Näytetään tekstit, joissa on tunniste vauvanhuone. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vauvanhuone. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 31. tammikuuta 2016

BABY` S ROOM


Viikonlopun aikana olohuoneen lisäksi myös Milan huone koki pienen muutoksen. Tästäkin huoneesta nukkamatto sai väistyä ja tilalle hankittiin hieman "kevyempi" ja helpommin putsattavissa oleva vaihtoehto. Lisäksi halusin maton olevan mahdollisimman iso, jotta sen päällä on mukava leikkiä. Tämä matto löytyi Askosta ja oli sen verran hyvässä alessa, etten pystynyt jättämään sitä kauppaa. Hintaa matolle jäi 59€, ei siis lainkaan paha!

Tammikuun aikana huonen järjestys on muuttunut varmasti viikon välein, enkä ole vieläkään täysin tyytyväinen lopputulokseen. Joku tässä mättää. Ainakin keinutuoli on ollut ihan turha tähän mennessä, ehkä sen tilalle voisi keksiä jotain? Pitää ehkä vähän vielä pyöritellä kalusteita ja miettiä mahdollisia lisähankintoja.



Mila on ollut kohta jo lähemmäs kolme kuukautta enemmän tai vähemmän tukkoinen ja siksi hankinkin vuodenvaihteessa huoneeseen ilmankosteuttajan sängynpäädynkorokkeiden lisäksi. Kostuttaja on ollut todella hyvä hankinta ja nyt muutaman viikon unipalikat on ollut poissa käytöstä. Itse hankin palikat käytettyinä, mutta niitä näytti löytyvän ainakin täältä.





Hoitolaukkua en ole tainnut koskaan esitelläkkään. Aluksi meillä oli käytössä sellainen ihan Real- hoitolaukku, mutta se oli meidän käyttöön huonon mallinen (ja näköinen). Tämä Mini Kånken on ollut juuri sopivan kokoinen hoitolaukku. Mukaan mahtuu hyvin pino vaippoja, vaihtovaatteet, kosteuspyyhkeet ,vaipanvaihtoalusta ja ruoat. Suosittelen, mikäli tavishoitolaukku ei nappaa.




tiistai 30. kesäkuuta 2015

Esittelyssä koti- Vauvanhuone


Vihdoin ja viimein!
Vauvanhuone on nyt ihan oikeasti valmis. Huoneen sisustus on toteutettu ikealla, käytetyllä ja lainatavaralla. Huoneen budjetti pysyi siis erittäin maltillisena, lompakko ja mieli kiittää!


Sänky ostettiin käytettynä Minin serkkupojilta. Itse hankimme vain uuden patjan (ikeasta), kun vauvoilla pajat on melko suurella kulutuksella. Ei voi koskaan tietää mitä puklua, pissaa ja niskap**skaa patja on imenyt...ja onhan uusi aina uusi. Patjaa suojaa prismasta ostettu suojalakana ja peitot sekä lakanat on tulevan mummin sponssaamat.


Pyörittelin pitkään hoitopöytäasiaa mielessäni. Ihan pöytä pöytää en ole koskaan halunnut, mutta jonkinmoinen taso olisi kuitenkin hyvä olla. Ensin ajattelin hoitoalustaa pesukoneen päälle kylppäriin, mutta sitten sain ajatuksen tästä pinnasängyn päälle tulevasta hoitotasosta. Kallen vanhemmat auttoivat tässäkin hankinnassa ja tämä löytyi Lahden Vaunupuodista. Taso on yllättävän kevyt nostaa pois tarvittaessa ja sen voi halutessaan nostaa myös esim lipaston tai pesukoneen päälle.





Halusin huoneeseen tuolin/ sohvan mahdollista imetystä silmälläpitäen. Ensin ajattelin valkoista nojatuolia, mutta 200-300e nojatuolista ei napannut yhtään. Pian aloin miettimään keinutuolia, mutta niiden hinnat huiteleekin sielä 500€!!! Onneksi Kallen vanhemmilta löytyi sopiva kiikku meille lainaan. Taas säästöäsäästöä! Aluksi tosin ongelmoin tuota puunväriä, mutta nyt tuntuu, että valkoinen olisi ehkä liian valkoinen. Vauvanhuoneessa saa ja pitää olla pehmeyttä ja pieniä kontrasteja.


