tarkasteta vaikka erikseen pyysin.

Mua vähän harmittaa, että jälkitarkastuksessa ei juurikaan paneuduta raskaudesta palautumiseen.  Sisätutkimus kyllä tehdään, mutta siihen se vähän jääkin. Jos ei muuta tekisi, niin mun mielestä olisi erittäin tärkeää ainakin katsoa vatsalihasten tilanne, jottei kukaan lähde tekemään itselleen hallaa liian varhaisella vatsalihastreenillä. Itse olen nyt kuukakuden verran käynyt salilla kolmesti viikossa, jotta lihaskunto paranisi. Teen edelleen treeniä ns. lämmittelypainoilla, koska en halua treenatessani kaivaa itselleni kuoppaa. Olis melko syvältä huomata puolen vuoden päästä, et on lähtenyt tekemään liian kovia treenejä ihan liian aikaisin.

Raskauden jälkeinen liikunta on ihan oma maailmansa, eikä multa löydy tarpeeksi tietotaitoa siihen, että ryhtyisin itse itseäni valmentamaan. Haluan luoda raskauden jälkeen taas hyvän pohjan, minkä päälle on myöhemmin hyvä lähteä rakentamaan entistä parempaa lihaskuntoa. Etsiskelin internetistä apua itselleni. Selailin sivuja personaltrainereista, mutta lopulta hylkäsin sen idean, ehkei pt:n aika ole ihan vielä. Facebookin äitiryhmän kautta löysin Lahtelaisen IHANA FYSION sivuille. IhanA fysio tarjoaa muiden palveluidensa lisäksi myös lantiopohjan fysioterapiaa sekä raskaana olevien ja synnyttäneiden fysioterapiaa. Luulen, että fysioterapia on se mitä mä tällä hetkellä tarvitsen. Henkilökohtaisella ohjauksella saan varmasti vastauksia kaikkiin kysymyksiini ja käynnin/ käyntien jälkeen voin luottavaisin mielin treenata myös niitä vatsalihaksia.

Onko synnyttäneiden fysioterapia tuttua?/ Oletko harkinnut ottaa yhteyttä fysioterapeuttiin synnytyksen jälkeen?

Kuten tekstin alussa kirjoitin, mä luulin että parin kuukauden päästä synnytyksestä paino on jo lähtölukemissaan... no ei ole. Mä en muista kirjoitinko tästä jo aiemmin, mut kirjotan nyt ehkä uudestaan. Mulla tuli painoa reilu 20 kiloa. Reilu kymmenen kiloa lähti parissa viikossa, mut sen jälkeen ei ole tapahtunut mitään...siis ei MITÄÄN!!!! Paino ei nouse, mut ei se kyllä laskekaan. Mä syön terveellisesti ja liikun, mutta silti! Se joka sanoi imetyksen "laihduttavan" ni se on kyllä niin väärässä! Voisikohan tähän painonpudotusasiaankin saada apuja fyssarilta? Vai kenenköhän puoleen pitäisi kääntyä?

Ajatus oli ottaa kuva raskausarvista, mutta katsotaan niitä ehkä myöhemmin, vielä ei ole aika niiden esittelylle. Mä en edes tajua, miten niitä on tullut noin paljon. Vatsa ja reidet lähes täynnä punaisia viiruja. Raskausaikana mä rasvailin ja öljysin, muttei siitä näköjään ollut mitään apua. Onko jollain jokin tosi hyvä ja toimiva keino arpien hoitoon?

7 kommenttia:

  1. Mä otan työssäni vastaan fysioterapeuttina virtsankarkailu asiakkaita ja lantionpohjanlihasten kannattaa rauhassa palautua, ne on 9 kk paineen alla sekä niitä hermottava hermo. Hormoonitoiminta palautuu yksilöllisesti ja sekin vaikuttaa lihasten palautumiseen. Lihakset joutuvat myös koville synnytyksessä, lapsi tulee niiden läpi, tulee venytystä ja ehkä repeämiä. Karkailu on oire lihasten heikkoudesta mutta vaikka ei sitä ei olisi lihakset palautuu ja hakee optimaalista toimintaa. Niin kauan kuin imettää hormonitoiminta on "päällä" ja kannattaa kehoa kuunnellen rasittaa lantionpohjaakin. Liian aikaisin liian rankkaa liikuntaa harrastaen voi saada pysyviä muutoksia lp-lihaksiin.
    Suorat vatsalihakset palautuu myös yksilöllisesti, varmimmin palautumisen voi tutkia ultra-äänellä mutta koti testinä tekee vatsarutistuksen ja samalla kokeilee rintalastan alapuolelta lähtien sormilla jännesaumaa pitkin onko sauma napakka vai uppooko sormet yhtään sisäänpäin, jos uppoo niin sauma ei ole palautunut eikä suoria tai vinoja vatsalihaksia kannata treenata. Samoin jos lihaksia jännittävässä tai hooveria tehtäessä keskelle nousee harju, ei lihakset jaksa pitää vatsaontelon painetta ja harjoitteet kannattaa jättää pois. Keskity hyvän ryhdin palauttamiseen ja syvien lihasten aktivointiin. Painoharjoittelua saa tehdä jos hallitset liikkeet , nivelsiteet palautuvat hormoonimyrskystä ja liikkeen hallinta voi olla hankalaa kun tuki on alentunut nivelsiteiden löysyyden vuoksi. Hypyt ja punnertavat harjoitteet joissa lantionpohjaan tulee painetta kannattaa tehdä todella kroppaa kuunnellen, jos yhtään tunne että paine lisääntyy ei palautuminen ole vielä kunnolla tullut.
    Tässä vaiheessa mä suositan niitä vaunulenkkejä, sauvakävelylenkkejä, lantion ja keskivartalon hallintaharjoitteita jotta saat keskustan vahvaksi. Ylä - ja alakropalle lihasvoimaharjoitteita niin että lantionpohjaan ei tuu kovaa ponnistavan painetta ja saat keskivartalon hallittua liikkeen aikana. Sit tietty spinning ym on ihan ok. Jos kaipaa vähä rankempaa liikuntaa, muistat vaan nesteyttää ekstra hyvin treenin aikana ja jälkeen kun imetät

    Ennemmin vähä vielä käsijarrua kuin kaasua, synnytyksestä ja raskaudesta on kuitenkin aika vähä aikaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hyvistä neuvoista!

      Http://ruusuillatanssimistasittenkin.blogspot.fi

      Poista
    2. Oi kiitos kattavasta kommentista! :) Yritän pitää käsijarrun päällä, mutta helppoa se ei ole. Olisi ihan hirveä polte koviin treeneihin, mutta onneksi vielä on malttanut treenailla maltilla.

      Poista
  2. Mäkin kävin tällä viikolla jälkitarkastuksessa kun synnytyksestä oli kulunut reilut 5 viikkoa. Vatsalihasten kuntoa ei lääkäri tarkastanut, mikä musta kyllä olis tosi hyvä juttu ja vois vaikka kuulua aina jälkitarkastukseen. Itselläni tuota vatsalihasten erkaumaa on pikkuisen vielä. Selällä maatessa ei rakoa tunnu mutta heti kun vähän edes nostan päätä niin erkaumaa tulee jokin parisen senttiä. Meidän yksi lapsista käy joka viikko fysioterapiassa niin fyssari sit katsoi noi mun vatsalihakset ja antoi vähän ohjeita.kuinka voin hiljalleen alkaa niitä kuromaan kasaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoitan nyt kommenttia neljättä kertaa, ku aina on kone seonnut :D Mutta siis mun mielestä vatsalihakset pitäis ehdottomasti tarkistaa, ettei omalla treenillä tee palautumisesta vieläkin hitaampaa. Yritin kokeilla tota vatsalihasten väliä ja vaikkei mitään tunnukaan, niin siitä huolimatta haluun käydä kuulemassa saman myös ammattilaiselta...jospa sieltä irtoisi myös hyviä palautumisvinkkejä :)

      Poista
  3. Mulla oli jälkitarkastus myös kaks kuukautta synnytyksen jälkeen, mutta myöhäinen aika oli siksi koska toinen meidän tytöistä syntyi hätäsectiolla. Silloin lääkäri kyllä vielä tarkisti vatsalihakset ja ne olikin palautuneet jo ennalleen. Mä olin niitä onnekkaita jotka pääsi heti synnytyksen jälkeen takaisin omiin mittoihin ja jopa sen alle, -3kg oli pari viikkoa synnytyksestä.

    Meidän tytöillä ja siskosi pojilla on siis joku vajaa 4kk ikäeroa :) Nellin kautta taisin tänne sun blogiin löytää ja kiva, että löysin :) Tykkään paljon ja etenkin sisustuspostaukset on kivoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sä oot päässy tosi hyvin takas omiin mittoihin! :)

      Aijjaa! Kiva, kun oot löytänyt tänne, meillä tuntuu olevan aika paljonkin samoja lukijoita :D Sisustuspostauksia on tulossa, kunhan vaan saa taas kodin siivottua kuvauskuntoon!

      Poista

Kiitos, kun kommentoit <3