Miten meillä nukutaan?

Milan ensimmäisinä kuukausina ongelmoin unesta, unijärjestelyistä ja illan rutiineistä monen postauksen verran. Vanhemmuuden myötä tulee niin paljon uusia asioita, ettei oikein tiedä miten mikäkin asia olisi järkevintä opettaa. Onneksi me suunnittelimme jo raskausaikana tietynlaiset raamit kasvatukseen. Alusta alkaen meidän rytmi on ollut UNI-LEIKKI-RUOKA-UNI. Meillä ainakin tämä järjestys ja tiukat rutiinit ovat olleet pelastus ja nyt voin ainakin hetkellisesti taputtaa itseäni olalle ja sanoa "Kaikki se työ kannatti". Ensimmäisinä kuukausina olisi niin tehnyt mieli nukuttaa syliin, se olisi ollut niin helppoa ja vaivatonta, mutta onneksi pysyimme suunnitelmassa. Nyt  Meillä nukutaan hyvin. Ei erinomaisesti, vaan nimenomaan hyvin. Parannettavaa on aina, mutta en koe kahta tai maksimissaan kolmea viiden minuutin yösyöttöä ylitsepääsemättömäksi.

 Mila on nyt jo useamman kuukauden nukkunut kolmet päiväunet, mutta nyt pari viikkoa on unta riittänyt jopa neljiin päikkyihin (taitaa olla joku kasvuvaihe menossa).  Päiväunet ei ole enää niitä 3-4 tunnin unia (olispa!), mutta onneksi päikkärit kestää aina 45min-2 tuntia + silloin tällöin vieläkin tulee noita maratonpäikkäreitä.

Unille Mila on jo pidemmän aikaa osannut nukahtaa itse. Mila on vajaa 3kk asti nukkunut omassa huoneessaan ja edelleen tämä järjestely on meille hyvä. Ennen päikkäreille menoa hörpätään maitoa ja sitten mennään moikkaamaan nunnua ja tuttia. Pedissä peitto päälle, pusu poskelle ja nunnu kainaloon/ puoliksi kasvojen päälle. Lopuksi vielä hyvän unen toivotus. Tämän rutiinin jälkeen lähden pois huoneesta yleensä siivoamaan keittiötä, ja Mila aloittaa jutustelun nunnun kanssa, jos ei nukahtanut heti. Joskus Mila vähän riehaantuu sänkyyn päästessään ja ölinää saattaa kuulua pitkänkin aikaa. Milalla on toisinaan tapana väsyttää itsensä jutustelulla ja huutelulla ja hetken päästä hän huutaa kovempaa jos haluaa tutin uudestaan suuhun. Yleensä selviän yhdellä tutin nostolla, mutta joskus unille laitto vaatii useamman noston (harvemmin kuitenkaan yli 3 kertaa,). Muutamat vieraat on vähän ihmetellyt miksi annan Milan huutaa yksin. Tämä ölinä unille käydessä on mielestäni ihan turhaa huutoa ja siihen on ihan turha reagoida. Joskus reagoin tähän mölinään ja menen nostamaan tuttia/ lohduttamaan, mutta 99% todennäköisyydellä Mila aloittaa virnuilun, nauramisen ja pelleilyn ja varmaan ajattelee "jes! sainpas sen keskeyttämää siivouksen, leikittäiskö äiti?". Oikea itku on sitten ihan toinen asia ja siihen reagoin aina.

Yöunille on käyty 2kk ikäisestä asti 19:30. En tiedä onko tämä sattumaa, tuuria vai opittua tapaa, mutta hyvä näin! On kiva tietää, että oma aika alkaa silloin. Ennen yöunille käyntiä syödään iltapuuro, juodaan maitoa ja vaihdetaan yöpuku. Kun yöpuku on päällä, vie yleensä isi Milan sänkyyn ja vanhempien yhteisaika voi alkaa.

