272 päivää

Vau.fi sovellus kertoi tänään, että olen ollut raskaana jo 272 päivää. Raskausviikkoja on nyt 38+6, eli nyt on 39 raskausviikko ja huomenna starttaa 40! Raskautta on jäljellä enää maksimissaan kolmisen viikkoa, siis maksimissaan 21 päivää. Tuo 21 päivää tuntuu niin lyhyeltä ajalta verrattaessa jo takana olevaan aikaan. Melkein 300 päivää!!!

Viimeiseen 272 päivään mahtuu paljon erilaisia tuntemuksia. Näin ensimmäisessä raskaudessa sitä varmaan huomioi kaikki pienetkin tuntemukset ja miettii jokaisen kohdalla: "onks tää normaalia?". Googlen hakukone on ollut käytössä lähes päivittäin (viimeksi viime yönä), eikä vauva.fi palstakaan ole jäänyt selaamatta. Kaikki on ollut niin uutta ja ihmeellistä, että koko odotus on vain hujahtanut ohi. Näin jälkeenpäin tuntu, että aika on mennyt todella nopeasti. Vastahan mä tein positiivisen raskaustestin, eikä vauvauutisten kertomisestakaan ole kuin muutama kuukausi. Toisaalta taas aika on mennyt todella hitaasti. Varsinkin alussa päivät vaan mateli, kun ei halunnut kertoa tästä salaisuudesta kenellekään ja neuvoloita oli niin harvoin. Nyt kun miettii kokonaisuutta olen kuitenkin sitä mieltä, että nopeasti se vaan menee. Nautinnollista tämä ei ole ollut, mutta varmasti kaiken vaivan arvoista.

Ajattelin nyt listata raskausajan tärkeitä päiviä ja hetkiä ylös. Mitä kaikkea tämä aika sisälsikään?

MARRASKUU

21.11.2014  Rv 5+4

Marraskuinen perjantai. Tämän päivän piti olla ihan toisenlainen, mutta tilanteet muuttuu ja sillai. Mulla oli aika kasvohoitoon ja meninkin sinne. Yhdessä vaiheessa kosmetologi kertoi laittavansa ihanan tuoksuisen kurkkunaamion mulle kasvoille. No ihana se ei ollut, meinasin oksentaa! Se haisi ihan mädälle kurkulle. Aloin siinä sitten silmät kiinni miettimään ja laskemaan 1+1. Voisinko mä olla raskana? Eihän me edes kunnolla ehditty yrittää, ajateltiin, että tulee jos on tullakseen. Voisiko se ollakin tullakseen?

Heti kasvohoidon jälkeen kerroin tapahtuneesta Kallelle ja suunnattiin yhdessä apteekkiin. Mun kädet tärisi ja varmaan kylmähiki valui kasvoilla sitä testiä ostaessani. Mun piti ostaa monipakkaus, mutta kotona huomasin, että olinkin ottanut vain yhden testin. 

Kotiin päästyämme menin suoraan vessaan. Mua jännitti. Luin ohjeen monta kertaa ja se oli menoa sitten. Annoin testin "tekeytyä" ja samalla mietin varmaan miljoonaa asiaa. Voisko olla? Eikai? Mitä jos oonki? Olisko se hyvä uutinen? KÄÄK? En uskalla katsoa!

No katsoin kuitenkin, kaksi viivaa. "Mitä se nyt tarkoittikaan???" MÄ OON RASKAANA!?!?!?! Katson peilistä itseäni ja sanon ääneen "ei hitto!" Kyyneleet nousee silmiin. Oliks tää nyt hyvä vai huono uutinen? Tottakai hyvä, tätähän me toivottiin... olin shokissa. 

Pyyhin silmät ja koitin olla tosi cool, kun kävelin vessasta Kallen luo keittiöön. No en mä kuulemma ollu mikään cool, pyörin kuulemma ku puolukka ties missä. Kalle arvas heti ja me halattiin pitkään. Kallen eka kommentti oli "auto vaihtoon" ja mulla taas oli et "pakko soittaa siskolle". Kumpaakaan ei tapahtunut heti. Uusi auto ostettiin vasta toukokuussa ja siskolle kerrottiin juuri ennen joulua.  Tuo ilta oli tosi kummallinen. Me istuttiin sohvalla ja koitettiin katsoa leffaa, mut ei kumpikaan pystynyt keskittymään. Kysyin varmaan sata kertaa, "oliks tää hyä juttu". Me keskusteltiin paljon ja päädyttiin siihen , et tää on tosi hyvä juttu. Meistä tulee pian perhe.

