Raskauden jälkeinen Fysioterapia 2. käynti

Yhteistyö: IhanA Fysio

Kävin viime viikon keskiviikkona IhanA Fysiolla toistamiseen raskauden jälkeisessä fysioterapiassa.  Tällä toisella kerralla keskityimme uusiin hieman vaativampiin harjoitteisiin, ja lopuksi Sini Marjaana vastasi teidän esittämiin kysymyksiin. Viime postaukseen Kysymyksiä tuli muutamia ja listaan ne nyt tähän ihan kärkeen. Mikäli tämän hoitojakson aikana teillä tulee uusia kysymyksiä, voi niitä edelleen esittää kommenttiboksiin.

Kuinka kauan pissankarkailu on normaalia synnytyksen jälkeen? Entä kuinka kauan kestää se, että ei kunnolla tunne pissahätää? Missä vaiheessa näistä on hyvä hakeutua hoitoon, jos ei ala normalisoitumaan?

Virtsankarkailu ei ole ikinä normaalia. Synnytyksen jälkeen vaiva on ns. luonnollista, mutta vain muutamia viikkoja. Mikäli virtsankarkailua esiintyy vielä kahden kuukaudenkin jälkeen synnytyksestä, suosittelee Sini Marjaana hakeutumaan fysioterapiaan. Virtankarkailu synnytyksen jälkeen johtuu hyvinkin usein lantionpohjalihasten heikkoudesta tai lihasten ylijännityksestä. Tämän vuoksi lantionpohjalihaksia tulisi harjoitella jo raskausaikana, sekä viimeistään 48 tunnin sisällä synnytyksestä.

Voisinkin kysäistä mitkä on sellaisia merkkejä että kannattaa epäillä vatsassa vielä olevan diastaasia ja hakeutua fyssarille? 

Yleisimmin ongelman pystyy havaitsemaan pömpöttävästä vatsasta. Myös vatsalihaksia jännittäessä tuleva "harjanne" tai "kimmottomuus" ovat hyviä merkkejä. Harjanteella tarkoitan suorien vatsalihasten väliin jännittäessä tulevaa pientä "kohoumaa". Kimmottomuus taas tarkoittaa saman alueen ponnahtamattomuutta. Tätä jälkimmäistä voi helposti kokeilla selinmakuulla. Mene selinmakuulle ja laina jalat koukkuun. Tämän jälkeen aloita tunnustelemaan suorien vatsalihasten väliä rintalastasta alaspäin. Kohdan pitäisi olla ns. trampoliini. Mikäli sormien alla tuntuu vain "löllöä", on silloin kyseessä tämä kimmottomuus. Näiden tunnustelu voi kuitenkin kotikonstein olla hieman hankalaa, mikäli vatsanseudulla on suuri rasvakudos.

Onko virtsankarkailun ehkäisemiseksi/vaivan parantamiseksi synnytyksen jälkeen olemassa "kotikonsteja" vai olisiko parempi hakeutua fysioterapiaan, missä vaiheessa? Onko tälle vaivalle, jotain tiettyä rajaa, mikä on normaalia?  

On! Paras kotikonsti on aloittaa lantionpohjanlihasten harjoittelu 48h sisällä synnytyksestä. Synnytyksen jälkeen omatoimista harjoittelua voi hyvin tehdä n. kaksi kuukautta, mutta mikäli säännöllinen harjoittelu ei tuota tulosta (edelleen virtsankarkailua) olisi hyvä hakeutua fysioterapiaan.

Voiko fysioterapiaan hakeutua/ onko siitä hyötyä, vaikka synnytyksestä on jo 3 vuotta aikaa?

Voi todellakin. Useilla asiakkaista on synnytyksestä aikaa jopa 10-15- vuotta. Ongelmaa "hoidetaan" samantyylisillä harjoitteilla riippumatta synnytysvuodesta. Esimerkkiharjoituksia on tässä postauksessa.

Tämä toinen käynti oli hieman erilainen, mitä ensimmäinen. Ihan ensinnäkin tapaamisesta sai huomattavasti enemmän irti, kun Mila oli kotona Mumminsa kanssa. Ensimmäisellä kerralla Mila nimittäin huusi about puoli tuntia! (heh keskittyminen ehkä hieman herpaantui välillä)

Keskiviikon tapaaminen alkoi taas peilin edestä. Kokovartalopeili on mulle tällä hetkellä vähän kääk- juttu. Meillä ei ole kotona lainkaan kokoartalopeiliä (saamattomiako?), niin koko kropan näkeminen aina hieman jänittää. Onneksi kroppa on taas palautunut lisää viime kerrasta. Oli ilo huomata, että pieni skarppaus ruoan kanssa on tosiaan tuottanut toivottua tulosta.

Peilin edessä koko homma lähti selän tunnustelusta. Viimeksi mun selkä (tai oikeastaan koko kroppa) oli ylijännittyneessä tilassa ja varsinkin selkälihakset olivat, kuin kaksi rautakankea. Liikkuvuusharjoittelu ja kropan rentouttaminen on selkeästi toiminut, kun selkä oli nyt "normaali". Lisäksi kova selkäsärky on nyt ainakin toistaiseksi pysynyt poissa! Peilin edessä teimme taas sekä sivu- että takataivutukset. Tällä kertaa kesivartalo pysyi jo hyvin hallinnassa, eikä sivutaivutuksessa vatsa pulahtanut viime kerran tavoin ulos.