Yöllä syöttöjä on tosiaan vielä 2-3 yleensä n. klo 00:00, 03:00 ja 06:00. tai sitten 01:00 ja 05:00. En koe yösyöttöjä kovinkaan kuormittaviksi, mutta toisaalta olisi jo ihanaa nukkua koko yö heräämättä. Syötöt ovat n. 5 minuutia pitkiä, joten ei Milalla varmaan ihan hirveä nälkä ole? Voisikohan 6kk yrittää unikoulua? Vai onko se liian aikaista? Nyt kaksi viime yötä on taas nukuttu Love to swaddle up- kapalopussi päällä ja sen ansiosta yösyöttöjä on ollut vain yksi molempina öinä, ja näinäkin kertoina ruokailu on ollut max 5 min. Voisiko kyse olla siitä, että Mila herääkin omaan heilumiseensa eikä nälkään?

Onko teillä pidetty unikoulua, vai onko menty lapsentahtisesti?

Laitan vielä tähän loppuun IhanA Fysio- arvonnan voittajan, Heidi laitathan mulle sähköpostia mystarterhome1@gmail.com, jotta saat palkintosi :)

Anonyymi13. tammikuuta 2016 klo 4.54

Tätä postaussarjaa on ollut tosi mielenkiintoista seurata! Mukana yhdellä arvalla
heidi.salonen@hotmail.com

IhanA Fysio - Arvonnan voittaja

Tuun nyt näin ihan nopeesti vaan kertomaan IhanA Fysio arvonnan voittajan. Arvoin voittajan random.org:in avulla ja voittajaksi valikoitui Heidi! Onnea!

Laita Heidi mulle sähköpostia pikimmiten osoitteeseen: mystarterhome1@gmail.com

Anonyymi13. tammikuuta 2016 klo 4.54

Tätä postaussarjaa on ollut tosi mielenkiintoista seurata! Mukana yhdellä arvalla
heidi.salonen@hotmail.com

Raskauden jälkeinen fysioterapia 3. käynti + ARVONTA

Yhteistyö: IhanA Fysio

Nyt olen käynyt jo kolme kertaa raskauden jälkeisesä fysioterapiassa IhanA Fysiolla, ja ai että miten olenkaan iloinen tästä yhteistyöstä. Oma tietotaito raskauden jälkeistä liikuntaa kohtaan on kasvanut ihan hirveästi, ja on suorastaan suuri ilo saada kirjoittaa näinkin tärkeästä asiasta!

Kolmas fysioterapiakäynti alkoi samaantyyliin, mitä aiemmatkin. Aluksi astuin peilin eteen sivu- ja takataivutuksia tekemään. Kuten aiemmin olen jo kertonut, taivutuksia tehdessä vatsan ulospullahtaminen on yksi merkki mahdollisesta erkaumasta. Viimeksi vatsa pullahti vain vähän ja tällä kertaa ei lainkaan. Osasin siis jo aavistaa, että vatsalihakseni saattaisi olla jo kunnossa.

Seuraavaksi Sini- Marjaana pyysi nousemaan pöydälle ja vuorossa oli erkauman tilanteen kartoittaminen. Ja kyllä, onnekseni vatsalihakset ovat vihdoin palautuneet ja voin pikkuhiljaa aloittaa vatsalihasharjoitteet.

Aiemmat postaukset käynneistä löytyy täältä ja täältä, mutta kirjoitan tähän tarinani lyhyesti:

Olen 25- vuotias Heinäkuussa esikoisensa alateitse synnyttänyt liikunnanalan ammattilainen, joka on ennen raskautta ollut hyvässä fyysisessä kunnossa. Raskaus ja raskausajan herkuttelu sai painon nousemaan aikamoisiin sfääreihin ja nopea painonnousu sai aikaan toisinaan hyvinkin kovat selkäkivut.

Synnytys meni kuitenkin kaiken kaikkiaan erittäin hyvin ja jo elokuussa oli kova hinku takaisin liikunnan pariin. Ohjaukset aloitin syyskuussa ja syyskuun lopulla jälkitarkastuksessa sain "virallisen" liikuntaluvan. Yllätyksekseni ja pettymyksekseni jälkitarkastuksessa ei tarkistettu vatsalihasten kuntoa, joten otin yhteyttä IhanA Fysioon ja Sini- Marjaanaan. Yhteistyö alkoi lokakuussa ja sillä tiellä ollaan edelleen. 

Ensimmäisellä kerralla erkaumaa oli 4,5cm ja toisella kerralla 3cm. Keskiviikkona oli kolmas fysioterapia ja voin nyt ilokseni sanoa, että erkauma on selätetty! Jes! Keskiviikkona sain ohjeet vatsalihasten maltilliseen treeniin ja voin kertoa, ettei vatsalihasten teko ole ollut koskaan näin kivaa. Mä oon niin odottanut tätä!