Rv 6+3 salitreenin jälkeen

29.11.2014  Rv 6+5

Pikkujoulut kavereiden kanssa. Mietittiin monta viikkoa, kerrotaanko vai ei? Raskaus oli kuitenkin niin alussa, ettei toisaalta halunnut. Mutta toisaalta tuntui, että oli pakko kertoa jollekin. Olin suunnitellut kertovani hienot tarinat kavereille, mutta itkuksihan se meni ja sain mä ilmeisesti sanottua "oon raskaana", koska ystävät alkoi halaamaan. Oma olo helpottui todella paljon, ja oli ihanaa kun pystyi puhumaan avoimesti tästä isosta pienestä ihmeestä.

JOULUKUU

17.12.2014  Rv 9+2

Sielä se meidän pieni Mini oli. Vahvat sydänäänet. Meidän pieni<3 Muistan, kuinka mua jännitti tuona aamuna. Tämä ultra tehtiin alakautta ja olin ihan ihmeissäni, luulin että ultra otetaan aina vatsan päältä. No ei otettu, lääkäri oli todella kovakourainen ja teki kipeää. Tänä päivänä oksensin ensimmäisen kerran, juuri ennen lähtöä kävin morjestamassa pönttöä...ja siitä se ajatus sitten lähti. Oksentaminen loppui Rv 21.

19.12.2014  Rv 9+4

Lähdimme Joensuuhun kertomaan uutisesta siskolleni. Halusin kertoa Nellille ennen muuta sukua. Olin varma, että Nelli suuttuu. Ajattelin, että laskettuaika on niin lähellä häitä, et hän kiukustuu. "sä oot kaaso, et sä voi olla raskaana!!!" No ei suuttunut. Päinvastoin! Tulevat kummit olivat asiasta enemmän, kuin iloisia. Ihan suotta stressasin ja itkin monet itkut. Nyt jälkeenpäin mietin, et mistäköhän edes keksin, et joku vois suuttua siitä et pieni ihminen on tulossa maailmaan :D ...ne pirun hormoonit!

30.12.2014

Ihan vuoden lopussa ostin ensimmäiset vauvanvaatteet. Olin ihan varma, et Mini on poika ja siks kaikki vaatteetkin on vähän poikamaisempia.

TAMMIKUU

9.1.2015  Rv 12+4 Alkuraskauden ultra PHKS

Tammikuun olin todella väsynyt. Kaikki arvot oli kunnossa, mutta siitä huolimatta väsymys painoi ihan koko ajan. Aamulla herätessä väsytti, töissä väsytti ja illalla väsytti. Olo oli zombimainen, ja kieltämättä zombilta mä näytinkin. Kaikesta huolimatta jaksoin olla töissä yllättävän hyvin, mutta vapaa-ajalla olinkin todella poikki. Tammikuussa en tainnut urheilla, kun ihan pari kertaa. Olo oli etova ja oksensin lähes päivittäin. Jos aamulla ei laatta lentänyt, niin illalla töiden jälkeen viimeistään lensi.

Mitä kirjoitinkaan Tammikuussa?

"Äiti silittelee sinua masun läpi ja isi juttelee sinulle iltaisin. Et ehkä kuule sitä vielä, mutta ehkä jonain päivänä annat sieltä jonkin merkin äidille ja isille. Isi on sanonut, että olet jo nyt yhtä itsepäinen kuin äitisi, ja hän on joskus torunutkin sinua, ettei äitiä saa kiusata koko ajan pahalla ololla ja kipeällä vatsalla."

"Äidillä on ollut aika huono olo näinä ensimmäisinä kuukausina, mutta uskon, että kaikki kipu ja pahaolo on kaiken sen arvoista. Nyt kun pahoinvointi on suurimmaksi osaksi pois yritän kovasti jumpata, jotta jaksan sitten leikkiä kanssasi loppukesästä."