Seuraavaksi oli vuorossa vatsalihaksien tunnustelua. Olin jo salaa toivonut niiden palautumista, odotan niin innolla kunnon vatsalihastreenejä. Mutta ei , vieläKÄÄN ei ole sen aika. Erkaumaa oli enää 3cm (2,7cm normaali mitta), mutta siitä huolimatta navan kohdalla oli löllöä ja vatsalihastreenit saavat edelleen odottaa.  Ylä- ja alavatsassa tilanne on jo hyvä, mutta ei auta. Teimme muutamia rutistuksia ja niissä vatsa pullahti ulos. En olisi ikipäivänä uskonut palautumisen kestävän näin kauan! Ilman fysioterapiaa olisin jo kovaa tahtia tekemässä linkkareita ja hoovereita. Onneksi menin tarkistuttamaan tilanteen.

Vatsalihasten tarkistuksen ja muutamien rutistuksien jälkeen oli aika käydä tulevat kotitehtävät läpi. Sain kolme erilaista liikettä tehtäväksi päivittäin. Nämä uudet liikkeet ovat jo vähän haastavampia ja pitää tosissaan tehdä töitä, jotta poikittainen vatsalihas aktivoituu. Pienenä lisähuomiona vielä! Käy kurkkaamassa edellisen käynnin postaus  täältä, mikäli postaus on mennyt ohi (Tekstissä hyvä vinkki, kuinka tarkistaa lantiopohjalihasten oikeaoppinen harjoittelu).

1. Käden nosto selinmakuulla

Asetu selinmakuulle jalkapohjat kiinni lattiaan. Nosta oikea käsi ylös- vedä keuhkot täyteen happea- uloshengityksellä aktivoi lantionpohjalihakset ja poikittainen vatsalihas-Nosta käsi- Rentouta. 

2. Kylkimakuulla

Asetu kylkimakuulle. Laske pää lepäämään käden päälle ja jätä toinenkin käsi rennoksi. Pidä pää suorassa ja työnnä lonkkaa pois päin. Tässä liikkeessä sama juttu. vedä keuhkot täyteen happea ja uloshengityksellä aktivoi lantionpohjalihakset ja poikittainen vatsalihas- Rentouta. 

3. Konttausasento

Asetu konttausasentoon. Tarkista, että polvet ovat lonkan kanssa samassa linjassa. Huomioi pään asento. Tee harjoitus: Vedä keuhkot täyteen happea ja uloshengityksellä aktivoi lantionpohjalihakset ja poikittainen vatsalihas- Rentouta. 

Nämä kolme harjoitusta on tehokkaita liikkeitä lantionpohjalihasten sekä poikittaisen vatsalihaksen aktivointiin. Nämä harjoitukset edesauttavat erkauman hoidossa, oli siitä synnytyksestä aikaa 3 kuukautta tai jopa 15 vuotta.

Näitä harjoituksia tehdessä tietynlainen rehkiminen on turhaa. Jännitä lantionpohjalihaksia ja poikittaista vatsalihasta lempeästi, mutta kuitenkin niin, että tunnistat tekeväsi liikkeet oikein. Mikäli oikeiden lihaksien löytäminen tuottaa vaikeuksia, suosittelen kääntymään ammattilaisen puoleen!

Virtsankarkailu ja pömppövatsa ei ole normaalia, koskaan ei ole liian myöhäistä päästä näistä vaivoista eroon.

Fysioterapiakäynti saatu!

En hyödy linkkien klikailuista.

Iso pieni

Tiistaina oli aika synnytystapa-arvioon heti aamusta.  Aluksi vähän jännitin sinne menoa...En ole koko raskausaikana ihan oikeasti pelännyt, että jokin olisi pielessä, mutta aina ennen neuvolaa/ultraa mielen valtaa mahdottoman suuri huoli tuosta pienestä. Samanlaisia ajatuksia pyörittelin taas päässäni maanantain ja tiistain vastaisena yönä, eikä nukkumisesta meinannut tulla mitään. Pienen huolen ja jännityksen lisäksi viimepäivinä liitoskivut ovat häirinneet öitäni. Joskus aiemminkirjoittelin siitä vatsan pistelystä, mitä luulin liitoskivuiksi. Ehkä ihan hyvä, että en oikeasti tiennyt mitä liitoskivut ovat. Kipu on nimittäin "aika" infernaalista. Öisin siis tuntuu mielettömän  kovaa kipua nivusissa ja häpyluunalueella. Kyljeltä toiselle kääntyminen pitää tehdä noin kymmenessä pienessä osassa varoen, muuten pistää ihan huolella. Muutamana viime yönä olen onnistunut säikäyttämään kallen perinpohjaisesti. Se on luullut ihan tosissaan , et mä vähintään synnytän sänkyyn. Ähellys ja puhina on kuulemma ihan sellasta :D Muutama yö sitten en ihan oikeasti päässyt sängystä vessaan, koska  aina tietyssä kohtaa nousua tuli kova viiltävä kipu ja oli pakko palata selinmakuulle.