Sängyn ja keinutuolin lisäksi huoneeseen hankittiin kaksi Malm-lipastoa lasilevyllä, sekä kaksi tauluhyllyä seinälle. Pienet yksityiskohdat ovat tällähetkellä harmaata, minttua ja vaaleanpunaista. Vähän ehkä jännittää, jos tyttölupaus meneekin mönkään ja masusta putkahtaakin poika :D No eläkööt sitten vauva-aikansa vaaleanpunaisessa hattarassa ;)




Muutama kehys odottelee vielä ihan oikeita kuvia Ministä, mutta muuten tauluhyllytkin ovat valmiina pikkusta varten.

50-56cm

62-74cm


Hoitopöydän ylin laatikko on täynnä kaikenmaailman käyttötavaraa. Ajatus on, että laatikon tavarat olisivat kädenulottuvilla vaippaa vaihtaessa. Ei tarvi, kuin vetää laatikko auki.  Toivottavasti tämä hoitopöytäsysteemi toimisi hyvin. Onko muilla kokemuksia sängynpäällä olevasta hoitotasosta? Tai missä teidän vauvojen vaupat vaihdetaan?



maanantai 13. huhtikuuta 2015

Muutama sisustusjuttu


Meidän kodissa ei ole moneen kuukauteen tapahtunut juurikaan mitään, muutamia pieniä ostoksia vain...Mutta mihinkäs sitä hyvää muuttamaan? Näitä kuvia selaillessani taas tajusin, kuinka paljon rakastankaan tätä kotia! Tiedostan, ettei tämä tule olemaan loppuelämänkoti, tulevaisuudessa omakotitalo/ paritalo tai edes rivitalo kuulostaisi paljon enemmän mun jutulta. Tässä kodissa kuitenkin kokonaisuus on juuri sitä mistä tykkään. Selkeitä linjoja, neutraalit kalusteet, laatu ja värit (siis värittömyys). Jonkun mielestä ehkä tylsää ja steriiliä, mutta mun mielestä erittäin kaunista.



Olohuoneen "takaseinä" odottaa edelleen tauluhyllyjään. Hyllyt on jo hankittu hyvän aikaa sitten, mutta tuo remottimies tuntuu olevan liian kiireinen ;) Tauluhyllyt tulevat sohvan yläpuolelle todennäköisesti kahteen tasoon. Vasemmanpuoleinen vähän korkeammalle ja oikeanpuoleinen alemmas. Muutama taulu on jo olemassa, mutta tulevaisuudessa haluaisin hyllylle kuvia tärkeistä ihmisistä ja kauniista maisemista sekä kuvioista. Jotain simppeliä ja mustavalkoista.

Sohvalle kaipaisin vähän väriä, mutta sisustusrahahanat on nyt hetkeksi suljettu, kun rahaa menee ihan liikaa kaikkiin vauvajuttuihin. Mutta ehkä jotkut ihan pienet tyynyt voisi hankkia?




Keittiössä uutta on vain tuo kukka ja leikkuulauta. Kukka on muuten ollut hengissä jo ennätysajan! ja edelleen näyttää voivan hyvin. Musta taitaa sittenkin kuoriutua varsinainen viherpeukalo.


Ruokapöydällä toinen kukka..tämä yksilö on vähän räjähäneempi, mutta uskon ja toivon, että se vielä lähtisi kasvuun.




Eteiseenkin haluaisin jotain vihreää. Voisikohan noihin kynttiläkippoihin istuttaa jotain???
Taustalla näkyy myös miehen kertauskutsu. Kaksi viikkoa poissa kotoa kesäkuussa, täytyy toivoa, ettei mini päätä tulla ihan niin ajoissa ulos.


Sitten tämä työhuone!
Suoraansanottuna tää oli pitkään se inhokkihuone. Miehen firman paperit on aina ihan sekaisin tossa pöydällä ja tänne huoneeseen tulee aina raahattua kaikki rojut. Milloin on kuivausteline, milloin miljoona ikeakassia.

Eilen laitoin tuon körilään tekemään vähän arkistointihommia ja nyt on paperit putsplank! Eikä tämä ilo jäänyt tähän! Vaikka kovasti kannustankin työntekoon ja on mukava, että työnteko onnistuu kotona, en voinut välttyä kunnon riemutansseilta pari viikkoa takaperin. Tuo rotisko lähtee pois meiltä ihan oikeaan toimistoon. Aikaisemmin suunnitelmissa oli pitää työhuone työhuoneena niin kauan, kunnes Mini muuttaa omaan huoneeseensa. Tämän jälkeen työtila olisi siirtynyt joko makkariin tai olohuoneeseen. Ihan kiva idea, mutta olis kyllä fengsuit ihan pilalla!