"Ennen ultraa mua jännitti ihan hirveästi. Pelkäsin, että mini on hävinnyt jonnekin ja ultrassa näkyisi vain pelkkää mustaa. Kalle yritti kovasti vakuutella, ettei se sieltä mihinkään lähtisi...mutta minkäs teen vainoharhaisuudelleni. Lisäjännityksen tilanteeseen teki vielä se, että ultra oli Päksissä ja aattelin, et sielä kuuluu hirveitä karjasuja kun joku on just punnertamassa vauvaansa ulos :D no ei kuulunut karjasuja ja kaikki meni muutenkin todella hyvin!"

"Ultraus ei ollut lähellekään niin kovakouraista, kuin ensimmäisellä kerralla ja kätilö oli todella mukava ja katseltiinkin miniä todella pitkään. Sielä se vilpertti hyppi edestakaisin ja lopuksi pomppi selälläänkin <3 Olin ihan ihmeissään, miten noin pieni voikin näyttää jo nyt niin ihmiseltä. Tosin aivan jäätävän pitkät kädet ja jalat. Aloin ihan ääneen nauramaan , kun mini yhdessä vaiheesa ojensi kätensä ja vilkutti <3 "

HELMIKUU

4.2.2015   Rv 16+2

Helmikuussa olo kohentui oksenteluista huolimatta. Oksentamisesta oli tullut osa arkea ja tiesin olon helpottuvan sen jälkeen. Mulle sanottiin neuvolassa, että okentaminen loppuisi rv12, no ei loppunut. Menetin toivoni oksentamattomuudesta ja hyväksyin "kohtaloni". Helmikuussa jaksoin liikkua vähän enemmän. Kävin hiihtämässä ja salilla. Helmikuussa tunsin myös ensimmäisiä liikeitä. Ihan pieniä ja hentoja, mutta liikkeitä kuitenkin.

Rv 17+6

Maha alkoi pikkuhiljaa kasvaa, ja helmikuun lopussa se otti ihan kunnon kasvupyrähdyksen. Kuvissa masu on edelleen pienen näköinen, mutta itsestä olo tuntui todella isolta! Helmikuussa lantio leveni myös todella nopeasti ja tuntui, ettei mitkään housut mahdu jalkaan.

Rv 19+5

Mitä kirjoitinkaan Helmikuussa?

"Minin liikkeitä ei ole vielä tuntunut, tai ei ainakaan selkeästi. Jotain pientä kuplintaa aina iltaisin, mutta eihän sitä tiedä vaikka se olisi paksusuoli mikä ääntelee :D. Selviä merkkejä ei siis vielä ole tullut, mutta kuulemma kohta voisi alkaa jo tuntemaan jotain?

Raskauden puoliväli alkaa pikuhiljaa näkymään tämän Mamman vatsanseudulla. Minkäännäköistä masua ei ole oikeastaan tähän mennessä näkynyt, vain pientä turvotusta minkä on hyvin saanut vaatteilla piiloon. Nyt 20:n raskausviikonkäynnistyessa tuntuu , että vatsa on pullahtanut ulos eikä mikään vaate istu kunnolla. Ei sillä, että mikään olisi muutenkaan vähään aikaan istunut. Vaikka painoa on raskauden aikana tullut vain pari kiloa, on lantio leventynyt niin paljon, että vain murto-osa housuista mahtuu jalkaan."

MAALISKUU

4.3.2015 Rv 20+2

Raskaus oli jo puolessa välissä ja oli aika mennä rakenneultraan. Ennen ultraa jännitti ihan hirveästi, taas. Mutta kaikki oli hyvin. Lääkäri ei saanut otettua jotain sydämen verisuonien järjestystä ja saimme seuraavalle viikolle kontrolliajan. 20+2 Mini oli 314g ja 21+3 400g. Rakenneultrassa saimme tyttölupauksen ja tämän myötä "vähän" hullaannuin vauvashoppiluissa

Niin söpöä ja pientä <3

Rv 20+2

Rv 20+3

Maaliskuussa alkoi selkä vihoitella. Työn ja kuntosaliharrastuksen vuoksi selän ja keskivartalonlihakset ovat vähintään keskitasoa, mutta Rv 20 selkä alkoi kaikesta huolimatta kiukutella. Kävin näyttämässä selkää fysioterapeutilla ja hän oli sitä mieltä, että SI-nivel on löystynyt ja siksi alaselässä tuntuu iskiastyylistä kipua. Selkäkipua hoidettiin fysioterapeutin toimesta sekä tein kotona erilaisia harjoitteita, myös kinesioteippiä kokeiltiin ja se oli erittäin toimiva apu.