Näistä liitoskivuista huolimatta mun olo on tosi hyvä. Jotenkin ajattelen, ettei mulla edes ole vaivoja. Ajattelin etukäteen nämä viimeiset viikot huomattavasti pahempana. Edelleen olo tuntuu melko ketterältä, ja välillä vain maha muistuttaa tästä raskaudesta.  Ehkä se alku-ja keskiraskauden huonovointisuus nyt "palkitsee" , ja mun annetaan vihdoin nauttia tästä raskaudesta.

Ennen lääkäriä hoitaja otti perusjutut. Pissa oli ok, samoin paino oli noussut sopivasti ylöspäin. Verenpaine oli noussut, mutta lukema oli edelleen ihan ok. Lisäksi juttelimme hieman synnytyksestä ja tulevasta imetyksestä. Synnytyksen suunnittelun lopetin oikeastaan siigen, kun kuulin minin olevan perätilassa. Ajattelin,  ettei sektiota voi suunnitella.  Tai voiko synnytystä koskaan suunnitella? Olen lukenut monet synnytyskertomukset ja alan vähän olla sitä mieltä, ettei auta muu, kuin luottaa kätilöihin ja lääkäreihin. Eiköhän he ole sen homman tehnyt jo niin monta kertaa, luulis et ne osaa neuvoa. Pieni ajatus kuitenkin on. Toivon mahdollisimman lääkkeetöntä synnytystä, mutta en ole asian kanssa ehdoton. Haluan, että henkilökunta sanoo mulle jos vaikutan siltä et tarvin jotain lisädroppeja. Imetyksestä olen kirjoittanut aiemmin, enkä oikein osaa stressata siitäkään. Imetän jos kykenen,  jos ei onnistu niin ei haittaa. Ei ne korvikevauvat sen kierompaan kasva.

Hoitajan vastaanotolla meni reilu 15min ja siitä pääsimme melkein heti lääkärin luo. Ensin tehtiin sisätutkimus ja pää tuntui kuulemma selkeästi alhaalla. Kohdunsuu oli kiinni ja kaulaa jäljellä 2cm ( kuulemma normaali). Sisätutkimus on aina yhtä inhottava,  en kyllä mitenkään pysty olemaan siinä rentona, kun toinen sörkkii suhteellisen kovakouraisesti. Onneksi se osuus oli ohi nopeasti ja lääkäri aloitti ultrauksen. Pieni oli tosiaan kääntynyt raivotarjontaan, hyvä mini!!! Ja hän on edelleen hyvin vikkelä tapaus. Hän teki hengitysharjoituksia ja nyrkkeili ultralaitetta kohti. Tais vähän ärsyttää! Kuvassa näkyi pienet varpaat ja niiden seassa pienet kädet, käsi meni monta kertaa nyrkkiin ja sitten ojentui. Mini taisi vilkuttaa meille <3 Meidän pieni mytty!

Typsy oli kuulemma erittäin hyvinvoiva ja painoarvio oli 2949g. Syntymäpainoksi arvioi 3800g. Kohta jo näkee pitikö arvio paikkansa. Kuukauden sisällä meillä todennäköisesti on jo vauva!

Laskettuun aikaan on muutama viikko, mut luulen ettei kyllä synny ennen sitä. Eikä toisaalta tarvikkaan, mulla on niin paljon hommia tehtävänä, ettei tässä kyllä ehtisikään synnyttää. Mansikat pitää pakastaa ja mitä vielä? Ainiin kohtu oli kuulemma kalkkeutunut, vai olikohan se edes kohtu? :D kuulemma merkki lähestyvästä synnytyksestä. Iik!!

Mä oon niin tööt!

Viime viikot on mennyt ihan hujauksessa ohi. Vasta hetki sitten kerroin raskaudesta ja jo kohta on rakenneultra edessä.

 Töissä ja vapaa-ajalla on ollut melkoista hulinaa. Arkipäivät olen töissä melkein aamusta iltaan ja viikonloppuisin on jos jonkinlaista aktiviteettia. Normaalissa arjessa (siis ei raskaana ollessa) tämä "vauhdikas" ja tarkkaan aikataulutettu elämä on tuntunut oikealta, ja olo on ollut hyvin energinen. Nyt raskausaikana tilanne on kuitenkin toinen...Arki tuntuu todella raskaalta ja huomaan kuinka työpäivistä on tullut suorittamista. Tällä hetkellä jaksan töissä sillä voimalla, että tiedän loman alkavan ihan kohta, eikä äitiysloman alkuunkaan ole enään mikään mahdoton matka.

Jokin aika kirjoitin pahoinvoinnista (taisi olla vko 12). Silloin pahoinvointi oli muutaman päivän poissa ja luulin jo sen loppuneen. No ei se loppunut, vaikka neuvolassakin sanottiin, että erittäin monella loppuu ensimmäisen kolmanneksen jälkeen kuin seinään! Itsellä tilanne oli vähän toinen. Suunnilleen tuolloin loppui se kokopäivän jatkuva pahoinvointi ja etominen. Tämän tilalle tuli kuitenkin aamu/ iltapahoinvointi sekä järjetön väsymys. Energiaa riittää töihin ja suunniteltuihin menoihin, mutta kotiin palatessa olen aivan loppu!

Tämän viikon keskiviikkona oli neuvola, ja päästiin vihdoinkin meidän oman neuvolalääkärin vastaanotolle (viimekerralla oli tapahtunut jokin erehdys ja sijainen oli varannut ajan väärälle neuvolatädille). Pelkäsin, että uusi neuvolatäti olisi ihan kamala, kun tämä ensimmäinen vaikutti tosi hyvätä ja asiantuntevalta. Ajattelin, että mun tuurilla meidän oma on ihan hirvee nipottaja :D. No onneksi ei ollut, itseasiassa meidän neuvolatäti on just täydellinen meille.