Onko fysioterapia ollut hyödyllinen?

Olen saanut vastata tähän kysymykseen jo monelle tutulle ja pariin sähköpostiviestiinkin, mutta kyllä! Olen erittäin tyytyväinen! Kuten olen aiemmin jo kirjoittanut: Vatsalihasten palautumisesta ja synnytyksen tuomista muutoksista pitäisi puhua paljon enemmän. Monesti (kuten myös minulla) oli ihan hirvittävän kova hinku liikunnan pariin synnytyksen jälkeen. Fakta kuitenkin on, että maltti on valttia. Keskivartalolla ja lantionpohjalihaksilla kestää yllättävän kauan (jopa kuukausia) palautua niin raskaudesta kuin synnytyksestäkin. Väärillä liikkeillä ja liian rankalla liikunnalla (juoksu, hypyt yms) voi tehdä itselleen vain hallaa ja myöhemmin saattaa ilmetä selkä ja/tai lantiokipuja sekä lantionpohjantoimintahäiriöitä (laskeumat, virtsankarkailu). Erityistä huomiota liikuntaan ja harjoitteluun tulee kiinnittää silloin, jos vatsalihasten erkauma on yli 4 cm. 

Pömppövatsa on yleisin ja helpoiten havaittavissa oleva merkki erkaumasta. Erkaumaa voi myös itse tunnustella selinmakuulla, mutta ainakin itse tunnustelin aluksi väärin (ja luulin siis, ettei minulla mitään erkaumaa ole). Suosittelen ehdottomasti fysioterapiaa ainakin sen verran, että jokainen kävisi "näyttämässä" vatsalihaksensa ammattilaisella, jotta vättyisi myöhemmiltä ongelmilta. Lisäksi varsinkin liikunnallisilla ihmisillä on yleensä huolena "koska voin tehdä vatsalihasliikkeitä" ja "mitä liikkeitä voin tehdä". Näihinhän ei ole olemassa mitään tiettyä aikaa, koska jokaisella palautuminen kestää eri ajan. Siksi myös tilanteet tulisi kartoittaa yksilöllisesti.

Nyt voin iloksenne sanoa, että sain arvottavaksi yhden käynnin raskauden jälkeiseen fysioterapiaan IhanA Fysiolle (arvo. 59€). 

Arvonta menee näin:

1 Arpa = Jätä kommentti, jossa kerrot olevasi mukana arvonnassa

2 Arpaa =Jätä kommentti, jossa kerrot olevasi mukana aronnassa +  Olet rekisteröitynyt lukija/ liityt sellaiseksi

 (voit liittyä lukijaksi tuolta sivupalkista)

 Muistathan myös kirjoittaa toimivan sähköpostiosoitteen ja ilmoita kommentissasi, monella arvalla olet mukana arvonnassa.

Kilpailuaikaa on ensiviikon sunnuntaihin, eli 17.1.2016 Klo 20 asti, Onnea Arvontaan!

  

* Fysioterapiakäynti saatu 

Milan talvivaatteet

Tämä postaus on odotellut luonnoksissa keskeneräisenä jo ihan liian kauan. Eiköhän vihdoinkin ole aika esitellä Milan talvivaatteet, ennen kuin on jo kevätvaatteiden postauksen aika. Kaikista vaatteista talvipukeutuminen tuotti ehottomasti eniten päänvaivaa. Minkä okoinen heinä-vauva tulisi olemaan talvella? 62, 68 vai 74? Entä mikä malli? Tai merkki?

Omissa ulkovaatteissani panostan mielelläni laatuun ja aluksi hypistelin myös Milalle kalliita merkkihaalareita. Hyvin pian jätin kuitenkin tiketit ja molot hyllyyn (heh, olipas hauska juttu! :D) ja päädyin hieman edullisempiin vaihtoehtoihin. Enköhän ehdi myöhemminkin maksaa itseni kipeäksi ulkovaatteilla, tai lastenvaatteilla ylipäänsä.