Rv 21+4

Maaliskuun puolessa välissä hankimme Minille vaunut. Ensin ajattelimme Bumbbleride indie vaunuja, mutta vaunupuodin työntekijän loistavan myyntipuheen myötä olimme vakuuttuneita näistä vaunuista. (Vaunuista kirjoittelen ihan omaa postausta ihan lähipäivinä)

Mitä kirjoitinkaan Maaliskuussa?

"Tällähetkellä nautin raskaudesta kirjaimellisesti täysinrinnoin. Tuntuu, että rintavarustus alkaa huotelemaan jo kokoa H, eikä mitkään liivit mahdu päälle. Vatsa alkaa kasvaa pikkuhiljaa, vaikkakin se on vielä aika pieni pömppis. Minin jumppailut tuntuu varsinkin iltaisin melko vahvoina ja me tulevat vanhemmat menemmekin aina iltaisin aikaisin petiin tunnustelemaan potkuja ja juttelemaan pienelle. Tuleva isä haluaa laulaa Minille iltaisin. Hän ei kuulemma osaa kehtolauluja, mutta hän lauleskelee "Olen omena, olen omena, olen pyöreä omena" :D Mini ilmeisesti tykkää siitä, kun heti alkaa kova nyrkkeilymatsi. Se varmaan ajattelee, "kyllä toi iskä on vähän hölmö, ku tollasta laulaa iltalauluks" :D

Vatsa tosiaan on vielä pienipallo, mutta eiköhän asia korjaannu tässä kevään edetessä. Välillä epäilen onko Mini vähän eksynyt paikasta ja sijaitseekohan mun kohtu sittenkin takamuksessa? Kaikki housut "vähän " kiristää ja pidän peukut pystyssä, että lämpimät ilmat alkaisi, jotta mun ei tarvi enää pitkään tunkea ahteriani Kallen tuulihousuihin."

HUHTIKUU

24+2

Huhtikuun ensimmäinen päivä mulla oli neuvola-aika. Paino oli noussut tasan 10 kiloa lähtöpainosta ja se oli aika hirveetä. Sf- mitta näytti 21cm ja molempien vointi oli todella hyvä. Jaksaminen töissä oli ihan toisenlaista, kun vuoden alussa ja jaksoin tehdä muutakin kuin nukkua. Huhtikuun lopussa lopetin työt ja pidin ansaittua "kesälomaa" ennen äitiysloman alkua. Töistä pois jäädessäni sain hirmuisesti lahjoja asiakkailta. Paljon kukkia, herkkuja ja ihania käsitöitä (peiton, neuleen ja pikkutöppösiä). Töiden lopettaminen tuntui haikealta, kun ei tiedä koska palaa taas työelämään. Näillä näkymin vaikuttaisi siltä, että otan muutamia ohjauksia ja pari pt- asiakasta syyskuusta alkaen ja palaan töihin kunnolla ensi syksynä.

29.4.2015  Rv 28+2

Kuun lopussa, juuri ennen töiden loppumista sairastin kovan flunssan. Olo oli todella kipeä ja olin aivan tukossa. Kroppa ja mieli alkoi selvästi kaipaamaan lepoa, mutta itseäni ärsytti olla saikulla, kun töitä oli enää niin vähän jäljellä. Flunssan jälkeen minulle puhkesi vielä molemmat viisaudenhampaat alas ja se särky oli jotain ennenkuulumatonta. Iltaisin itkin särkyä ja eniten harmitti, kun mikään ei auttanut. Loppupelissä jääpalat oli ainoa toimiva hoitomuoto.

Huhtikuussa kirjoitin blogiin todella vähän mitään, eikä puhelimessakaan ole juurikaan kuvia. Muistelen, että olo oli hyvä. Taisin kuitenkin olla aika väsynyt, onneksi työt loppuivat.

Mitä kirjoitinkaan Huhtikuussa?