Ennen neuvolakäyntiä ajattelin, että jotkin arvot olisi alhaiset ja sen vuoksi tämä väsymys on niin hallitsevaa, Luuloista huolimatta kaikki oli oikein hyvin, niin minulla, kuin Minilläkin. Pikkusen sydänääniä oli taas ihana kuunnella <3 Neuvolassa minulta myös kyseltiin jaksamisesta. Kerroin totuuden. Olen väsynyt. Oksennan melkein joka ilta töiden jälkeen ja sen lisäksi n. joka toinen aamu. Vakuutin kuitenkin jaksavani, koska siltä minusta tuntuu. "Minähän menen vaikka läpi harmaan kiven!". Kallen mielestä vähättelin oloani, ja ehkä hän onkin oikeassa... Mutta jospa tämä tästä.

Luulen, että mun pitää opetella vähän rauhoittumaan. Pitää miettiä mitä viikolla voisi tehdä vähemmän, jotta jaksaisi paremmin. Tällä hetkellä olen karsinut ajan täältä blogista, vaikka en millään haluaisi. Bloggaaminen on nimittäin ihan loistavaa terapiaa arjen keskellä! Mutta Yrittäkää kestää, postaustahti toivottavasti tihenee, kun olo taas paranee. 

Jatkuvan kiireen lisäksi olen tullut entistä kriittisemmäksi tämän blogin suhteen. Luonnoksissa on ehkä viisi julkaisematonta postausta, mitä olen kirjoittanut parina viime viikkona. Julkaisu on kuitenkin jäänyt, koska tekstit tuntuu niin sekavilta. Ehkä vielä jonain päivänä ne julkaisen, saa nähdä.

Tänään tekstiä ei kuitenkaan tämän enempää tule, vaikka kuinka yrittäisin. 

Loppu illan lataan akkuja, jotta jaksan ensi viikon.

Toivottavasti seuraava kirjoitus olisi vähän positiivisempi!

Tädin rakas<3 Jos saisin edes puolet tosta energiasta!

Mulla oli suunnitelma...

Jo pari vuotta sitten aloin miettimään tulevaisuutta ja tulevaa raskaus/ vauva-arkea. Lapset ovat aina olleet se juttu, eikä koskaan ole käynyt pienessä mielessäkään, etten lapsia haluaisi. Kun siskoni sai lapsia ja seurasin vierestä heidän arkeaan, alkoivat omatkin kasvatusmetodisuunnitelmat ja perjaatteet vanhempana selkeytyä.

Osa "suunnitelmista" tuntuu tällä hetkellä vähän absurdeilta, mutta suurimman osan ajatuksistani voin edelleen allekirjoittaa. Tässä muutamia ajatuksia:

1. En halua imettää lainkaan.

En tiedä mistä tämä ajatus on lähtenyt, mutta jotenkin imetys herättää monenlaisia ajatuksia niin puolesta, kuin vastaankin, etten tiedä onko se kaikki imetyksen arvoista.

 Ensinnäkin vauva on niin kiinni äidissä ensimmäisten kuukausien ajan, että isä jää helposti vähän taka-alalle vauvan hoidossa. Lisäksi äiti on paljon pirteämpi aamulla ja päivällä, kun joku muukin voi yöllä nousta antamaan maitoa.

Myös sukulaisilla/ tutuilla on mahdollisuus osallistua vauva-arkeen kyläillessään. Itsestäni oli ainakin ihana syöttää siskon poikia tuttipullosta ja lopuksi röyhtäyttää.

Myös äidillä on elämä. 

Voi käydä shoppailemassa/ urheilemassa/ viettää ihan vain omaa aikaa ilman , että kokee huonoa omaatuntoa siitä, että vauva ei saa äidinmaitoa. Tai jos saa on se pitänyt pumpata valmiiksi pulloon.

...Tiedän, että on paljon tutkimuksia ja kirjoituksia siitä, kuinka terveellistä äidinmaito on lapselle, ja kuinka paljon rakkautta ja läheisyyttä lapsi imetyksen aikana kokee. Näistä asioista huolimatta mielestäni tärkeintä on se, että vauva saa ruokaa (korvikkeena tai äidinmaitona) sekä sitä rakkautta ja läheisyyttä. Tuli se sitten imetyksen muodossa tai ei.

Tällä hetkellä ajattelen melko samoin. Ainoa poikkeus on, että olen valmis yrittämään imetystä. Jos imetys onnistuu olisin erittäin valmis kokeilemaan puoli-imetystä täysimetyksen sijaan. Näin ollen lapsi saisi hyvää ravintoa, sekä äitikin jaksaisi paremmin. Nyt tuntuu, että 2-3 kuukautta imetystä korkeintaan (mutta tämäkin ajatus voi vielä muuttua). En kuitenkaan aio ottaa stressiä imetyksestä. Onnistuu jos onnistuu. Jos ei niin ei haittaa.