Suomen syksy on tunnetusti pitkä, ja lunta saa odotella vielä Tammikuussakin (kuten myös tällä kertaa). Tästä syystä panostin enemmän välikauteen, se tulee kuitenkin olemaan pitkä täälä etelä- suomessa. Lisäksi vaunuihin ei voi kuitenkaan pukea älytöntä määrää vaatetta, ettei tule liian kuuma.

Windfleece, voiko parempaa olla? Helppo pukea, lämmin, hengittävä ja vieläpä kivan näköinen! Tarkkasilmäisimmät lukijat ovat varmasti huomannutkin, että meillä on ollut kaksi erikokoista ja näköistä popin windfleecehaalaria ja se todellakin oli erittäin fiksu veto. Elo- Lokakuussa käytössä oli 56cm ja Lokakuu-Joulukuu 68cm. Nämä kaksi kokoa on ollut ainakin meille erittäin hyvät valinnat ja tuo 68cm tulee varmasti olemaan käytössä vielä keväälläkin käännettävien hihan- ja lahkeensuidensa vuoksi  vk- haalarin alla.

Kangaspipoja meillä oli ihan liikaa, mutta nämä pipot olivat eniten käytössä. Lisäksi kylmemmillä keleillä käytimme Popin tummansinistä pipoa. Tämä nauhallinen pipo oli ainakin meille ihan surkea hankinta. Sisällä oleva tuulenpitävä kangas oli ERITTÄIN hiostava. Muutaman kerran koitin laittaa kypärähatun sen alle, mutta sen kanssa tuli entistä kuumempi ja Milan tukka oli ihan märkä.

Kylmempinä päivinä puin haalarin alle villahaalarin, mutta pääsäntöisesti tällä mentiin viime syksy.

Äitiyspakkausta en ottanut, joten onneksi Mila sai tämän villahaalarin serkkupojilta lainaan, niin ei tarvitse muutaman kuukauden vuoksi sitä ostaa. Ihan hirveän kovalla käytöllä villahaalari ei ole ollut, mutta varsinkin nyt näillä kovilla pakkasilla tämä on todella hyvä!

Jumppis on 62cm ja menee vielä 1-2 kk

Mikähän siinä on, että tytöille on todella vähän kivan näköisiä jumpsuitteja? Kappahlissa ja lindexissä ei ollut lainkaan ja tämän popin jumppiksen löysin sattumalta kirpparilta. Loppupelissä jumpsuit on ollut ihan törkeen vähällä käytöllä ja oikeastaan vasta nyt olen laittanut sen muutaman kerran Milan päälle.

Tämä Benettonin 62 cm takki on ollut yksi vauvavuoden turhakkeista! Hienostelutakki on ollut päällä tasan kaksi kertaa. Isänpäivänä ja kuvaa otettaessa. Reilun kokonsa vuoksi tämä saattaa ehkä päästä käyttöön vielä tänä talvena. Mene ja tiedä?

Toppahaalarina meillä on tänä talvena kirppikseltä löytynyt toppahaalari/ lämpöpussi. Onneksi jätin tänä talvena herkkihaalarit kaupan hyllylle, nimittäin tämä henkkamaukan haalari on ollut ihan täys 10!

Ensitalven haalari kannattasi varmasti ostaa nyt alesta, mutta voi pyhä sylvi miten vaikeaa on valita oikean kokoinen haalari! Minkä kokoista haalaria suosittelisit 1, 5vuotiaalle taaperolle? Entä mitä merkkiä/ mallia?

Vuoden 2015 luetuimmat postaukset

Muutamissa blogeissa tämäntyylinen postaus onkin jo näkynyt, ja nyt on mun aika koota vuoden 2015 luetuimmat postaukset.

Viime vuoden ehdottomasti luetuin postaus on Marraskuussa julkaisemani kirjoitus Raskauden jälkeinen fysioterapia. Lisäksi raskauden jälkeinen liikunta ja fysioterapia on yleisimpiä hakusanoja, millä blogiini eksytään. Synnytyksen jälkeinen kuntoutus siis ilmeisesti kiinnostaa, mikä on mielestäni erittäin positiivinen asia. Huomenna mulla on itseasiassa kolmas fysioterapiakäynti ja siitä käynnistä on tulossa postausta vielä tällä viikolla.