"Tänään on jo rv 25+2 , eli ei nyt enää kovin kauan tarvitse odotella Minin tuloa? Tuo pieni mönkiäinen on mun ajatuksissa ihan kokoajan, ja miksei olisi? Miten voisi edes  olla miettimättä tyyppiä, mikä möyrii omassa mahassa kokoajan. Minin ajattelu on vaikuttanut myös mun uniin. On ihana mennä nukkumaan, kun öisin pääsee "näkemään" pienen. Viime yönä tuuditin häntä uneen monta tuntia ja sitä edellisenä yönä leikittiin jumppamatolla. Eihän se tietenkään ole sama asia ja jonkun mielestä olen varmaan totaalisen höyrähtänyt. Mutta tunnen jo nyt suurta ikävää toista kohtaa, ehkä vähän outoa kun en ole Miniä koskaan nähnyt. Mutta kuitenkin.... kaipaan sitä jo niin kovin <3"

TOUKOKUU

9.5.2015   Rv 29+5   

Toukokuun aikana vatsa otti kunnon kasvupyrähdyksen ja vatsaan tuli ensimmäiset haaleat raskausarvet. Lepo teki mielelle ihmeitä ja vasta töistä pois jäädessäni tajusin oman väsymykseni. Oma ja vauvan vointi oli edelleen hyvä ja toukokuussa kävelin ja muutenkin urheilin vähän innokkaammin. Näihin aikoihin alkoi vatsan pistely ja kovottelu kävellessä.

Toukokuussa kävimme niin synnytys, kuin perhevalmennuksessakin. Molemmat olivat mieleisiä ja oli kiva fiilistellä tulevaa vauva-aikaa ja synnytystä. Synnytysvalmennuksessa tosin tuli vähän pakokauhuinen olo. Kädet hikosivat ja alkoi jännittää lähenevä synnytys.

Kuun puolessa välissä ystävät järjestivät ylläri baby showerit. Muistan, että olin ihan shokissa koko päivän, miten ne osasikaan yllättää mut noin? Tai miten en tajunnut mitään? Parasta juhlissa oli vauvahypetys ja yhdessäolo. Muutamat ystäät eivät päässyt paikalle, mutta aina aikataulut eivät mene yksiin. Ehtiihän sitä myöhemminkin suihkuttelemaan.

20.5.2015  Rv.  31+2

Toukokuun lopulla haimme vihdoin jo Maaliskuussa tilaamamme vaunut kotiin. Vaunut olivat ja ovat edelleen mieleiset ja kärräilenkin niitä täälä kotona edestakaisin.

25.5.2015  Rv 32+0

Otin tämän kuvan juuri ennen Toukokuun neuvolaa. Tiesin, että tällä kerralla katsottaisi tarjontaa ja pian selvisikin, että Mini oli perätilassa. Tiesin, että toinen todennäköisesti kääntyy mahassa, kun tilaakin on vielä niin paljon. Aluksi ongelmoin perätilaa melko radikaalisti ja olin jo ihan varma, että sektioon mennään, mut nukutetaan ja en nää Miniä moneen päivään. Pieni pelko pakotti tutustumaan sektioon taremmin ja onneksi tutustuinkin, nimittäin eihn sektiossa yleensä nukuteta. Suotta panikoin.

Mitä kirjoitinkaan Toukokuussa?

"Tänään neuvolassa tunnusteltiin vähän Minin asentoa ja perätilalta vaikuttaa. Toki vielä on aikaa kääntyä vaikka kymmenen kertaa ja jos ei itse käänny niin sitten yritetään kääntää. Mahdollinen sektio kuitenkin huolettaa. Ns. Normaalista synnytyksestä luulen tietäväni aika paljon, mutta eihän mulla ole mitään havaintoakaan sektiosta. Tai perjatteessa joo tiedän, leikkaus-vauva pois-ja kiinni. Näin karkeasti kirjoitettuna. Mutta mites se toipuminen? Eikö se kestä aika kauan? Pitää varmaan lukea vähän noita sektio synnytyskertomuksia. "

"Elämä kotona neljän seinän sisällä on ollut aika kivaa. Pitkän pitkästä aikaa on oikeasti ollut aikaa omille jutuille. Saa mennä ja tehdä just miten ite haluaa ja hoitaa kotitöitä rauhalliseen tahtiin. Yritän levätä, mutta en jotenki yhtään malttaisi,  tekee mieli puuhastella kaikkea. Raskausviikkojen alkaessa jo kolmosella oma tahto ei kuitenkaan voita Minin/kropan tahtoa. Rankan päivän jälkeen ei oo muuta vaihtoehtoa,  kuin nukkua ja levätä, mutta en valita...nukkuminen on onneksi ihanaa!"