2. Vauvalla on vain kivoja vaatteita

Jokaisen mielipide kivasta on vähän erilainen, ja saakin olla. Jokainen pukekoot lapsensa mieleisikseen. Itse olen sitä mieltä, että vauvaa ei tarvitse pukea överi vauvamaisiin vaatteisiin. En voi sietää potkupukuja, joten niitä ei meille myöskään tule. Puolipotkarit ja body näyttää paljon kivemmalta.

kela.fi

3. Ei perhepetiä ja vauva nukkuu omassa huoneessaan

Tämä ajatus on jo muuttunut. Perhepedistä olen edelleen ehdottomalla ei linjalla, mutta vauva ei kyllä nuku yksin. Ei ainakaan aluksi. Pinnasänky tulee aluksi meidän makkariin, ja vasta muutaman kuukauden ikäisenä mini saa muuttaa omaan huoneeseensa.

Olen lukenut monia artikkeileita aiheeseen liittyen, eikä missään ole ollut tarpeeksi hyviä perusteluja perhepedin puolesta, joten se jää. Lisäksi en ole valmis kuoppaamaan parisuhdettamme ja omaa untani...joten. EI

4. Hyvä taloudellinen tilanne ja vakkarityö

No taloudellinen tilanne on ihan hyvä, toki voisihan se aina olla parempikin. Vakkarityötä ei ole, mutta onko sillä nyt perjaatteessa väliäkään? Mielestäni vauvoja saadaan, eikä eikä tehdä, joten liika suunnitteleminenkin on mielestäni turhaa. Luulen, että koskaan ei ole ns. täydellinen aika tehdä lapsia, jos vain miettii mitä kaikkea voi käydä (rahat loppuu, tulee ero, ei oo täitä yms.), en silti tarkoita että suosittelen lähtemään soitellen sotaan. Pieni suunnitelmallisuus on ok, mutta kaikella rajansa.

5. Parisuhteen pitää olla kunnossa

Lapsi parisuhteen laastariksi ei ole ratkaisu mihinkään. Mielestäni parisuhteen pitää olla kunnossa ennen lapsen syntymää ja lapsi on vain "rakkauden sinetti". Ollaan Kallen kanssa puhuttu tulevasta vauva-arjesta ja tilanteesta mahdollisen eron edessä. Me ollaan molemmat luvattu toisillemme, että kumpikaan ei saa lähteä kävelemään ensimmäisen vuoden aikana. Ihan sama kuinka ärsyttävä toinen on, nukutaan sitten vaikka eri huoneissa, mutta erota ei saa!

Jos suhde on ollut hyvä ennen lasta ja ero tuntuu oikealta vaihtoehdolta vauvan synnyttyä, on mielestäni peiliin katsomisen paikka. Ei syynä ole huono parisuhde, vaan todennäköisesti väsymys.

6. Kun tulen raskaaksi noudatan  "diettiä" ja liikun aktiivisesti

Hahhhahhah! Antakaa mun nauraa omille ajatuksilleni :D

En enkä tajunnut kuinka raskasta raskaanaolo onkaan, mutta jos olen ihan oikeasti kuvitellut noudattavani diettiä niin olen ollut joko vajaa päästäni tai sitten en oikeasti ajatellut raskauspahoinvoinnin osuvan kohdalleni! 

Siinä vaiheessa, kun mikään ei maistu on vähän hankala oudattaa mitään ruokavaliota, saatika sitten jos on väsynyt niin lähe siinä nyt sitten jumppaamaan. No toisaalta nyt kun alusta on selvitty, voisi ruoka-asiankin kanssa vähän skarpata, jos en halua synnyttää 10 kiloista maximiniä :D

7. Ostan vauvanvaatteita/ tavaroita vasta, kun tiedän minin sukupuolen

...juu ihan kiva ajatus, mutta todellisuus on ihan eri.

Haluaisin päivittäin käydä vauvanvaateostoksilla, tai ainakin hymistelemässä kaikkea. Ne on niin pieniä ja söpöjä, etten malta olla ostamatta. Eilen ostin Benettonista supersöpöt farkut minille <3

8. Vauvamaha on aluksi pieni ja äitiysvaatteita tarvii vasta ihan lopussa

No joo vatsa on vielä melko pieni, mutta se ei tarkoita sitä, ettei lantio, reidet, perse, vatsa ja tissit olisi ihan toista kokoluokkaa, kuin muutama kuukausi sitten. Vaatekaapista löytyy tällä hetkellä muutamat leggarit, mitkä mahtuu jalkaan. Farkuille on jo sanottu heipat, samoinkuin kaikille tiukoille paidoille. Jos haluan, että mulla on päällepantavaa, on äitiysvaatemaailmaan tutustuttava ihan pian.

9. Hehkun raskausnonnea

Raskaudesta olen kyllä onnellinen, mutta hehkuminen on aika vähäistä :D Tai no hehkunhan mä punaisena aina silloin, kun olen oksentanut tai väsymyskiukku iskee ;)

10. Äitiyslomalla ehtii lomailemaan

Toivotaan, mutta vähän jaksan epäillä. Jos mini vähänkään peri mun luonnetta, ni se on varmasti vauhdikas maha-asuja loppuvaiseessa. Lisäksi uskon, että ison mahan kanssa kesäkuumalla ei oo kauheen kiva.