Kakkospaikalta löytyy Synnytyskertomus. Tämä ei ainakaan minulle tullut lainkaan yllätyksenä. Itsekin luin varmasti kaikki mahdolliset synnytyskertomukset viimeisten raskausviikkojen aikana, mitä löysin. Itseäni synnytys ei niinkään jännittänyt, ennemminkin halusin vain lukea kokemuksia ja tietää synnytyksistä mahdollisimman paljon. Onneksi kirjoitin sen niin pian synnytyksen jälkeen, nimittäin niihin tunnelmiin on aina niin mukava palata. On se synnytys vaan aika mullistava kokemus. Kirjoititko sinä synnytyskertomusta? Vai muisteletko sitä vain epikriisin avulla?

Kolmannelta sijalta löytyy teksti Miks mulle ei kerrottu.  Tää on ollu mun blogihirtoriani hauskin postaus, ainakin kommenttien perusteella ja lisäks Tää on itseasiassa yks mun lempipostauksista. 

Aloin kirjoittamaan tätä listaa jo synnärillä, etten vaan unohda esim niitä jälkivuotovaippoja :D. Voih! Tätä kirjoittaessa nauroin itsekin ihan vedet silmillä. Näin jälkeenpäin kyllä mietin, että olisko muutamat jutut pitäny jättää kirjoittamatta! 

Toi maidonnousu oli aika....ööh! :D No ainaki oli naiselliset muodot

Suosituimpien postausten joukosta löytyy myös muutama vauvamoon-postaus.  Mun Bränd New Ihanuus ja Hormonihuuruissa. Apua, miten pieni meidän Mini-Mila on ollutkaan! Olisipa olemassa kone, minkä avulla pääsisi matkaamaan ajassa taaksepäin. 

Myös masukuvat kiinnostivat, eikä mikään ihme. Hannes sai otettua ihan mielettömän hienoja kuvia meistä! 

Perus kuulumispostausten ( Kuulumisia , Ihana Pieni Ihme ja Ristiäissuunnitelmia) lisäksi Top 10:ssä on parisuhteesta kertova postaus Niin myötä, kuin vastoinkäymisissäkin. 

Vauvajutut on siis ehdottomasti suosituimpia. Top 10 ei nimittäin ole lainkaan sisustuspostauksia. Kiinnostaako sisustusjutut? Mistä luet mieluiten?

P.S Tämän viikon puolella pyörähtää käyntiin blogin ensimmäinen arvonta! Olkaahan kuulolla :)

Palapelimatto

Tämä kuvissa näkyvä palapelimatto on herättänyt kiinnostusta nyt sen verran, että ajattelin tehdä siitä ihan oman postauksensa. Tämä teksti tulee olemaan ehkä blogihistoriani vähätekstisin ja muutenkin suppea, mutta tuleepahan matto esiteltyä.

Matto on Hong Kongista ostettu reilu kuukausi takaperin. Hintaa matolla oli n. 12€ ja merkkiä en muista (olikohan tämä edes minkäään merkkinen?). Halpa hankkia, mutta pirun kätevä! Viime viikolla laitoin puuhamaton pesun kautta kaappiin jemmaan, koska Mila roikkui eläimissä yrittäen nousta istumaan ja irroitti sitten yhtäkkiä lelusta otteensa (tyhmänrohkea?). Tämän siirron jälkeen palapelimatto on ollut entistä enemmän käytössä. 

Milan käsittelyssä peitot sun muut lattiapehmusteet ei pysy lainkaan paikoillaan, siksi tämä matto onkin meille ihan täydellinen. Lisäksi matosta saa helposti otteen, eikä jalat ja kädet luista. Tämä ominaisuus todennäköisesti helpoittaa ryömimistä ja myöhemmin konttaamista.

Mila tykkää, että leluja on vähän joka suunnassa, jotta voi sitten itse kääntyä kellonviisarimaisesti "oikean" lelun luo. Tämä yhdeksänpalainen matto on tällä hetkellä juuri sopivan kokoinen, mutta myöhemmin  vähän isommille palasille voisi olla käyttöä. Lisäksi 2,5 vuotiaiden serkkupoikien hieman vauhdikkaassa käsittelyssä palapelimatto oli kröhöm ikäänkuin palasina :D Luulen, ettei mun hermo kestäis koota samaa palapeliä päivästä toiseen. Nimittäin eläinkuviotkin irtoaa 2-3 palaseen.