KESÄKUU

25.6.2015  Rv 35+6

Kesäkuussa aloin turpoamaan. Niin vatsasta, kuin muualtakin. Jalat, kädet naama, ihan koko helahoito. Kesäkuu meni tosi nopeasti ohi, kun oli koko ajan niin paljon puuhailtavaa. 

Tässä vaiheessa nukkuminen alkoi olla katkonaisempaa, ravasin vessssa monta kertaa yössä ja  kääntyminen puolelta toiselle oli tehtävä monessa pienessä palasessa liitoskipujen vuoksi. Niin ne liitoskivut! Niistä on tullut niin arkipäivää, etten enää edes muista kuinka kipeä olinkaan niiden alettua. Onneksi kaikkeen tottuu!

Kuun lopulla myös vauvanhuone valmistui ja kaikki alkoi tuntua paljon konkreettisemmalta. Pesin kaikki pienet vaatteet ja Kalle kokosi lipastot näille pienille söpöläisille. Olimme molemmat aika innooissaan tästä vauvanhuoneesta ja saimmekin huoneen valmiiksi ennätysvauhdissa.

Mitä kirjoitinkaan Kesäkuussa?

"No ne ARVET!!! Mä rasvaan, rasvaan ja vielä kerran rasvaan ja lisäksi läträän sekä bio-oilin että kookosöljyn kanssa. Mutta ei! Ne arvet vaan puskee läpi. Mua ärsyttää arvet, mut mä voin elää asian kanssa. Mä tiedän, et ne haalenee ja vaalenee ajan kuluessa, mut ei ne silti kivalta näytä. Vatsan arvet on mahan alaosassa ja mä en ees nää niitä, paitsi peilin kautta. Kuukausi sitten näkyi vaan pieniä haaleanpunaisia arpia, mutta nyt vatsaani "koristaa" ihan kunnon taisteluarvet."

"Uni alkaa olla aika katkonaista, mut ei se juurikaan haittaa. Tuntuu ettei unta edes tarvitse samanlailla kun aiemmin. Illalla menen nukkumaan viimeistään klo 22 ja siitä sitten alkaa vessassa ramppaus. Käyn pissalla tunnin välein ja herään aamulla 7-8 aikoihin. Suunnilleen joka toinen yö herään 03-04 ja en saa unta. Ei vaan väsytä yhtään."

"ÄÄ mä en haluu vielä synnyttää. En oo yhtään valmis vielä. Toivon, ettei Mini synny ennen laskettua-aikaa koska en oo yhtään ehtinyt valmistautumaan siihen et se pieni on kohta synnytettävä. Mua ei pelota synnytys itsessään, ehkä ennemminkin se, etten oo ehtinyt ihan oikeasti odottaa. Siskon häät ja muut asiat vievät nyt kaiken keskittymiseni, enkä ole kunnolla ehtinyt tajuamaan, et lähtö voi olla koska vaan."

Huh! Johan oli urakka! Heinäkuu on vielä kesken, joten kirjoittelen viimeisen kuukauden kuulumiset sitten myöhemmin. Raskaus on ollut pitkä ja välillä kivinen matka, mutta silti todella opettavainen. Näiden 272 päivän aikana on ehtinyt hyvin asennoitumaan tulevaan. Valmis vanhempi en todellakaan ole, enkä tiedä olenko edes valmis synnytykseen vielä. Aika kuitenkin alkaa käydä vähiin ja kohta meitä on kolme.

Tämä viikko menee varmasti hujauksessa, tänään on valokuvaus ja huomenna neuvola. Iiks olen niin innoissani valokuvauksesta, toivottavasti kuvat onnistuvat ja saisimme ihania muistoja tästä masusta. Huomenna kirjoittelen myös neuvolakuulumisia ja tarkemman postauksen viimeisestä raskausiikosta ennen laskettua-aikaa.

Niin tosiaan, vain 7 päivää laskettuunaikaan.