tiistai 27. lokakuuta 2015

-15 Kg

Pari viime viikkoa on ollut ihan hirveetä vääntöä tän blogin kanssa. Haluaisin ihan hirveästi kirjoittaa, ja kirjoitankin (tätäkin tekstiä kirjoitan nyt jo kolmatta tuntia), mutta kirjoittaminen on tosi vaikeaa. Tuntuu, ettei lauseet ole lainkaan fiksuja eikä tekstissä ole päätä eikä häntää. Mä en tajuu missä vaiheessa tästä kirjoittamisesta tuli suorittamista?

Tosiaan oon nyt kirjoittanut tätä postausta jo muutaman hetken. Välillä saan aikaan hyviä lauseita, mutta lopulta painankin backspacea...ei tää vaa onnistu! Onko muilla blogia kirjoittavilla samoja fiiliksiä välillä? Tuntuu et mun kirjoitustaito ja mielikuvitus olis hävinnyt johonkin ja jäljellä on van tönkköä tekstiä! Tosi turhauttavaa.... no jokatapauksessa halusin tulla kertomaan viime viikon laihdutuskuulumiset ja sen myös teen. Jos teksti on tönkköä niin olkoot, toivottavasti tämä huono fengsuivaihe ei kestä kauaa.



Nyt on kaksi viikkoa takana tätä raskauskiloista eroon- kuuria ja mulla pyyhkii aika kivasti. Ensimmäisellä viikolla kiloja lähti tasan kaksi ja viime viikolla paino putosi 1,2 kiloa. Eli ei hullumpi tulos lainkaan!

 Perus terveellinen ruoka ja maltillinen herkuttelu on tuonut niitä kaipaamiani tuloksia ja painon lisäksi myös pari senttiä on hävinnyt tästä ruhosta. Varsinkin vyötäröstä ja reisistä on lähenyt ihan mukavasti senttejä ja tätä vauhtia saan kohta vetää vanhat farkut taas jalkaan. Ei taida mun tavoite -10 kiloa jouluun mennessä ollakaan mikään absurdi ajatus. Toivottavasti tämä painonpudotustahti pysyy.


Vielä olis 7 lähtöpainoon ja n. 12 kiloa tavoitteeseen!

Ateriarytmi on se mikä edelleen tuottaa eniten päänvaivaa. Mulla tulee edelleenkin näläntunne n. tunti edellistä ruokailusta, vaikka olisinkin syönyt ison annoksen. Mun järkeen ei millään käy, että kenelläkään (edes imettäjällä) olisi oikeasti tarveta syödä niin usein, joten katson kellosta, ettei ruokailuvälit alita 3 tuntia, muttei mene 4 tunnin ylikään. Tämä ruokamäärä on ilmeisesti ollut nälästä huolimatta riittävä, koska maitoa tulee edelleenkin hyvin ja sekä äiti, että tytär ovat tyytyväisiä (ainakin suurimman osan ajasta ;))

Viimeviikolla sain tehtyä 3/3 salitreeniä. Kolme treeniä viikkoon tuntuu tällä hetkellä just sopivalta määrältä. Saliohjelmani on tällä hetkellä kolmijakoinen: Selkä-Hauis, Rinta- Olkapää- Ojentaja ja Jalat. Toistot huitelee siellä 12-20 toiston välissä ja vältän edelleenkin kovia ponnistuksia. Onneksi huomenna on vihdoinkin odottamani fyssarikäynti, niin saan vihdoinkin tietää vatsalihaksien todellisen kunnon. Tähän mennessä olen ainoastaan treenannut squeeze- sovelluksen vatsalihasliikkeitä ja en suoraansanottuna uskalla tehdä kovia vatsalihasliikkeitä ennen ammattilaisen lupaa.

Noniin, siinä oli mun tän päivän tekstioksennus ja nyt suljen koneen loppupäiväksi tikslukkoon. Huomenna on siis fyssakäynti IhanA- Fysiolla ja Torstaina Milan 3kk neuvola. Tarkoitus on tulla kirjoittelemaan fiiliksistä heti huomenna, mikäli tekstintuottaminen onnistuu.


2 kommenttia:

  1. Oothan kiltti itsellesi - "ruho" särähtää korvaan! Jään mielenkiinnolla odottamaan raporttia fyssarikäynnistä :)

    VastaaPoista
  2. Hienoa Netta, mut samaa mieltä armollinen ole myöskin itellesi (paraskin puhuja täällä) :D. Törkeen hienoja tuloksia, osottaa sen että mullakin on sit toivoa ja sen ettei itteensä tarvi näännyttää jos haluaa tuloksia vaan kuhan on fiksu :). IKÄVÄ salille...

    -Hanna
    http://fitfataitiys.blogspot.fi/

    VastaaPoista

Kiitos, kun kommentoit <3