tiistai 12. huhtikuuta 2016

Voihan Sormiruokailu

Mä en tiedä miks, mutta mä otan ehkä vähän paineita sormiruokailusta. Pitäisi, mutta ei vaan nyt jaksa kiinnostaa. Lusikoimalla itse pöpepöt vauvan suuhun pääsee niin paljon nopeammin "maaliin" ja keittiökin pysyy huomattavasti siistimpänä. Lisäksi; kuka nyt haluaisi kuunnella jatkuvasti kakovaa vauvaa? Tai entä se puurolla kuorrutettu syöttötuoli tai joka ruokailulla likaantuvat vaatteet? Kuulostaako tutulta?




En voi ihan sanoa, ettei meillä olisi lainkaan sormiruokailtu. Päinvastoin harjoitellaan itsesyömistä, pöytätapoja ja pinsettiotetta päivittäin. Ruokalistalla oli aluksi maissunaksuja ja talk-muroja, myöhemmin ollaan maisteltu mm. pastaa, avokadoa, banaania, kurkkua, bataattia ja porkkanaa. Pinsettiote opittiin noin kuukausi sitten ja sitä myötä myös sormiruokailu on helpottunut ja ruokaa menee nyt lattian sijasta oikeaan osoitteeseen. En tiedä puhutaanko sormiruokaillessa mistään tasoista, ei kai?, mutta jos näin olisi sanoisin meidän olevan sillä ykköstasolla. Vauva harjoittelee ja haluaisi maistaa kaikkea, mutta äitiä ja isiä hirvittää. Tukehtuuko se? Onko se vaarallista? Mitä voin oikeastaan antaa?

Haluaisin kyllä harrastaa sormiruokailua enemmän, mutta suoraansanottuna mulla ei oo harmainta aavistustakaan miten se kannattaa toteuttaa. Tähän asti on menty fiiliksen mukaan, mutta nyt tuntuu siltä että on pakko löytää faktoja ja kunnon ohjeita itseni tueksi.


Eniten sormiruokailussa mua vaivaa sen sotkuisuus. Ohjeiden mukaan vauvan pitäisi antaa leikkiä ruoalla, mutta se taas sotii kovasti omia periaatteitani vastaan. Mielestäni itse voi syödä, mutta ruoan viskominen tai sillä leikkiminen ei ole hyväksyttävää. Ruokaa saa tutkia ja pyöritellä käsissä, mutta pitää kai sormiruokaillessakin olla tietyt säännöt.

"Periaatteena on, että mitä pienempi sormiruokailija, sitä suuremmat palaset. Puolen vuoden ikäinen tarttuu ruokaan koko nyrkillään. Nyrkkiä pienemmät palaset hukkuvat käteen, eikä niistä saa suulla enää otetta."

Mä olen siis ilmeisesti tarjonnut liian pieniä palasia tähän saakka. Ajattelin jotenkin, että isoon palaseen tukehtuu pientä helpommin , mutta asia taitaakin olla ihan päinvastainen. Täytyy siis jatkossa kokeilla esimerkiksi bataattilohkoja tai höyrytettyjä porkkanatikkuja. Tähän asti olen aina ottanut ruoan palan vauvan suusta pois, jois hän on alkanut kakomaan ruokaa. Ilmneisesti tämä kakominen ei kuitenkaan ole vaarallista, vaan se on normaalia (vauvoilla on herkkä kakomis refleksi). Kakominen saa ruoan siirtymään kielen takaosasta taas keskemmälle suuta ja siten ruokailu voi taas jatkua.

Päätin nyt aloittaa hieman rohkeammin kokeilemaan sormiruokailua, nyt kun pinsettiotekin onnistuu jo niin hienosti. Ihan ensin pitää varmasti ostaa se ruokalappupaita ja kosteuspyyhkeitä syöttötuolin puhdistukseen. Eiköhän se lapsi opi jos vanhemmat antaa mahdollisuuden oppia.

Onko sulla mielessä jokin hyvä sormiruokailuvinkki? Nyt kaikki hyväksi havaitut niksit kehiin!

