tiistai 3. marraskuuta 2015

Mila 3kk

Meidän pieni vauhtihirmu täytti viime torstaina jo kolme kuukautta, sehän on jo 1/4 vuodesta! Aika on mennyt ihan hirmusen nopeasti, eikä meillä asusta enää pieni vastasyntynyt ryppynenä vaan touhukas vauva. Mila on tosiaan varsinainen vauhtimimmi! Kokoajan pitää olla liikkeellä ja paikallaan olo on ihan syvältä.  Pari viikkoa sitten Mila kääntyi ensimmäisen kerran selinmakuulta vatsalleen ja sen jälkeen tätä uutta taitoa onkin harjoiteltu ahkerasti. Lisäksi vatsallaan Mila koittaa kovasti lähteä liikkeelle. Saa nähdä, koska meillä ryömitään, innosta se ei ainakaan ole kiinni! 



Hereillä ollessaan Mila seurustelee kovasti. Vanhemmille jutellaan, hymyillään ja kiljutaan sekä musiikin tahtiin tanssitaan sylissä. Musiikki onkin yksi tämän hetken hittijutuista. Aamupäivällä laitan aina radion hetkeksi päälle ja sitten Mila saa "tanssia". Tanssin lisäksi äidin kanssa "laulaminen on pop! "varsinkin "Ihhahhaa ihhahhaa hepohirnahtaa" . Se on vaan niin hyvä biisi!!! Sylissäolon lisäksi Milasta on kiva touhuta yksin.  Milasta leikkimatolla on kiva leikkiä ja harjoitella kääntymistä, varsinkin roikkuva apina ja kirahvi saa aikaan kovia kiljahduksia ja iloista jokellusta. Leikkimattoleikit kestää 10 minuutista puoleen tuntiin ja leikkihetken jälkeen kikkailua, hyppimistä ja tanssia jatketaan taas äidin tai isin sylissä. 












 Mila nukkuu kolmet päiväunet, jotka ovat kestoltaan tunnista kolmeen tuntiin. Unilta herää pääsääntöisesti iloinen tyttö, mutta välillä heräily kestää vähän pidemmän tovin ja silloin kelpaa vain vanhempien syli.  Päikkäreitä nukutaan useimmiten pinnasängyssä Swaddle* päällä tai vaunuissa äidin lenkkeillessä/ shoppaillessa. Unta riittää päiväunilla 1-3 tuntia ja yöunet kestää seiskasta seiskaan.






Mila käyttää jo 62cm vaatteita ja Neuvolan vaa`an mukaan neiti painaa 5200g. Vaipanvaihto on yksi Milan lempipuuhista  ja uusi lelu hoitopöydän päällä tekee tästä hetkestä vieläkin hauskemman. Hoitoalusta alkaa tosin käydä hieman pieneksi, kun vauhtia on jo niin paljon! Tätä neitinäpsää ei voi jättää enää hetkeksikään valvomatta.


Milalla löytyy tarvittaessa aika paljonkin tempperamenttia, ties mistä perinyt? Kaikessa ihanuudessaan tämä pieni tyttö on valloittanut niin äidin, kuin isänkin sydämen. Innolla odotetaan uusia taitoja ja muistoja!


 




13 kommenttia:

  1. Tosi kiva lukea Milan kuulumisia ku meidän lapsillahan on vaan muutaman päivän ikäero. Meidän poika täytti 31 päivä 3kk:)

    T. Kirsi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo munki mielestä on kiva seurata toisten samanikäisten lasten kuulumisia, on kiva aina vähän "verrata" :)

      Poista
  2. Voi neiti! Ihan jo niin oman näköisensä, söpö ku mikä! <3

    VastaaPoista
  3. Voi että mikä söpöläinen hän on.♥
    Ihania kuvia ja kivoja kuulumisia. :)

    VastaaPoista
  4. Siis nukutaanko teillä jo yhtä soittoo seiskasta seiskaan? 😄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh! Jäänyt aika olennainen osa pois :D Mila herää n. 11, 02 ja 05 yleensä. Tosin nyt on ilmeisesti joku tiheän imun kausi niin tää viikko on herätty 4-8 kertaa yöllä syömään. Huoh!

      Poista
    2. Joo :) meillä on noin kuukauden nuorempi neiti niin on kiva seurata miten teillä jo kehitytään..

      Poista
  5. Voii mikä söpöläinen! Meillä on myös 1,5v Mila :')

    VastaaPoista

Kiitos, kun kommentoit <3