sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Vappu


Voi elämä tätä teknologiaa, tai ennemminkin teknologiamuutta (hah, onks tää ees sana? :D) ...no kuitenkin, tietokoneen tilanne on edelleen "aika" surkea!  Eihän toi suostu minkäänlaiseen yhteistyöhön, joten kirjoittelen nyt kännykällä tällä erää. Meillä olis kyllä tablettikin,  mut mun perä painaa liikaa, en jaksa nousta ja hakea sitä tuolta makkarista. 

Viikonloppu on mennyt tosi herkkuisissa merkeissä, ettei ihmekään jos perä painaa! Perjantaina nautittiin vappubrunssista perheen kesken. Meillä oli vaikka mitä herkkuja tarjolla. Valmistelut aloitettiin jo torstaina ja perjantaiaamuna aloin vielä leipurihiivailemaan ja tein sämpylöitä, croisantteja, mansikkarahkapiirakan, kaurakeksejä ja munkkeja . Kalle ihmetteli mun leipurinvauhtia, muttei valittanut kun tiedossa oli herkkubrunssi.



Syömisen jälkeen olo oli todella kylläinen.  Viimeviikkoina ruokavälit on venynyt ihan liian pitkiksi ja näin kävi myös vappuna. En oo varmaan kolmeen vuoteen syönyt näin vähää oikeeta ruokaa. Tämä tietenkin aiheuttaa sen, että iltaisin tekee mieli kaikkea hyvää. Tuntuu, että sokeria vaan on PAKKO saada!!! Taidan olla aikamoisessa sokerikoukussa. Täytyy vähän skarpata,  ettei Mini muutu kohta Maxiksi :D

Herkutteluista huolimatta on liikuntaa tullut harrastettua syönnin lomassa. Lahden kuntokeskus K&M:llä viikonverran avoimet ovet ja kävin siellä mammajumppailemassa eilen ja tänään. Ajatus olisi mennä huomennakin. Sisäreidet tuppaa olemaan vaan tosi jumissa (kuuluu kuulemma asiasn), täytyy vähän venytellä Suomen peliä katsellessa.

-Netta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kommentoit <3