12 kommenttia:

  1. Luin itse taustatiedoksi Minä syön itse -kirjan. Lisäksi lueskelin blogeista muiden kokemuksia ja vinkkejä. Näillä pääsi aika paljon eteenpäin. On ne ensimmäiset kerrat silti tosi jänniä, kun kaveri tunkee suuhun hurjan palan kerralla ja alkaa kakomaan. Koeta siinä sitten olla tyynenä ja odottaa saako pikkuinen isoimmat palat kaottua pois suusta. Äiti, kun ei saisi mennä väliin, se saattaa vaan pahentaa tilannetta. Muutenkin pitäisi vaikkuttaa tyyneltä, sillä lapsi vaistoaa, jos jotain on vinossa. Mutta kyllä se siitä helpottuu ja osittain siihen touhuun varmaan tottuukin. Uskaltaa luottaa siihen, että kyllä pikkuinen osaa! Toisaalta jokainen lapsi on erilainen, toisilla harjoittelu kestää pidempään.

    Laitan tähän vinkiksi linkin omiin kirjoituksiini sormiruokailuun liittyen. Käy kurkkaamassa. Toivottavasti löydät sieltä jotain vinkkejä avuksi :) http://ilopiikki.blogspot.fi/search/label/sormiruokailu

    VastaaPoista
  2. Suosittelen Facessa Simppeli sormiruokakeittiö - ja Sormiruokailijat -ryhmiä. Varsinkin toi eka on hyvä ja ylläpitäjällä on myös samanniminen blogi. Löytyy hyviä ruokaohjeita ja vinkkejä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liityin vinkistäsi tuohon sormiruokailijat- ryhmään, on kyllä erittäin hyviä vinkkejä ja ohjeita. Kiitos kommentistasi :)

      Poista
  3. Apinaevästä tekemään vaan! :) googlaa apinaeväs niin löydät ohjeen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apinaevästä onkin pitänyt tehdä jo jonkin aikaa, mutta aina se on vaan jäänyt :)

      Poista
  4. Omin sormin suuhun -kirja on tosi hyvä! Sisältöä löytyy tiivistettynä tuolta:
    http://www.bebesinfo.fi/sivu.php?artikkeli_id=323

    Meidän omia kokemuksia sormiruokailun alkutaipaleelta oon puolestaan kirjoitellut tänne:
    http://askeleitablogi.blogspot.fi/2015/12/sormiruokailun-ensimmaiset-viikot.html

    Se kakominen voi olla alussa hurjaa mutta kuuluu opetteluvaiheeseen. Jos vaan mitenkään kestää sitä sotkua niin sormiruokailu on oikeasti lopulta tosi palkitsevaa, tsemppiä ja pitkiä hermoja matkaan! ;)

    VastaaPoista
  5. Joo simppeli sormiruokakeittiö -ryhmä facesessa. Siellä on hirveesti hyviä reseptejä ja muutenkin tosi kiva!
    Meillä sormiruokaillaan osittain, lounas ja välipala ja puurot ja lounas syötetään. Aika vähän poika enää kakoo ja varsinkin käsien käyttö on kehittynyt huimasti. Pinsettiotetta ei vielä ole, mutta hyvin saa pienetkin murut syötyä. Ja alkuun pelotti kyllä kovasti, mutta nyt kun on huomannut kuinka hienosti homma sujuu, niin ei enää niinkään. Tsemppiä ja pitkiä hermoja! Ja toisaalta, jos se ei tunnu omalta jutulta niin eihän soseiden syömisessäkään mitään vikaa ole ja niin vaan nekin lapset oppivat itse syömään :)

    Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liityin tohon ryhmään, ja on kyllä ihan huippu! Kiitos, mä luulen että noilla ryhmän ohjeilla pääsee hyvin alkuun :)

      Poista
  6. Mulla oli ihan samat fiilikset sun kanssa silloin kun meidän pieni harjoitteli sormiruokailua. En kestänyt aluksi sitä sotkua ja kakomista. Mulla oli niin paskamutsifiilis kun sormiruokailu kerrat väheni yhdessä vaiheessa ja lusikoitiin ruoka suoraan suuhun. Pieni tauko sormiruokailusta teki hyvää äidin hermoille..Mut kokemuksesta voin sanoa et sotkuun tottuu ja nopeasti pieni oppii;D Meillä on käytössä Ikean hihalliset essut,ihan huippuja kun suojaa vaatteet hyvin eikä maksa paljoa!
    Kaisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime ikeareissulla unohdin ihan kokonaan noi essut, täytyy ehkä tehdä toinen reissu lähiaikoina. Ihan vaan ton essun vuoksi ;)

      Poista

Kiitos, kun kommentoit <3