Ultraa treeniä ja vaatteita

Tänään alkoi nyt sitten kolmastoista, vai onko sittenkin neljästoista raskausviikko. No eniveis 13+1. Ensimmäinen kolmannes siis takana, ja vielä "muutama" viikko edessä. Neuvolassa mulle luvattiin, että erittäin suurella todennäköisyydellä pahoinvoinnin pitäisi olla loppunut tähän mennessä. Olo vaikuttaa nyt hyvältä, mutta pitkien työpäivien jälkeen olo on edelleen surkea, eikä oksentaminen ainakaan viimeviikolla loppunut. Ehkä tällä viikolla sitten? Mulle luvattiin!!! ;)

Neuvolasta saamassani vauvanodotuskirjassa lukee: "monet iloitsevat, että vatsa alkaa näkyä". Tarkoittaa siis varmaankin sitä, että kohta mulla ei ole tätäkään vähää päälle pantavaa. Nyt matkasta on pudonnut melkeimpä kaikki farkut sekä monet siistimmät paidat, koska ne ei vaan yksinkertaisesti enään istu. Onneksi kaupat ja kaappi ovat täynnä ihanan löysiä tunikoita/ neuleita ja joustavia trikoita.

Vauvasta sanotaan seuraavaa:

Kirjan mukaan sikiön pää-perämitta on 7cm ja paino 35g. Taitaa pitää aika tarkalleen paikkansa, nimittäin meidän mini oli perjantaisessa ultrassa 6cm pitkä. 

Ennen ultraa mua jännitti ihan hirveästi. Pelkäsin, että mini on hävinnyt jonnekin ja ultrassa näkyisi vain pelkkää mustaa. Kalle yritti kovasti vakuutella, ettei se sieltä mihinkään lähtisi...mutta minkäs teen vainoharhaisuudelleni. Lisäjännityksen tilanteeseen teki vielä se, että ultra oli Päksissä ja aattelin, et sielä kuuluu hirveitä karjasuja kun joku on just punnertamassa vauvaansa ulos :D no ei kuulunut karjasuja ja kaikki meni muutenkin todella hyvin!

Ultraus ei ollut lähellekään niin kovakouraista, kuin ensimmäisellä kerralla ja kätilö oli todella mukava ja katseltiinkin miniä todella pitkään. Sielä se vilpertti hyppi edestakaisin ja lopuksi pomppi selälläänkin <3 Olin ihan ihmeissään, miten noin pieni voikin näyttää jo nyt niin ihmiseltä. Tosin aivan jäätävän pitkät kädet ja jalat. Aloin ihan ääneen nauramaan , kun mini yhdessä vaiheesa ojensi kätensä ja vilkutti <3 

Lopussa ultrattiin vielä vatsan päältä, kun kätilö ei ollut saanut kuvaa, mistä saisi mitattua niskaturvotusen. Yhtäkkiä tunsin ihan pienen vähänkuin vatsakrampin. se oli tosi jännän tuntunen. Samassa näen kuvaruudulta, kun mini ojentaa jalkaansa. "oliko se potku? tunsinko nyt ensimmäisen liikkeen?" en ollut varma. En halunnut sanoa tuntemustani ääneen, jos se olikin jotain muuta.  Hetken päästä sama kävi kuitenkin uudelleen. En ole vieläkään varma siitä oliko kyseessä potku, mutta ajattelen kuitenkin niin.

Ultran jälkeen olin ihan täpinöissäni ja oonnellinen, onneksi kaikki oli hyvin!

Päksistä ajoimme salille. Huono-olo oli taas muutaman päivän pysynyt poissa, joten ajattelin uskaltautua yli kuukauden tauon jälkeen taas salille. Olin jo etukäteen päättänyt, että aloitan kevyesti koko kropan treenillä, enkä ahnehdi painojen kanssa. Suunnitelma toimi ja olo oli erinomainen koko treenin ajan. Tosin treenin puolivälissä Kalle joutui hetkeksi vaihtopenkinlle, kun sitä alkoi oksettamaan. Tilanne ei millään lailla ollut hänelle mukava ja naama oli kalpea, mutta pakko oli silti sanoa "no hyvä et säkin saat välillä nauttia näistä oloista" :D  vahingonilo parasilo ;)

Jos jotakuta kiinnostaa niin treeni oli seuraavanlainen:

Rinnalleveto + pystypunnerrus tangolla 3x12-15  20kg

Jalkaprässi 3x20 100kg

Reisiojennus 3x12

Reisikoukistus 3x12

Ylätalja 3x12

Alatalja 3x12

Hauiskääntö kp 3x12

Flyers selinmakuulla (rintalihasliike) 3x12 6kg

vuorokäsi pystypunnerrus 3x12 6kg

Ojentajat köydellä taljassa 3x12

Jalkojennostot kyynärnojassa 3x12

Vatsarutistus kiertäen 3x15

Treeni oli just paseli näin pitkän tauon jälkeen. Painot olivat monissa liikkeissä 50% vähemmän, kuin normaalisti, mutta lihaksissa tuntui siitä huolimatta ...ja tuntuu vieläkin.

(Viikonlopun aikana innoistuin vielä toisenkin kerran salille, ja silloin tein pelkkiä jalkoja.)

Treenin jälkeen halusin vielä käydä kirpparilla pyörähtämässä. Tälläkertaa mukaan lähti body ja pipo.

-Netta

Ps. Tällä viikolla kirjoittelen pitkästä aikaa meidän sisustuksesta sekä kuvaan kodin tän hetkistä ilmettä. 