Kuulemma toukokuun lopussa saan viimeistään huoneen vain ja ainoastaan vauvanhuonetta varten JES! Suunnitelmathan on jo tehty, toteutus vain puuttuu. Värit tulevat todennäköisesti olemaan aika hempeät. Vanha roosa ja minttu sekä valkoinen. Hyllyn päällä olevat purkit ovat tulossa vauvanhuoneeseen. Oi en malta odottaa!


tiistai 6. tammikuuta 2015

Työhuone vauvanhuoneeksi

Muutama kuukausi takaperin julkaisin täälä blogissa työhuoneen sisustussuunnitelman.
Kiinnostus huoneen sisustamiseen oli kuitenkin erittäin pieni, koska huoneesta tulisi vielä jonain päivänä vauvanhuone. Tilanne ei kuitenkaan ole vielä se, että alkaisin kaivamaan maalisuteja esiin. Mä vaan vähän suunnittelen ja haaveilen... nii ja samalla lasken kuinka paljon vavanhuoneen sisustaminen voikaan maksaa :D

Esittelyssä koti- postauksista voi käydä kurkkimassa meidän sisustustyyliä, mutta muutamalla sanalla mainitakseni tyyli on aika väritön. Valkoista, harmaan erisävyjä ja hopeaa. Työhuoneessa asia on kuitenkin vähän eri. yhdellä seinällä on tapetti, joka on vähän beige. Tykkään tapetista todella paljon, mutta olen alkanut haaveilemaan jostain harmaammasta, jotain minkä ympärille voisi rakentaa harmaa-valkoisen sisustuksen höystettynä värikkäillä yksityiskohdilla. Toisaalta beige vauvanhuone olisi kyllä myös ihan ylisöpö<3





Kuten muuallakin asunnossamme, tulee vauvanhuoneenkin kalusteet olemaan selkeitä ja neutraaleita. Sisustus rakentuu muutamien isompien kalusteiden ympärille.

Huoneeseen tulee tottakai vauvansänky. Saattaa olla ja todennäköisesti käykin niin, että vauva nukkuu aluksi meidän makkarissa (ei meidän sängyssä!), koska luulen haluavani kuunnella minin hengitystä ja tuhinaa myös yöllä. En usko, että raaskisin viedä hänet toiseen huoneeseen nukkumaan heti alussa.

Sängyn lisäksi lipasto vauvan vaatteille. Eteisessä meillä on tuo MALM-lipasto ja on kyllä niin hyvä ja tilava. Toisaalta myös tuo alempi lipasto on kivan näköinen kaikkine kromikahvoineen.



 Sängyn ja lipaston lisäksi huoneeseen tulee tuoli. En nyt varsinaisesti sano, että imetystuoli (koska...no tällä hetkellä tuntuu että haluaisin imettää ihan maksimissaan muutaman kuukauden, jos sitäkään.) Eli siis tuoli yösyöttöjä ja tulevia iltasatuja varten. Nojatuoli olisi ihana, mutta olen jostain saanut päähäni, että keinutuolikin voisi olla mieleeni. Tosin keinutuolien hinnat pyörii lähempänä 500€, eli ehkä ei :D jos nyt ei jostain kirpparilta satu löytämään huomattavasti edullisemmin.



Varsinkin Lekmerillä oli aivan syötävän ihania sisustusjuttuja vauvanhuoneeseen <3
Ihania pikkupöllöjä, koiria, dinosauruksia ja perhosia... niin ja niitä tähtiä joihin olin mukamas niin totaalisen kyllästynyt :D



Keräilin lisäksi kollaasin tekstiileistä.
Uskon, että pussilakanoiden kanssa panostan mielummin muutaman kympin enemmän, jotta materiaali on hyvä ja kestää pesua. Mutta mites noi lakanat/ peitot/ petarit? kertokaa te fiksummat jo lapselliset ihmiset. Onko jotain mitä tulisi ehdottomasti ottaa huomioon?

Onko ikean tuotteet ihan hyviä, vai kannattaako ostaa esim lastentarvikeliikkeestä?
Puhutaan paljon aikuisten uniergonomiasta, onko patjan valinnalla merkitystä myös vauvan unenlaatuun?


Mutta nyt lopetan tämän sisällä nyhväämisen, menen lämmittämään kaakaot termariin, nappaan makkarapaketin reppuun ja lähden Kallen kanssa Messilään ulkoilemaan!!!