Minkälaisia leluja teidän alle 1- vuotiaat leikkivät?

2 0 1 6

Palaan nyt aluksi muutaman päivän taakse uuden vuoden aaton fiiliksiin. Meillä on ollut jo monen vuoden ajan perinteenä viettää uutta vuotta tietyllä kaveriporukalla. Tämä ystäväporukka on kasvanut sitä mukaa, mitä "poijat" on löytänyt kumppaninsa. Minä olin ensimmäinen (hihi jee!) ja loput tytöt tulivat porukkaan muutaman vuoden aikana. Tällä porukalla uutta vuotta on juhlittu vuodesta 2011 lähtien.

Mila on tämän ystäväporukan ensimmäinen lapsi ja mietin pitkään ottaisimmeko Milaa mukaan, vai veisimmekö lapsen mummolaan muutamaksi tunniksi. Vielä torstaiaamuna olin täysin varma vanhempien omasta ajasta ja Milan hoitoon viemisestä, mutta illan lähestyessä mieleni muuttui. 

 Oma-aika olisi ollut ihanaa, mutta tiedän etten olisi pystynyt täysin rentoutumaan. Milan ollessa hoidossa mietin koko ajan: Onkohan kaikki hyvin? Nukkuko lapsi? Onkohan Mila syönyt? Lisäksi vilkuilisin jatkuvasti kännykkää ja pahimmassa/parhaimmassa tapauksessa soittelisin/ laittaisin viestiä jatkuvasti. Milan mukaanottaminen olisi kaikista vaivattomin tapa minulle, varsinkin kun tiedän Milan nukahtavan yöunille n. 19:30.

Kotona lähtöä valmistellessani aloin tulla todella kiukkuiseksi. Ensinnäkin; Miksi kaikkien vaatteiden pitää olla eelleen niin tiukkoja ja näytän vaatteissa ihan makkarankuorelta! Suutuspäissäni löin Kallen kanssa jopa kättäpäälle, ettei toista lasta tule (koska en kestä raskauden tuomia muutoksia). Toiseksi mua ärsytti laittautua, kun toisella kädellä saat syöttää lasta, pakata laukkua ja hyssyttää. Äitiys alkoi todenteolla ärsyttää! Lopulta mua ärsytti se, kun mua ärsytti olla äiti ja ärsytti olla toiselle niin tärkeä ja ärsytti se et joku on mulle niin tärkeä. Ja äääääää! Ärsytti ku halusin olla ärsyyntyny, mutta en saa vaan huutaa ja olla ärsyyntyny, ettei lapsi pelästy.

Onneksi meidän taloudessa on yksi viilipytty, muuten lähdöstä ei olisi todellakaan tullut mitään. Ilta meni onneksi hyvin. Mila kävi nukkumaan puoli kaheksan aikaan pienen nukutustaistelun jälkeen ja kahdeksalta kaadoin itselleni viiniä. Tän lasillisen (lopulta lähes pullollisen)

 olin todella ansainnut. Nautin illasta ja annoin Kallen hoitaa mahdolliset tutinnostot ja yösyötöt. Vaikka lapsi nukkui yläkerrassa ja oli kokoajan läsnä, pystyin silti olemaan vain minä ja rentoutumaan.

Illan edetessä ja viiniä siemaillessani tajusin todellisen syyn alkuillan ärsyyntymiselle. Mä olisin vain hetken, ihan pienen hetken halunnut olla lapeton. Älkää ymmärtäkö väärin. Mila on mulle ihan kaikki kaikessa, enkä vaihtais tätä elämää ja lastani mihinkään. Silti aina silloin tällöin olisi vain ihanaa olla itsekäs. Tehdä asiat siinä järjestyksessä, mitä itse haluaa. Ja kaikkein eniten toivoisin, ettei kokoajan tarvitsisi olla toisesta vastuussa ja huolissaan.

En olisi ikinä uskonut, millaista äitiys todella on. Loputonta rakkautta ja jatkuvaa huolta. Nämä asiat ei todennäköisesti muutu ensi vuoden aikana. Päinvastoin todennäköisesti rakkaus ja huoli kasvaa vuosi vuodelta isommaksi. Siitä huolimatta lupaan ensi vuonna itselleni enemmän omaa-aikaa. Aikaa olla vain minä.