Viime viikkoina mua on vaivannut pahoinvoinnin lisäksi jatkuvat yöheräilyt.
Alkuillan ja yön nukun normaalisti, mutta siinä 3-4 aikaa aamuyöstä herään eikä väsytä yhtään!
Pidän silmät kiinni ja korvatulpat korvissa, yritän nukahtaa. Tuloksetta. Olen hereillä tunnista kolmeen tuntiin,yritän nukahtaa, mutta uni ei vaan tule. Oonkin jo diaknosoinut tämän unettomuuden ja olen 100% sitä mieltä, että tämä on kehon/ minin/ jonkun idiootin? todella ärsyttävä tapa opettaa tulevalle äidille hieman epäitsekkyyttä. Ajatuksella: "Opettele nyt valmiiksi niihin yöheräilyihin, niin vauvan kanssa olet sitten, kuin vanha tekijä". ... joopa joo! Kovin on hauskaa!! Tuleva isäkin voisi saada osansa tästä "oppikoulusta " :D
No... näinä yön tylsinä hetkinä olen suunnitellut tulevaa sekä pohtinut mieltä askarruttavia asioita. Viime yönä olen yllättänyt itseni miettimästä tulevaa kesää. Niitä hetkiä, kun minulla on pieni käärö sylissä ja jolloin olen oikeasti Äiti. (HUI!)
Olen miettinyt millaista elämä tulee olemaan? muuttuuko se? Entäpä suhde Kalleen/ perheeseen/ ystäviin? Olenko edelleen Netta vai tulenko jatkossa olemaan vain äiti?
Mistä puhun ihmisten kanssa? vauvasta, pukluräteistä ja kakkavaipoista? Monella ystävälläni ei ole vielä lapsia, joten mietin miten ystävyyssuhteiden kanssa käy? Onko enää mitään puheenaiheita?
Kelasin mietinnöissäni aikaa taaksepäin... palasin siihen aikaan, kun olin armeijassa.
Mun elämä oli 24/7 vaan inttiä. Olin sitten kasarmilla, metsässä tai lomilla puhuin armeijajuttuja. No mistä muustakaan olisin puhunut, kun eihän mun elämä ollut mitään muuta, kuin sitä armeijaa. Poikapuoliset ystävät ymmärsivät ja heidän kanssa keskustelu olikin mukavaa. Mutta mistä me puhuimme? No siitä armeijasta! Tyttökavereiden kanssa tunsin oloni toisinaan ulkopuoliseksi. Tuntui, ettei ketään oikeasti kiinnosta mitä mulle kuului. Tai jos joku kysyi ja aloin kertomaan kuulumisia, huomasin heidän tylsistyvän pian. Enkä ihmettele! Ketä nyt kiinnostaa poterot, tetsaukset ja rynkyt jos ei edes tiedä mitä ne on!?!
Entäs ne puheenaiheet sitten, kun vauva on maailmassa? Kun elämä on 24/ vauvaarkea.
Ystäviä ja tuttavia kiinnostaa tottakai kuulumiset, ja varsinkin vauvan kuulumiset. Heti kun kerroimme uutiseta, kaikki ottivat uutisen todella hyvin. Multa kyseltiin ja kysellään edelleenkin paljon voinnista ja siitä miten menee, miltä tuntuu ja mikä yököttää. Ja se on musta ihanaa! Ihanaa, että ympärillä on ihmisiä jotka välittävät ja ketä kiinnostaa mun elämä <3 Ja ei sillä, kyllä mustakin on ihana puhua ja vastata kyselyihiin ja pohtia tulevaa, mutta välillä kaipaan, että olisin vain MINÄ. Ja joku kysyisi jotain mitä MULLE kuuluu, tai miten MULLA menee töissä.
Ja uskon, että vauvan synnyttyä kaipaan sitä vielä enemmän. Todennäköisesti kaikki hösää vaan sitä vauvaa, ja hyvä vain että hösää ja höykyttää, mutta mun yksi peloista on se, että kaikki keskustelut koskee vain vauvaa ja perhe-elämää. Se ei tarkoita, ettei tulokas olisi tärkeä. Tottakai on ja varmasti muuttuu tärkeämmäksi ja rakkaammaksi päiväpäivältä, mutta haluan jatkossakin puhua niistä tyttöjen jutuista. Jutella ihan jokapäiväistä hömppää viinilasi kädessä, laulaa siskon kanssa singstaria ja shoppailla vaatteita VAIN mulle!
Eikä se ole minusta lainkaan itsekästä.
Todennäköisesti / Toivottavasti pelkoni osoittautuu vääräksi, nimittäin mulla on maailman paras perhe ja ystävät <3 ... no sen näkee sitten, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
T: nimim. jos vatsa ei ole kasvanut, niin posket ainakin on!