Kun on vain yksi puheenaihe

Viime viikkoina mua on vaivannut pahoinvoinnin lisäksi jatkuvat yöheräilyt. 

Alkuillan ja yön nukun normaalisti, mutta siinä 3-4 aikaa aamuyöstä herään eikä väsytä yhtään!

Pidän silmät kiinni ja korvatulpat korvissa, yritän nukahtaa. Tuloksetta. Olen hereillä tunnista kolmeen tuntiin,yritän nukahtaa, mutta uni ei vaan tule. Oonkin jo diaknosoinut tämän unettomuuden ja olen 100% sitä mieltä, että tämä on kehon/ minin/ jonkun idiootin? todella ärsyttävä tapa opettaa tulevalle äidille hieman epäitsekkyyttä. Ajatuksella: "Opettele nyt valmiiksi niihin yöheräilyihin, niin vauvan kanssa olet sitten, kuin vanha tekijä". ... joopa joo! Kovin on hauskaa!! Tuleva isäkin voisi saada osansa tästä "oppikoulusta " :D

No... näinä yön tylsinä hetkinä olen suunnitellut tulevaa sekä pohtinut mieltä askarruttavia asioita. Viime yönä olen yllättänyt itseni miettimästä tulevaa kesää. Niitä hetkiä, kun minulla on pieni käärö sylissä ja jolloin olen oikeasti Äiti. (HUI!)

Olen miettinyt millaista elämä tulee olemaan? muuttuuko se? Entäpä suhde Kalleen/ perheeseen/ ystäviin? Olenko edelleen Netta vai tulenko jatkossa olemaan vain äiti?

Mistä puhun ihmisten kanssa? vauvasta, pukluräteistä ja kakkavaipoista? Monella ystävälläni ei ole vielä lapsia, joten mietin miten ystävyyssuhteiden kanssa käy? Onko enää mitään puheenaiheita?

Kelasin mietinnöissäni aikaa taaksepäin... palasin siihen aikaan, kun olin armeijassa.

Mun elämä oli 24/7 vaan inttiä. Olin sitten kasarmilla, metsässä tai lomilla puhuin armeijajuttuja. No mistä muustakaan olisin puhunut, kun eihän mun elämä ollut mitään muuta, kuin sitä armeijaa. Poikapuoliset ystävät ymmärsivät ja heidän kanssa keskustelu olikin mukavaa. Mutta mistä me puhuimme? No siitä armeijasta! Tyttökavereiden kanssa tunsin oloni toisinaan ulkopuoliseksi. Tuntui, ettei ketään oikeasti kiinnosta mitä mulle kuului. Tai jos joku kysyi ja aloin kertomaan kuulumisia, huomasin heidän tylsistyvän pian. Enkä ihmettele! Ketä nyt kiinnostaa poterot, tetsaukset ja rynkyt jos ei edes tiedä mitä ne on!?!

Entäs ne puheenaiheet sitten, kun vauva on maailmassa? Kun elämä on 24/ vauvaarkea.

Ystäviä ja tuttavia kiinnostaa tottakai kuulumiset, ja varsinkin vauvan kuulumiset. Heti kun kerroimme uutiseta, kaikki ottivat uutisen todella hyvin. Multa kyseltiin ja kysellään edelleenkin paljon voinnista ja siitä miten menee, miltä tuntuu ja mikä yököttää. Ja se on musta ihanaa! Ihanaa, että ympärillä on ihmisiä jotka välittävät ja ketä kiinnostaa mun elämä <3 Ja ei sillä, kyllä mustakin on ihana puhua ja vastata kyselyihiin ja pohtia tulevaa, mutta välillä kaipaan, että olisin vain MINÄ. Ja joku kysyisi jotain mitä MULLE kuuluu, tai miten MULLA menee töissä.

Ja uskon, että vauvan synnyttyä kaipaan sitä vielä enemmän. Todennäköisesti kaikki hösää vaan sitä vauvaa, ja hyvä vain että hösää ja höykyttää, mutta mun yksi peloista on se, että kaikki keskustelut koskee vain vauvaa ja perhe-elämää. Se ei tarkoita, ettei tulokas olisi tärkeä. Tottakai on ja varmasti muuttuu tärkeämmäksi ja rakkaammaksi päiväpäivältä, mutta haluan jatkossakin puhua niistä tyttöjen jutuista. Jutella ihan jokapäiväistä hömppää viinilasi kädessä, laulaa siskon kanssa singstaria ja shoppailla vaatteita VAIN mulle!

Eikä se ole minusta lainkaan itsekästä.

Todennäköisesti / Toivottavasti pelkoni osoittautuu vääräksi, nimittäin mulla on maailman paras perhe ja ystävät <3 ... no sen näkee sitten, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

T: nimim. jos vatsa ei ole kasvanut, niin posket ainakin on!

Oloja

Uskallan nyt jo vähän kirjoitella näistä alkuraskauden mietteistä, kun ensimmäinen kolmannes alkaa olla vihdoin!!! Takana päin. Tai oikeastaan se saattaa olla jo takana päin, koska en oikein pysy noissa raskausviikkojen laskuissa mukana. Nyt mennään joko viikolla 11 tai 12  **tähän väliin muuten huomiona, musta on jotenkin tosi jännää ja samalla outoa kirjoittaa sana "raskaus". Vaikka kaikki oireet ovat täällä päivittäin muistuttamassa, ja vaikka olen nähnyt sen pikku minin ultrassa, en meinaa millään uskoa että mun sisällä oikeesti on joku muutaman sentin pituinen matonen :D

No mutta niistä raskausoireista!

