Iso pieni

Tiistaina oli aika synnytystapa-arvioon heti aamusta.  Aluksi vähän jännitin sinne menoa...En ole koko raskausaikana ihan oikeasti pelännyt, että jokin olisi pielessä, mutta aina ennen neuvolaa/ultraa mielen valtaa mahdottoman suuri huoli tuosta pienestä. Samanlaisia ajatuksia pyörittelin taas päässäni maanantain ja tiistain vastaisena yönä, eikä nukkumisesta meinannut tulla mitään. Pienen huolen ja jännityksen lisäksi viimepäivinä liitoskivut ovat häirinneet öitäni. Joskus aiemminkirjoittelin siitä vatsan pistelystä, mitä luulin liitoskivuiksi. Ehkä ihan hyvä, että en oikeasti tiennyt mitä liitoskivut ovat. Kipu on nimittäin "aika" infernaalista. Öisin siis tuntuu mielettömän  kovaa kipua nivusissa ja häpyluunalueella. Kyljeltä toiselle kääntyminen pitää tehdä noin kymmenessä pienessä osassa varoen, muuten pistää ihan huolella. Muutamana viime yönä olen onnistunut säikäyttämään kallen perinpohjaisesti. Se on luullut ihan tosissaan , et mä vähintään synnytän sänkyyn. Ähellys ja puhina on kuulemma ihan sellasta :D Muutama yö sitten en ihan oikeasti päässyt sängystä vessaan, koska  aina tietyssä kohtaa nousua tuli kova viiltävä kipu ja oli pakko palata selinmakuulle.

Näistä liitoskivuista huolimatta mun olo on tosi hyvä. Jotenkin ajattelen, ettei mulla edes ole vaivoja. Ajattelin etukäteen nämä viimeiset viikot huomattavasti pahempana. Edelleen olo tuntuu melko ketterältä, ja välillä vain maha muistuttaa tästä raskaudesta.  Ehkä se alku-ja keskiraskauden huonovointisuus nyt "palkitsee" , ja mun annetaan vihdoin nauttia tästä raskaudesta.

Ennen lääkäriä hoitaja otti perusjutut. Pissa oli ok, samoin paino oli noussut sopivasti ylöspäin. Verenpaine oli noussut, mutta lukema oli edelleen ihan ok. Lisäksi juttelimme hieman synnytyksestä ja tulevasta imetyksestä. Synnytyksen suunnittelun lopetin oikeastaan siigen, kun kuulin minin olevan perätilassa. Ajattelin,  ettei sektiota voi suunnitella.  Tai voiko synnytystä koskaan suunnitella? Olen lukenut monet synnytyskertomukset ja alan vähän olla sitä mieltä, ettei auta muu, kuin luottaa kätilöihin ja lääkäreihin. Eiköhän he ole sen homman tehnyt jo niin monta kertaa, luulis et ne osaa neuvoa. Pieni ajatus kuitenkin on. Toivon mahdollisimman lääkkeetöntä synnytystä, mutta en ole asian kanssa ehdoton. Haluan, että henkilökunta sanoo mulle jos vaikutan siltä et tarvin jotain lisädroppeja. Imetyksestä olen kirjoittanut aiemmin, enkä oikein osaa stressata siitäkään. Imetän jos kykenen,  jos ei onnistu niin ei haittaa. Ei ne korvikevauvat sen kierompaan kasva.

Hoitajan vastaanotolla meni reilu 15min ja siitä pääsimme melkein heti lääkärin luo. Ensin tehtiin sisätutkimus ja pää tuntui kuulemma selkeästi alhaalla. Kohdunsuu oli kiinni ja kaulaa jäljellä 2cm ( kuulemma normaali). Sisätutkimus on aina yhtä inhottava,  en kyllä mitenkään pysty olemaan siinä rentona, kun toinen sörkkii suhteellisen kovakouraisesti. Onneksi se osuus oli ohi nopeasti ja lääkäri aloitti ultrauksen. Pieni oli tosiaan kääntynyt raivotarjontaan, hyvä mini!!! Ja hän on edelleen hyvin vikkelä tapaus. Hän teki hengitysharjoituksia ja nyrkkeili ultralaitetta kohti. Tais vähän ärsyttää! Kuvassa näkyi pienet varpaat ja niiden seassa pienet kädet, käsi meni monta kertaa nyrkkiin ja sitten ojentui. Mini taisi vilkuttaa meille <3 Meidän pieni mytty!

Typsy oli kuulemma erittäin hyvinvoiva ja painoarvio oli 2949g. Syntymäpainoksi arvioi 3800g. Kohta jo näkee pitikö arvio paikkansa. Kuukauden sisällä meillä todennäköisesti on jo vauva!

Laskettuun aikaan on muutama viikko, mut luulen ettei kyllä synny ennen sitä. Eikä toisaalta tarvikkaan, mulla on niin paljon hommia tehtävänä, ettei tässä kyllä ehtisikään synnyttää. Mansikat pitää pakastaa ja mitä vielä? Ainiin kohtu oli kuulemma kalkkeutunut, vai olikohan se edes kohtu? :D kuulemma merkki lähestyvästä synnytyksestä. Iik!!