Kun tein raskaustestin n. 1,5 kuukautta sitten (eli olin silloin viikolla 5, kai? :D), ei mulla ollut mitään, ei siis mitään oireita. Tai ehkä jotain tosi pientä. Kävin yöllä vessassa pari kertaa, muttei se tuntunut oudolta, koska käyn muutenkin joka yö vessassa, kun tykkään juoda vettä iltaisin niin paljon. Toinen konkreettinen asia oli tapahtuma kasvohoidossa. 

Eräs perjantai olin varannut ajan kasvohoitoon (en siis tiennyt olevani raskaana). Aivan hoidon loppupuolella kosmetologi sanoi "laitan nyt tällaisen ihanan tuoksuisen kurkkunaamion kasvoillesi".... no joo ei ollut ihanan tuoksuinen! se HAISI ihan mädälle kurkulle eikä olo ollut lainkaan rentoutunut. Oksetti ja yökötti se haju. No selvisin tilanteesta, eikä kukaan varmaan edes huomannut mitään. Itse mietin koko loppu hoidon ajan "Täältä kun pääsen, haen testin apteekista".

No yksi testi riitti kertomaan totuuden tilanteesta. Plussa mikä plussa. 

Kirjoitan testin tekemisestä myöhemmin ihan oman postauksen, joten ei siitä enempää tällä erää.

Testin jälkeen tuuletin Kallelle. "Vähän ihanaa, mulla ei oo pahoinvoitia!!!". 

Tuuletukset olisi ehkä kannattanut jättää vähemmälle, nimittäin heti seuraavana maanantaina se alkoi.

Hirvittävä kuvotus ja väsymys. En tiedä oliko oireet enemmän oman mielikuvitukseni tuotteita kun tiesin olevani raskaana, mutta pirun oikeilta ne tuntuivat!

Alussa väsymys oli se pahin. En oksentanut moneen viikkoon, ainoastaan yökin joitain ruokaaineita (skyr, rahka, puuro, leipä, lämminruoka...mitä näit nyt on :D). Eli toisin sanoen mitään ei tehnyt mieli. Hedelmät, kurkku ja mehukeitto oli ihan jees.

Viikolla 8 oli ensimmäinen aika neuvolaan. Se jännitti ihan hirveästi. Päässä pyöri kauhuskenaariot ilkeistä neuvolatädeistä enkä oikein tiennut mitä odottaa. Luulen, että juuri suuren jännityksen vuoksi oksensin juuri ennen neuvolaan lähtöä. Tai aluksi ainakin ajattelin niin. Todellisuushan oli, että tästä se yökkäily ja oksentelu vasta alkoi.

Vaikka olo oli koko ajan huono, en olisi koskaan uskonut, että näin huono. Ei kukaan ole koskaan kertonut, että se pahoinvointi ei ole vain aamupahoinvointia. Olisikin! Kun tietäisi, että huono olo loppuu viimeistään klo 12, mutta EI se vaan jatkuu ja jatkuu ja oikeastaan pahenee vain iltaa kohden. Tähän lisättynä vielä se väsymys ja etova olo. 

Jos joku olis kertonut joskus, että olo on menkat x10 ni olisin miettinyt kahteen kertaan mihin ryhdyn! (no vitsi vitsi, onhan se palkintokin aika huikea, et kai tässä nyt yhet (siis sadat) pahoinvoinnit sietää ;))

Omaa oloani huojensi tuolloin se, että tiesin loman alkavan muutaman päivän päästä. Tiesin pääseväni lepäämään ja kunnolla rauhoittumaan. No teoriassa voi toimia, mutta joulu ei ollut mikään kauhean rauhallinen, koska juostiin melkein viikon ajan paikasta A paikkaan B.

19 joulukuuta lähdettiin Kallen kanssa ajamaan Joensuuhun. Halusin kertoa uutisen ensimmäisenä siskolleni. Olimme siellä viikonlopun ja tulimme sunnuntaina takaisin kotiin. Maanantaina lähdin siskon ja siskonpoikien kanssa käymään Tädin luona Klaukkalassa. Reissu oli mahtava, mutta maanantaina olo oli aika kehno, joten reissu oli todella raskas. Tiistaina menimme Kallen vanhemmille, Keskiviikkona isälleni, Torstaina äidille ja Perjantaina taas Kallen vanhemmille. Viikko meni samalla kaavalla. Aina kun pääsin kotiin, ryntäsin vessaan oksentamaan päivän ruoat pönttöön. 

Joulun jälkeen olo hieman parani, kun vauhtikin väheni ja pääsi oikeasti rentoutumaan omalle kotisohvalle. Pahoinvointi vähän hellitti, mutta aamut lähtivät edelleen käyntiin vessareissulla.

Nyt tämän viikonlopun olo on ollut huikea! Pahoinvointia ei ole ollenkaan ja olen jaksanut touhuta vaikka mitä. Olen pessyt pyykkiä lähemmäs 10 koneellista ja leiponut korvapuusteja <3

Kyllä musta vielä saadaan pullantuoksuinen- ja näköinen äiti!